keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Lovely Chocolate Chip Muffins


Moikka taas :) Tanssinäytökset ovat nyt siis ohi. Ne ''jättivät'' minuun aivan kauhean flunssan. Viime yö meni yskiessä ja yrittäessä löytää mukavaa nukkumisasentoa niin, että en tukehdu :D Siksi jäinkin tänään kotiin lepäilemään. Muuten kukaan meistä ei nuku hyvin ensi yönäkään..
Tänään olen tehnyt, ja ajattelin kohta jatkaa kouluhommia: Luen kokeisiin ja teen loppuun terveystiedon hirmuisen monisteläjän. Nämä pari viikkoa ovat olleet suorastaan stressaavia: kaikki kokeet ja melkein joka päivä vähintään kahdet harkat, huh. Viikonloputkin ovat menneet tanssissa -ja näytöksissä. Ensi viikko on kuitenkin rentoutumisen aikaa! Ja sitten alkaakin jo loma, ihanaa..
Olen tässä niin innolla miettinyt ja suunnitellut tulevaa, kevään projektityötäni, toivottavasti saan sen aluilleen joulun jälkeen. Ihana Sini lupasi auttaa minua siinä, eli oikeastaan tehdä sen kanssani. Hihi, kerron teille joskus myöhemmin lisää siitä<3

Muutama viikko sitten päätin kokeilla tehdä tällaisia ''suklaahippumuffineita'', kun meillä oli yksi Pandan tummasuklaalevy kaapissa pyörimässä :D Olin siinä työn touhussa, kun huomasin, ettei meillä ollut enää yhtään voita. Jotain rasvaa tarvitsin, joten lorautin taikinaan oliiviöljyä. Vähän kauhulla odotin, että mitä muffineille käy, mutta niistä tulikin oikein hyviä! Suklaapalat olivat ihania muffineissa!
Ohjeena käytin muistaakseni Myllyn Paras -sivulta löytynyttä  muffiniohjetta hieman soveltaen. Saattoi olla jonkinlainen marjamuffiniohje ym. josta vain jätin marjat pois korvaten ne suklaapaloilla. Voin/margariinin korvasin siis sillä oliiviöljyllä. Abosolutely delicious! 

Käy kurkistamassa myös Cookies -keksit postaukseni!

6 kommenttia:

  1. Ihanan näköisiä muffineja! <3 :)

    VastaaPoista
  2. Oii! Ihanan näkösiä noi muffinssit!! :> -katsu

    VastaaPoista
  3. noi näyttää niiin hyviltä o;♥

    ja ihana tää sun blogis, :)

    voikko käydä muuten kattoos mun blogin? :>
    http://elamansuloisinvirhe.blogspot.fi/

    VastaaPoista