maanantai 20. huhtikuuta 2015

Rakkautta(ko)


Viime aikoina on vahvasti noussut esille ajatus minimalistisesta elämäntavasta, joka pitää esimerkillisenä tavarasta ja muusta maallisesta omaisuudesta ''irtautumista''. Muun muassa tosi-tv -sarjoissa on kärjistettyjä esimerkkejä sekä hamstraajista että minimalisteista. Jokainen voi varmasti tunnistaa lähipiiristään esimerkin näistä molemmista tyypeistä. Mutta entäpä näiden ääripääihmisten suhde tavaraan? Kumpi heistä rakastaa tavaraa - se, jolla on sitä äärettömän paljon vai se, jolla on sitä (omasta halusta) äärettömän vähän?

Tavaran roolia ihmisen elämässä on viime aikoina alettu kyseenalaistaa: Sitä ei enää pidetäkään ihmiselle tärkeänä, vaan jopa taakkana. Tavaraa ohjeistetaan kylmänviileästi karsimaan niin, että vain ne aivan pakolliset tavarat jäisivät jäljelle osaksi elämää. Vaikka tavaran määrään liittyvät valinnat ovat jokaisen itse tehtävissä, tuntuu, että nykyään tavaraan olisi hyväksyttävämpää suhtautua etäisesti ja viileästi, kuin myöntää rakastavansa sitä. Kaikenlaista keräilyä pidetään usein turhanpäiväisenä, ja merkkinä jonkinlaisesta mielen heikkoudesta.



Indiedays ja Inneox haastoivat bloggaajat pohtimaan omaa rahankäyttöään sekä suhdettaan palveluihin ja tavaraan. Tämä on hyvin erilaisia mielipiteitä ja tunteita herättävä aihe. Jos tavaraa rakastaa, tarkoittaako se, että rahalla saa rakkautta - eli jopa luotolla saa rakkautta, tai ainakin rakkauden kohteen?
Rakastanko minä tavaraa? Rakastatko sinä tavaraa? Saako tavaraa rakastaa?

Mielestäni tietynlaisen tunnesiteen muodostuminen maalliseen omaisuuteen on tärkeää, olipa konkreettista omaisuutta vähemmän tai enemmän, sillä se ennen kaikkea tukee kestävyyttä. Ajattelepa asiaa omalla kohdallasi: Varmasti lähes jokaisella meistä on jokin suosikkivaate- tai tavara, jota rakastaa kaikista sen vioista huolimatta. Ne suosikkifarkut suorastaan käyttää puhki, ja sitten vielä korjaa niin moneen kertaan kuin vain mahdollista, jotta ne saisivat vielä vähän jatkoaikaa. Yhden itselle tarpeellisen tai tärkeän tavaran rakastaminen ja siitä huolehtiminen, sen koko elinkaaren ajan, on mielestäni eettistä kuluttamista parhaimmillaan.


Nykyajan länsimaisessa kulttuurissa vaatteet ja tavarat eivät enää saa samanlaista henkilökohtaista arvoa kuin ennen. Uuden ostaminen ei ole rahasta kiinni, mikä puolestaan usein johtaa ''ostoähkyyn'' saakka. Vanhat vaatteet ja tavarat heitetään pois vain siksi, että olisi taas tilaa uudelle.
Ristiriita onkin siinä, että tavaraa ostetaan nykyään paljon enemmän, mutta rakastetaan vähemmän. Ostamisessa ei loppujen lopuksi ehkä enää olekaan kyse siitä, että pitää tavarasta ja haluaa sitä, vaan siitä tunteesta, jonka tavaran hankkiessa saa. Ostaessa jotakin, itse tavara jää useimmiten toissijaiseksi asiaksi, tavaran hankkimisesta saadun hetkellisen mielihyvän varjoon.

Tavaran ylenpalttinen, kontrolloimaton haaliminen tuskin siis kertookaan siitä, että pitää tavarasta ja arvostaa sitä, päinvastoin. Mutta entäpä keräily?
Keräily on useimmiten hyvinkin rajattuun aiheeseen kohdistuvaa. Jonkin keräileminen on varmasti meille jokaiselle tuttua ainakin jostain elämänvaiheesta. Keräilyssä ei niinkään korostu itse ostaminen, vaan enemmänkin tietynlainen ''löytämisen tunne''. Kirpputorien suosio perustuneekin aika vahvasti nimenomaan keräilijäasiakkaisiin. 
Keräilyn kohteet harvoin ovat arkielämän kannalta välttämättömiä, mutta tarvitseeko niiden ollakaan? Mielestäni itselle merkityksellisien, iloa tuottavien esineiden, vaatteiden tai tavaroiden keräileminen on ihan suotavaa, inhimillistä. Jos jollekin tuottaa nautintoa kerätä kiiltokuvia, mukeja tai retrokankaita, suotakoon hänelle se ilo. Sitä iloa ei mielestäni ole syytä lannistaa tavaroiden ''karsimisoppailla''.

Lapsena keräilin Littlest pet shop -eläimiä. Kokoelma oli minulle todella tärkeä ja käytin valtavan paljon aikaa lemmikkeihin, niiden tavaroiden askartelemiseen ja leikkimiseen päivittäin. Vaikka kokoelma alkoi lähentyä kahtasataa pientä eläintä, muistin tarkalleen jokaisen yksittäisen lemmikin tarinan: mistä ne olivat minulle tulleet ja miten. Suurimmalla osalla oli myös oma nimi.


Keräileminen on yleensä lähes sataprosenttisesti ei-välttämättömän hankkimista ja periaatteessa siis aivan turhaa. Mutta kuinka suuri osa ''oikeaan tarpeeseen'' ostetusta tavarasta on myöskin turhaa? Tavaraa, jonka ostaa, mutta josta ei sitten pidäkään ja joka jää täysin vaille käyttöä.

Ostan usein kirpputoreilta vaatteita - turhaan, koska minulla on jo niitä, paljon. Uutta ostan kuitenkin todella harvoin. Minulle uuden ostaminen on aina todella suuri kynnys. Perustelen ja harkitsen ostopäätöstä äärimmäisen tarkasti - sekä eettisistä että taloudellisista syistä.
Yksi viimeisimmistä uutena ostamistani asioista oli Caterpillar-talvikengät, joista olin pitkään haaveillut. Vaikka nämäkin kengät olivat pitkän harkinnan tulos, en ehkä osannut iloita niistä vielä ensimmäisten käyttöpäivien aikana. Aloin epäillä, ''Ovatko nämä sittenkään hintansa arvoiset suhteessa talvikenkien tarpeeseeni?'' Mietin asiaa tosi paljon, useamman päivän ajan. Nyt yhden talven jälkeen en enää epäile. Kengät olivat hyvä ostos.
Syynä tähän pohtimiseeni oli kenties se, että minusta vaan tuntuu niin tärkeältä pitää uutena ostamistani tuotteista. Haluan olla varma, että meillä on edessämme pitkä yhteinen taival. Mielestäni aina jotain uutta, tarvitsemaansa tavaraa ostaessa olisikin tärkeää pysähtyä miettimään: Onko tämä takuulla ostamisen arvoinen, ja tulenko huolehtimaan siitä ja käyttämään sitä sen mukaisesti? Tulenko rakastamaan tätä tavaraa?


Minä rakastan retrokankaitani, balettitossujani, kirpputorilta vuosien mittaan löytyneitä villapaitojani, ja pikkuhiljaa myös uusia Caterpillar-kenkiäni. Saako rakkautta omiin tavaroihin tai vaatteisiin myöntää ääneen?

Lähdetään siitä, että rakkautta tavaraan ja rakkautta ihmiseen ei voi verrata keskenään, ja tietenkin ihminen menee aina maallisen omaisuuden edelle. Rakkaus on kuitenkin niin laaja käsite, että mielestäni voi hyvin puhua myös rakkaudesta tavaraan ilman, että tarvitsee tuntea itseään sen vähemmän järkeväksi tai henkiseksi. Omia tavaroita, niiden hankkimista tai niistä eroon hankkiutumista ei tarvitse perustella muille, vaan tärkeintä on, että elää sovussa itsensä ja tavaroidensa kanssa. Ja ehkä tavaran rakastaminen ei loppujen lopuksi olekaan niin huono asia.


Herättikö aihe teissä mitään ajatuksia? Mitä te olette mieltä?

12 kommenttia:

  1. Todella hieno kirjoitus! Sait minut todella ajattelemaan suhdettani tavaraan. Tulin tulokseen, että taidan rakastaa soittimiani, kirjojani, kånken-reppuani ja muumiastioitani. Ehkä tavaran rakastaminen on ihan ok, ja on ihan normaalia sopivissa määrin myös harrastaa keräilyä. Ihana muuten tuo sun little pet shop-kokoelma! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Suvi! Myöskään minulla ''rakkauden tunnustaminen'' omaan tavaraan ei mitenkään särähdä korvaan tai herätä negatiivisia mielikuvia/tunteita. Kuten sanoit, se ehkä on ihan okei :)
      Tätä postausta tehdessäni minussa muuten heräsi taas jokin into alkaa järjestellä eläimiä riveihin, kuten minulla oli lapsena usein tapana tehdä. Viime yönä taisin nähdä jotain untakin tästä ''heiluvapää'' - kokoelmastani ;D

      Poista
  2. Upea postaus! Itse olen vähän hamsteri/tavaranhamstraaja joten sun teksti osoitti ettei se tee musta yhtään "huonompaa" ihmistä kuin ne joilla on vain muutama tavara

    VastaaPoista
  3. Hyvä teksti Lempi! Minä rakastan Steam pod -höyryhiustensuoristintani. Laitan sen aina käytön jälkeen mukana tulleeseen laatikkoon, koska se on todella kova ja tiedän laitteen olevan turvassa sielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Niimpä, kalliit (ja toki ne vähemmänkin kalliit) laitteet kannattaa käytön jälkeen pistää sellaiseen paikkaan, jossa ne eivät kolhiinnu tai ole muuten vaarassa mennä rikki. Minulla taas on vähän sama juttu, mutta puhelimen kanssa. Jämäkkä puhelinkuori on nimittäin suoja, jota ilman puhelimeni ei vielä ole ollut päivääkään. Ja puhelimeni onkin pysynyt aivan täydellisen naarmuttomana ja kolhuttomana, ja toimii yhä puolentoista vuodenkin jälkeen moiteettomasti :)

      Poista
  4. Mielestäni on todella normaalia kiintyä johonkin tavaraan, varsinkin jos sitä käyttää päivittäin :) itse olen todella kiintynyt vaaleanpunaiseen jopooni, en vaihtaisi sitä mistään hinnasta!!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä :) Joskus tavaraan varmaankin kiintyy juuri sen tärkeyden vuoksi. Sellaiseen, joka on jatkuvasti ja säännöllisesti käytössä - ja vielä hoitaa asiansa hyvin. Pyörä onkin siitä tosi hyvä esimerkki! :)

      Poista
  5. Mahtava postaus, laittoi tosiaan miettimään! Kuvat sopivat tekstiin hyvin ja tekee tekstistä kivemman luettavaksi :)

    VastaaPoista
  6. Haastoin sut :)

    http://jonnasari.blogspot.fi/2015/04/haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, käyn kurkkaamassa! :P

      Poista