sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Keitä te olette?


Lukijat-gadgetin, blogini lukijoiden profiilit eivät auenneet minulla normaalisti pitkään aikaan.
Vasta tänään huomasin (itseasiassa tätä postausta kirjoittaessani) että nyt lukijat-gadgetin profiilit avautuvat taas! Olen niin iloinen, sillä noin vuoteen en ole saanut lukijoideni profiileja auki, ja siksi en ole voinut selailla heidän blogejakaan. Tämä ilta meneekin varmaan lukijoideni profiileja surffatessa..

toissakesänä mustikoiden siivoamista kesälaiturilla

Minulla on kuitenkin jäänyt pitkältä ajalta tarkistamatta uusien lukijoiden blogit, ja blogini lukijakunta on muutenkin varmasti muuttunut tässä vuosien saatossa. Siksi pyytäisinkin, että kertoisitte minulle, keitä te olette.

Toivoisin etenkin linkkejä blogeihinne. Niitä olisi ihana saada, jotta pääsisin kurkistamaan myös teidän elämäänne ja ikään kuin tutustumaan teihin. Kertokaa siis ihmeessä kommenttilla jotain itsestänne tai laittakaa linkkiä! :)

12 kommenttia:

  1. http://wanderlust-saija.blogspot.fi/

    Moi! (: Mä oon Saija, 18-vuotias tyttönen Lohjalta päin. Oon lukenu sun blogia jo toooodella monta vuotta, vaikka koko blogihomma on vähän ''kuihtunut'' on silti muutamia blogeja joita jaksan edelleen seurailla. Oon itse myös tanssija, ja tykkään sun tanssijutuista ihan älyttömästi! Aivan upeita kuvia täynnä koko blogi, oot aivan ihana! Viettelen itse tällä hetkellä myös abivuotta ja jotenkin samaistun sun teksteihin ylppäreistä ja muutenkin koulujutuista tosi paljon, kiva saada jonkunlaista vertaistukea! :D

    VastaaPoista
  2. Heippa! Täällä kommentoi parikymppinen nuori sairaanhoitajaopiskelija. En kuollaksenikaan muista koska sun blogiin olen ensimmäistä kertaa törmännyt, mutta reippaan vuoden ainakin aktiivisesti seuraillut. Mua viehättää sun blogissa raikkaat ruokavinkit ja sun iloinen asenne elämää kohtaa.

    Mun blogia voi käydä kurkkaamassa täällä: http://aamuruskonsiivin.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  3. Moi! Olen 22-vuotias opiskelija, joka löysi blogisi jokin aika sitten tanssijuttujen kautta. Tanssi on ihanaa, ja itsekin sitä nuorempana harrastin useita vuosia. Tulin lukijaksi myös siksi, koska kaupallistuvien blogien keskellä kaipaa jotain "aidompaa" luettavaa, jos ymmärrät mitä tarkoitan. :) Tällä hetkellä bloggailen eniten ruokajutuista, arjesta ja varmaan itse tekemisestä/kodin sisustuksesta.

    http://ajatuksella-merituuli.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Täällä 17-vuotias yksinasuva opiskelija, joka leipoo ja valmistaa kasvisruokaa hyvällä mielellä maustettuna :-)

    http://minttusblog.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  5. 26-vuotias entinen 103kiloinen hoitaja täällä :) Kirjoittelen blogia www.linakuntoon.blogspot.com tosin tällä hetkellä blogi on pienellä joululomalla ja jatkaa tammikuussa taas tutulla tahdilla :)

    VastaaPoista
  6. Sun blogia on niin ihanaa lueskella, se on tosi inspiroiva! Oma blogini on sinulle jo tuttu :-D, joten en taida sen pidempään alkaa siitä höpöttelemään. Tosin pääpaino on jatkossa (2016) liikunnassa/hyvinvoinnissa ja kauneudessa sekä pohdinnoissani. :-)
    Oikein kaunista talvea ! :-) <3

    VastaaPoista
  7. Moikka :) Sun blogia lueskelee ja ihailee täällä 19-vuotias Miia. Kulttuuritutkimuksen fuksius, piirtäminen, lukeminen, taide, kissat, elokuvat, nukkekuvailu, musiikki, sarjojen seuraaminen, väkertely ym ideoiden iskiessä ja ylipäänsä elämä. Niistä on La muse de poupée Docteur-blogini tehty.

    VastaaPoista
  8. En muista mitä kautta löysin blogiisi, mutta hyvä että löysin, sillä sun kuvat ja tekstit on mahtavia. Erityisesti tykkään sun asukuvista, koska sun asut on niin erilaisia, hyvällä tavalla tietenkin:)

    Oma blogimme on ollut todella pitkällä tauolla, mutta nyt minun (Emilian) olis tarkoitus jatkaa blogin kirjottamista yksin. Saan sun blogista paljon inspiraatiota, kiitos siitä.
    www.madebyhands3.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jatkankin bloggaamista omassa uudessa blogissani,sillä bloggerin kanssa tuli ongelmia.
      Uuden blogin osoite on.
      www.madebyemilia.blogspot.fi

      Poista
  9. Moi:) Täällä ruudun takana 15-vuotias käsitöistä bloggaava tyttö. En edes muista mistä tänne sun blogiin oon eksyny, seurattujen blogien listalla tämä on pysynyt, vaikka oon usein karsinut seurattujen blogien listaa.=) www.lankaunelmia.blogspot.com

    VastaaPoista
  10. Moikka! Sun blogi oli ensimmmäisiä, joita pädyin seuraamaan pidempi aikaisesti, tein omaan blogiin banneria, googlettelin ohjeita ja löytyi linkki sun blogiin :-D Siitä aloin sitten selaamaan enemmän ja tykästyin heti! Itse oon 17 vuotias tyttö, joka puhuu varmasti liikaa ja aivan liian kovaa, yrittää nauttia pienistäkin jutuista ja rakastaa luontoa. Oon tanssinut 9 vuotta balettia ja muutaman vuoden nykytanssia, joten sun tanssipostaukset on aina lähellä sydäntä :-D ♥

    VastaaPoista
  11. Minä taisin joku 3 vuotta sitte eksyä sinun blogiisi, jollain tapaa, ei mitään muistikuvaa että miten! Minä olen siis 15 vuotias tyttö Keski-Suomesta, ja seuraan blogiasi iloisen elämänasenteesI ja kirppislöytöjen, ruoan takia,ja myös tärkeänä pointtina on tuo sinun lääkishaave.
    Vastaan tähän hieman myöhään, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan :)

    VastaaPoista