sunnuntai 10. marraskuuta 2013

Avaruudesta


Moikka! Vihdoin eilen valmistui eräs vähän ''roikkumaan jäänyt'' käsityö/tuunausprojekti :D 
Saanen esitellä tekemäni ''Galaxy-tennarit''

Olin joskus katsellut youtubesta videoita galaxy-tennareista ja niiden tekemisestä. Kerran kierrellessäni kirppiksellä tein tosi hyvän löydön: Monta täyttä purkkia kangasmaaleja, kaksi purkkia sinistä, violettia, pinkkiä ja hopeista, kaikki 1€/kpl. Kotona minulta löytyi jo valmiiksi mustaa ja valkoista.
Silloin minulla välähti, minä teen itsekin galaxy-tennarit! Aloin katsella kirppiksiltä tuunaukseen sopivia tennareita.. 

Nämä Adidaksen tennarit löysin kahdella eurolla. Ne olivat ''valkoiset'' mutta siis täysin liasta harmaantuneet. Ennen-kuvassa tennarit ovat jo olleet pesukoneessa. Pesukoneessa etenkin kumiosista lähti suurin osa liasta. 
Konepesun jälkeen aloitin urakan. Ensimmäisenä maalasin kenkiin pohjavärin: Maalasin molempien kenkien kangasosat kauttaaltaan tummansinisellä kangasmaalilla.
Kun pohjaväri oli maalattu, aloin tehdä kenkiin eri sävyjä. Minä siis ikään kuin jaoin kengät osiin. Yksittäisen osan väri oli joko musta, tummansininen, valkoinen tai violetti. Maalatessani häivytin samalla näiden osien rajoja.
Kun pohjaväri ja eri sävyt oli maalattu, tein kenkiin tähdet. Tein ne valkoisella peitevärillä, roiskien ja maalaten. Aluksi roiskin kenkiin tähtiä kauttaaltaan (hammasharja on tässä hyvä!) sitten vielä maalasin käsin muutamia suurempia tähtiä.  


Kangasmaalista tulee veden/pesunkestävää silloin, kun se silitetään. No mutta, miten silitän tennarit? 
Alunperin ajattelin näitä kenkiä steeet-tunnilla käytettäväksi, jolloin ne eivät takuulla joutuisi kosketuksiin veden kanssa. En tänä vuonna jatkanutkaan streetiä :D Missäs minä näitä käytän?
Tulin siihen tulokseen, että aion kuivata kengät hiustenkuivaajaan kuumimmalla säädöllä. Se luultavasti kiinnittää väriä ainakin vähän pysyvämmäksi. Periaatteessa en siis voi 100% luottaa, että kengät ovat vedenkestävät, joten aion käyttää kenkiä ensi kesänä, mutta vain silloin, kun ei sada vettä ;D



VINKKEJÄ OMIEN GALAXY-TENNAREIDEN TEKOON:

-Kangasmaaleja aika harvoin löytyy kirppikseltä. Yhden kangasmaalipurkin (n. 50ml) hinta on yleensä noin 5 euroa. Tällaisten tennarien tekoon tarvitset vähintään mustaa, sinistä, pinkkiä ja valkoista kangasmaalia. Niillä pääseekin jo todella pitkälle, sillä niistä saa sekoiteltua vaikka mitä.
Jos sinulla ei ole lainkaan kangasmaaleja, ja haluat tehdä galaxy -tyylisiä paitoja, housuja, laukkuja, pusseja.., suosittelen, että ostat värit vaikka puoliksi kaverisi kanssa, ja teette niillä yhdessä jotain. Yksiin kenkiin ei uppoa kokonaisia väripurkkeja. Minulla purkkeihin jäi vielä paljon väriä näiden kenkien maalaamisen jälkeen :)

-Tuunattavat tennarit kannattaa metsästää kirppikseltä, tai hyödyntää omia vanhoja tennareita. Huomaa, että mustia/tummansinisiä tennareita käyttäessä säästyt suurelta vaivalta -pohjaväri on jo valmiina. Voit siis aloittaa suoraan ''sävyalueiden'' maalaamisella.

-Kumi -ja muut osat joihin et halua väriä (minulla esimerkiksi adidas-merkit kengissä) kannattaa teipata maalarinteipillä maalauksen ajaksi.

-Tehdessäni sävyalueita olin todella huolellinen, että alueiden rajat oli häivytetty täysin. Tähtiä roiskiessani kuitenkin tajusin tehneeni aika paljon turhaa työtä: Tähtiroiskeet häivyttävät rajat automaattisesti. Verratkaapa tennareitani keskenään. Toisessa olen käyttänyt useita tunteja rajojen häivyttämiseen, toisen tein alle puolessa siitä ajasta mitä käytin ensimmäiseen. Opetus on siis: Älä käytä liian paljon käytä aikaa rajojen häivyttämiseen, tähdet kyllä häivyttävät rajat.

-Kenkien tähtiin käytin valkoista Emo-peittoväriä. En osaa varmaksi sanoa, onko tavallinen valkoinen kangasväri tarpeeksi peittävää. (Jos jollakin on kokemusta tällaisista peittoväreistä ja niiden ominaisuuksista, olisi tosi kiva jos jakaisit tietosi kanssamme!) ;D

Mutta mitäs te pidätte näistä Galaxy-tennareista? 
ps. kysykää rohkeasti, jos jokin jäi mietityttämään! :)

38 kommenttia:

  1. ihan hullun hienot! näyttää ihan kaupasta ostetuilta :)

    VastaaPoista
  2. Nuo on ihan superupeet !:) kun katoin kuvaa eka ennenkuin luin tekstin, kerkesin jo aatella että mistäköhän noita saa ostettua :D

    VastaaPoista
  3. Siis voi luoja kuinka upeat!!

    VastaaPoista
  4. Todella hienot! Rakastan galaxy-kuviointia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi niin minäkin! :D Haluaisin joskus kokeilla maalailla kankaille galaxy-tyyliin! Voisi esimerkiksi tehdä jonkun galaxypaidan tai pussukan. Kiitos! :)

      Poista
  5. Siis noihan on ihan sairaan mageet! Vois olla kaupasta ostetut, mutta tuskin tollasia löytäis. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, se on aina se paras juttu kun tekee itselleen jotain vaatteita yms, ettei takuulla törmää kenellään täysin samanlaisiin! :D Kiitoksia!

      Poista
  6. Ihan yli hienot! :) oot todella taitava! :)

    VastaaPoista
  7. noista tuli kyllä ihan mmmahtavat! :)

    VastaaPoista
  8. oooooo ei noi näytä yhtää ite tehyiltä!!! Oot iha älyttömän taitava! :)

    VastaaPoista
  9. Oooot ihan älyttömän taitava! Näyttää kuin olisi suoraan ostettu kaupasta :)! Pitäis kokeilla itekkin, kiitos hyvistä vinkeistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäys vielä, että oot käyttäny taitavasti noita värejä! ;)

      Poista
    2. Voi kiitos tosi paljon! :) Kokeile ihmeessä! Ja galaxy-kuviointia voisi myös kokeilla jollekkin ihan vaan kankaalle, että siitä voisi ommella jotain. Tai esimerkiksi johonkin paitaan, siitä voisi tulla tosi kiva myös :)

      Poista
  10. Vau tulipa noista ihan tosi hienot! Muistan kun kävin jo silloin projektitöiden aikaan noita ihastelemassa keskeneräisinä ja lopputulos on kyllä vielä parempi kuin osasin kuvitellakaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia Pirita!! :) Heh, vihdoin sain nämä tehtyä valmiiksi.. Ne olivat aika kauan kellarissa odottelemassa viimeistelyä :D

      Poista
  11. Vautsi, ihan sairaan hienot! Osaisinpa itekin tehdä jotain tollaista...

    VastaaPoista
  12. Aivan ihanat ja uniikit tennarit! :)

    VastaaPoista
  13. Tosi hienot Lempi! Oot super taitava<3

    VastaaPoista
  14. upeat tennarit ! ihan kuin suoraan ulkoavaruudesta <3

    VastaaPoista
  15. Wau Lempi! :) Oispa mullakin aikaa tollasille...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! Toivon että jostain välistä löytäisit aikaa. Olet nimittäin varmaan kanssani samaa mieltä, että käsitöiden tekeminen on ihanaa ;D

      Poista
  16. wow wow wow wow !!!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  17. ERI HIENOT :D
    Olet taitava ja luova, mistä idean keksit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh kiitoksia! :) Näin netissä kuvia itsetehdyistä galaxy-tennareista ja päätin kokeilla tehdä oman versioni aiheesta ;D

      Poista