Kevään ylioppilaskirjoitusten ensimmäisen koitos on osaltani ohitse. Takana on nimittäin äidinkielen yo-kokeen ykkösosa, tekstitaidon koe. Jo ensi viikon alussa saamme opettajaltamme alustavat tulokset pistemääristä. Tiedostan, että minulla on tapana arvioida omaa osamistani ennemmin alas- kuin ylöspäin, mutta tällä kertaa tiedän, etten voi edes odottaa tulosta, johon olisin tyytyväinen. Miten tässä näin kävi?

Preliminäärikokeena, eli tekstitaidon kokeen ''kenraaliharjoituksena'', teimme viime syksyn ylioppilaskokeesta kaksi tehtävää. Tehtävät arvioidaan asteikolla 0-6 pistettä. Sain pisteet 5 ja 6, mistä olin älyttömän tyytyväinen ja jotka rohkaisivat paljon tulevaan tekstitaidon kokeeseen. Varsinaista tekstitaidon koetta edeltävänä yönä nukuin äärimmäisen levollisesti ja minulla oli hyvä fiilis kokeeseen mennessä. Kun sain paperin käteeni, alkoi kuitenkin vähän tuskastuttaa. Hengitin syvään ja aloitin itselleni helpoimmasta tehtävästä, johon käytin aikaa noin pari tuntia. Kun aloin tutkia muita tehtäviä seuraavaa aloittaakseni, alkoi niin sanotusti alamäki. Luin aineistot silmäillen, sillä en malttanut tai pystynyt lukemaan niitä rauhallisesti läpi. Aloitin tekemään tehtävää, sitten vaihdoin toiseen.. Aikaa kului tosi paljon vain sähläämiseen ja lievään panikointiin, mitä olin jo etukäteen kaikkein eniten pelännyt. Tehtävänannot eivät vaan oikein aunneet minulle ja aineistot tuntuivat hankalilta. Aika kului hirveän nopeasti. Pidin yhden vessatauon, mutta muuten en irrottanut katsettani paperista hetkeksikään koko kuuden tunnin aikana. Jäin jatkuvasti jumiin aivan turhiin yksityiskohtiin, ja pää tuntui vaan lyövän tyhjää. Lopulta, kun kello löi kolme, olin tehnyt kaksi tehtävää, joista toisen pelkään menneen vähän tehvänannon ohi, mikä siis voi pahimmassa tapauksessa olla automaattisesti pyöreä nolla pisteytyksessä. Kolmatta tehtävää ehdin hätäisesti aloittaa kokeen viimeisellä puolituntisella, ja sain siihen kaksi kappaletta, kun tekstaidon vastauksen vähimmäiskappalemäärä on neljä.

Tässä tekstitaidon kokeessa kaikki vaan jollain tapaa tuntui levähtävän käsiin, minkä luulen olevan pitkälti seurausta omista, itse itselleni luomista suorituspaineista. Äidinkieli on aina ollut minulle yksi vahvimpia aineita koulussa. Minulla on korkeat tavoitteet äidinkielen suhteen ja olen aina kokenut olevani hyvä myös tekstitaidossa. Se, että nyt pitää onnistua, hallitsi alitajunnassa ihan liikaa koetilanteessa.
Kirjoitin syksyllä kemian, johon olin valmistautunut aika kehnosti. Viimeiset kurssikirjat olin jättänyt kokonaan käymättä, ja ja jo kirjoituksiin mennessä ajattelin ja tiesin, että tulen myöhemmin uusimaan joka tapauksessa. Kirjoituksissa tutkin tehtäviä rauhassa, tein itselleni helpoimmat, join paljon vettä ja pidin useita pieniä ruokataukoja. Olin täysin rentoutunut, sillä tiesin, että nyt ei ole mitään paineita, koska uusin kuitenkin tämän myöhemmin. Kun sain tulokset, olin ihan ymmälläni, pisteet jäivät yhden päähän E:stä! En olisi koskaan uskonut saavani niin hyviä pisteitä siitä kemian kokeesta. Uskon, että rauhallisuudellani kokeessa oli valtava vaikutus siihen, miten koe meni. Sain itsestäni kaiken irti, kun minulla ei ollut minkäänlaisia suorituspaineita.
Tässä mielestäni näkyykin yo-kokeiden ristiriita taidon mittareina. Loppujen lopuksi yo-kokeet mittaavat mielestäni aika pitkälti sitä, kuka osaa hallita koetilanteen ja järkevän ajankäytön. Vaikka osaamista löytyisi, voi olla, että koetilanne on vain liikaa ja osaaminen jää ahdistuksen tai paniikin varjoon. Enkä puhu nyt vain omasta puolestani, vaan ihan yleisestikin. Vaikka minussa on vähän sellaista panikoijan piirrettä koetilanteissa, ei tämä minun kohdallani varmasti ole mistään pahimmasta päästä. Voin kuvitella, miten kurja koetilanne voi sellaiselle olla, joka oikeasti ahdistuu valtavasti vain itse tilanteen ja sellaisen ''näytä nyt kaikki mitä osaat'' -asetelman vuoksi.

Perjantai kieltämättä meni aika lailla pilalle, ja viimeistään kotona oli pieni itku herkässä. Viikonloppuna kuitenkin tajusin, että asiaa on ihan turha tässä vaiheessa enää murehtia ja pohtia. Ensi syksynä on myös mahdollisuus uusia koko yo-koe. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta tavallaan tuntuu, että lukion aikana tehty työ äidinkielen osalta menee ikään kuin hukkaan, kun epäonnistuu yo-kokeessa. Tottahan se periaatteessa on, ainakin kouluun hakiessa lähtöpisteiden kannalta. Kukaan ei kysy tai ole kiinnostunut äidinkielen kurssinumeroista, päättöarvosanasta tai hyvin menneestä preliminäärikokeesta. Yo-kokeen arvosana on se, mikä ratkaisee ja etenkin äidinkielellä on paljon painoarvoa, olipa kyseessä mikä korkeakoulu tahansa.

Mielestäni äidinkielen taidon mittaaminen ylipäätänsä, etenkin tekstitaidon osalta, on äärimmäisen suppeaa. Valittavia tehtäviä on vähän (viidestä valitaan kolme), ja usein niistä valtaosa on ikään kuin samaa teemaa, missä mielestäni on hieman epäreiluuden makua. Tänä vuonna kokeen kahdessa aineistoista, (novelli sekä Mannerheimin päiväkäsky) oli sotateema, jonka en tunne olevani itseäni kovin lähellä, vaikka Tuntematon sotilas on tuttu kirja ja monia sota-ajasta kertovia elokuviakin tullut katsottua. Lisäksi tekstitaidon kokeissa minua on aina ärsyttänyt tehtävänantojen epäselkeys. Tuntuu, että kysymyksen asettelu on usein sellaista sanoilla kikkailua, jolla kuin tarkoituksella pyritään hämäämään vastaaja ''väärille raiteille''. Vaikka vastaus olisi havaintoineen miten hyvä ja eheä tahansa, väärästä näkökulmasta sakotetaan armottomasti - nolla pistettä.
Ymmärrän sen, että on oltava jokin valtakunnallisesti yhteinen arviointikriteeri, mihin esimerkiksi päättötodistus ei käy, sillä eri kouluissa ja eri opettajilla on erilaiset arviointikriteerit. Mielestäni yo-kirjoitukset kuitenkin alkavat olla vähän vanhanaikainen osaamisen mittari. Nähtäväksi jää, muuttuuko tai uudistuuko se tulevaisuudessa jollain tapaa, sillä se mielestäni olisi ihan tarpeen.