keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Kotona jälleen!


Moikka! Tässä sitä ollaan, kotiuduttu pieneltä Etelä-Suomen lomareissulta. Olin siis parhaan ystäväni Isabellan luona reilu viikon. Olemme olleet parhaita kavereita oikeastaan jo syntymästä saakka (meillä on vain tasan viikon ikäero), ja olleet ihan aina yhdessä. Koska asuinkaupungeillamme on välimatkaa jonkin verran, jo pienestä pitäen olemme tottuneet matkustamaan junalla tai bussilla toistemme luokse. Tällä kertaa oli ''minun vuoroni'' mennä heille ;D Tarkoitukseni oli ottaa lomalta enemmänkin kuvia, mutta harmikseni olin ottanut liian pienen muistikortin, johon ei mahtunut paljoa mitään. Ajattelinkin, että nyt ensimmäiseen lomapostaukseen hyödynnän puhelimella otettuja kuvia, sillä niitä tulee aina otettua aika paljon..
1. Bellan luona on kolme ihanaa kissaa, tässä niistä kaksi: äiti ja tytär, jotka ovat rodultaan venäjänsinisiä.
2. Päätimme toteuttaa yhden kohdan Isabellan omalta ''Before I die'' -listalta. Kyseessä on siis itse tehty vaahtokarkkikakku. Kummallakaan ei ollut tarkempaa käsitystä siitä, mikä tai millainen tarkalleen ottaen on vaahtokarkkikakku, mutta tässä on meidän näkemyksemme: Vaalea (gluteeniton) kakku, jonka sisällä on rahka-kermavaahtoa, mansikoita, ohuita suklaalastuja, minivaahtokarkkeja ja päällä kuorrutus sulatetusta suklaasta, johon asettelimme (hyvin esteettisesti tietekin) kerroksen vaahtokarkkeja. Aika överi, sanoisin, mutta aina silloin tällöin on mukavaa jokin tällainenkin leivos väkertää :D Ja taisin muuten olla minä, joka söi kakkua kaikkein eniten..
3. Lähdössä ilta-uinnille Bellan siskon, hänen poikaystävänsä ja Bellan kanssa.
4. Iltaisin innostuimme piirtämään. Tässä toinen aikaansaamistani piirroksista, pieni lyijykynäpiirros. Tämä oli ensimmäinen sellainen mahdollisimman aidon näköiseksi piirtämäni silmä. Innostuin taas piirtämisestä ihan tyystin, pitääpä jatkaa sitä nyt lomalla myös täällä kotona! Isabella on tosi taitava piirtäjä, hän hallitsee etenkin lyijykynäpiirrokset todella hyvin. Bellan instagramista löydät hänen upeita piirroksiaan.
5. Ensimmäistä ihanan aurinkoista lomapäivää viettämässä rannalla.
6. Minä ja Cabella-kissa♥
7. Kävimme reilu viikon aikana peräti kahdesti elokuvissa. Tässä olemme matkalla Helsinkiin elokuviin, heti ensimmäisenä lomapäivänäni.
8. Odottamassa elokuvan alkua valtavan popcorn-kulhon kanssa :D
9. Viimeisenä iltana ryhdyimme väkertelemään ystävärannekoruja. Opin monta uutta tekniikkaa, ja en malta odottaa, että pääsen tekemään lisää värikkäitä, helmin koristeltuja rannekoruja!

Pian luvassa vielä lisää reissun tunnelmia kamerallani otettujen kuvien kera! :)

19 kommenttia:

  1. Wautsi mikä vaahtokarkkikakku! :) <3 Kattoin eka että tuo silmä on jostain lehdestä otettu kuva, mutta sinä ootki piirtäny sen!! Mahdottoman upea! :D

    VastaaPoista
  2. Ihanaa että pidätte yhteyttä ja näette välimatkasta huolimatta :) Näyttää niin hyvältä toi vaahtokarkkikakku!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Kun välimatka on vähän pidempi, on ystävän jälleennäkeminen aina ihan parasta :) Hih, kiitos!

      Poista
  3. Mitkä leffat katoitte? Nam nam kakkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävimme katsomassa Walking on Sunshine -elokuvan ja Tähtiin kirjoitettu virhe -elokuvan, josta varsinkin tykkäsin paljon, vaikka se olikin tosi surullinen.

      Poista
  4. Täällä yksi korujen väkertä toivoisi, että laittaisit postausta niistä erilaisista ystävärannekekoru tekniikoista :)) Pliis pliis!! - Jude

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun olen saanut muutamia tehtyä, voisin tehdä jonkinlaisen postauksen aiheesta, esimerkiksi videon muodossa. Olen oppinut vasta muutamia erilaisia solmutekniikoita ja pari muuta, mutta niistäkin voi saada aikaiseksi jo monennäköistä! :)

      Poista
  5. Olisiko mahdollista saada rannekorujen tekemisestä joitain ohjeita jossain vaiheessa? Kiva idea "Before I die" - lista asioista , joita haluaa tehdä. Sellainen sopii kaikille iästä riippumatta niin tulee oikeasti toteutettua juttuja, joita haluaa tehdä. Sulla on ihastuttava blogi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun olen saanut väkerreltyä muutaman, voisin vaikka tehdäkin, esimerkiksi videon muodossa! :) Sellaiset peruskuviot esimerkiksi solmukoruissa ovat yllättävän helppoja tehdä. Niimpä, ajattelin että pitäisi itsekin tehdä sellainen lista. Listan asioiden ei tarvitse olla sellaisia maailmanympärysmatkan suuruisia, vaan oma lista voi sisältää sellaisia ihan pieniäkin, kivoja juttuja (kuten tämä vaahtokarkkikakku) Kiitos paljon! :)

      Poista
  6. Jei Lempi is back! :D voisitko laittaa tänne blogiin ton kakun ohjeen, vai oliko se vähän sellanen omasta päästä keksitty? Katoin ensin tota silmää että se olis ollu vaan mustavalkonen kuva sun tai Isabellan silmästä mut sit luin ton tekstin ja oli pakko palata kattomaan sitä uudestaan, vau! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin ja sitä piti vielä kysyä, että olisko sulla susta ja Isabellasta jotain lapsuuskuvia mitä voisit julkasta blogissa?

      Poista
    2. Heh, kiitos tosi paljon! :) Kakku on tehty tällä ohjeella: http://www.kotikokki.net/kumppanit/suomensokeri/reseptit/nayta/533871/Gluteeniton%20kakkupohja/ Vähensimme sokerin määrää noin puolella desillä. Kannattaa vaan vatkata munat ja sokeri ihan niin kuohkeaksi kun vaan mahdollista. Tämä pohja on kieltämättä vähän sellainen turhanpäiväinen, kun sisältää ihan vaan valkoista jauhoa, sokeria ja kananmunia, mutta joka tapauksessa ;D
      Onhan meistä, ja uskon kyllä että hän antaisi luvan :)

      Poista
  7. Luulin piirtämääsi silmää jostain lehdestä kuvatuksi,todella hieno ja aidon näköinen.
    Lisä piirroksia odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Olen nyt ihan innostunut piirtämisestä. Voisinpa hyvin laittaa, kun uudet piirrokset tulevat valmiiksi :)

      Poista
  8. Miten ootte tutustunut isabellan kanssa kerta teillä on noin pitkä matka toisillenne? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äitimme tapasivat asuessaan samalla paikkakunnalla, kun me emme olleet vielä edes syntyneet. Heidän perheensä muutti toiseen kaupunkiin jo silloin kun minä ja Bella olimme ihan pieniä. Olemme kuitenkin pitäneet heihin yhteyttä ja käyneet toistemme luona siitä saakka :)

      Poista
    2. Mitä piditte walking on sunshine-leffasta?:) kävin itekki kattoo sen, ja tykkäsin elokuvan musiikista, mutta juoni oli vähän käytetty...XP:):):):)

      Poista
    3. Niimpä ne musiikit toi siihen sellaista kivaa hyväntuulisuutta, mutta juoni kieltämättä oli aika ennalta arvattava :D Me aina Isabellan kanssa kuiskittiin toisillemme että mitä seuraavaksi tulee tapahtumaan, ja melkeinpä joka kerta osui nappiin :D

      Poista