maanantai 23. huhtikuuta 2012

Babycamera

Hihii <3 Eilen käytiin Veeran kanssa citymarketissa toteuttamassa kauan suunniteltu juttu. Päätimme siis ostaa meille pienemmän järkkärin. Alunperin meinasin ostaa ihan itselleni tällaisen, mutta päädyimme siihen tulokseen, että se on hyödyllisempää ja järkevämpää ostaa puoliksi. Päädyimme tähän kameraan (Canon EOS 1100D), koska se oli todella edullinen. Monet ovat suositelleet sitä juurikin sen ''hinta-laatu -suhteen'' takia. Olen myös itse kokeillut tällaista kameraa, ja todennut sen hyväksi. Kuvat ovat yllättävän laadukkaita, ja kamera itsessään on sellainen kevyt ja ketterä :D
Niinkuin Veera blogissaan mainitsikin, tämä on kätevä, koska on niin pienikokoinen. Veeran kameraa ei aina jaksa raahata mukaan esimerkiksi kaupungille, koska se on niin painava. 
En koskaan uskaltaisi (enkä varmaan saisikaan hehe) viedä Veeran kameraa reissuun tai muuten vaan jos menen kuvaamaan kaverien kanssa. Siksi tämä oli myöskin hyvä hankinta, ikään kuin sellainen reissukamera, ja muutenkin kamera minun käyttööni, kun olen jossain muualla kuin kotona :D Kuvat ovat kuitenkin laadultaan ihan eri luokkaa kuin pokkarilla otetut. (Tai ainakaan meidän pokkarilla)
Kaiken kruunaa tietysti se, että hinta ei tosiaan ollut paha. Koska maksoimme puoliksi, maksettavaa tuli kummallekkin vain noin 150€ 
 
En ole koskaan oikein jaksanut tutustua tarkemmin Veeran kameraan, tai sen erilaisiin käyttötoimintoihin. 
Nyt kuitenkin kaupanpäälliseksi sai tällaisen ''Parempia kuvia'' -kirjan, ja olen oikeasti innoissani  alkamassa opetella kameran erilaisia ominaisuuksia ja toimintoja. Odotan innolla, että kesäloma tulee, niin pääsen oikein kunnolla tutustumaan tuohon kirjaan. Se on todella selkeä aloittelijalle, siinä on suuret kuvat ja hyvät esimerkit ja ohjeet :)
kuva täältä

'' Canonilla on tosi hyviä kameroita kuten Canon EOS 600D, mutta ne menevät jo jonkin verran hintavimmiksi kuin tämä Canon 1100D. Olen kuitenkin muutaman vuoden sisään käyttänyt kameraan ja sen objektiiviin niin paljon rahaa, että tämä 299€, ja vielä kun se puoliksi maksettiin Lempin kanssa, ei tuntunut niin kirpaisevalta. '' -napattu veeran blogista :)

4 kommenttia:

  1. alussa sulkeissa lukee canon eos 110D, todellisuudessa se on kyllä 1100D

    VastaaPoista
  2. Alisa: oho :D yks nolla nyt jäi kyllä puuttumaan

    VastaaPoista
  3. Mulla on kans toi kamera, ja kuvaan sillä päivittäin. Tykkään tosi paljon!:)

    <3:lla rita-julia.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Rita: Itsekin olen kyllä ollut todella tyytyväinen :)

    VastaaPoista