torstai 16. kesäkuuta 2016

Kesäloman alussa


Moikka! Nyt olen vihdoin kotiutunut kesäloman alun reissuilta ja ehtinyt jälleen istahtaa koneelle blogien äärelle. Heti kevätjuhlalauantain jälkeen lähdin siskoni luokse Kuopioon. Oli kyllä ihanaa viettää Veeran kanssa aikaa, sillä viime näkemästä oli kulunut jo tovi. Kuopiossa teimme asioita, joita olimme alunperin vähän suunnitelleetkin: kävimme kirppiksillä ja kaupungilla, joimme ihania kahveja, teimme hyvää ruokaa, muun muassa salaatteja ja herkullisia kasviskastikkeita. Kävimme myös lenkillä sekä kuntosalin ohjatuilla tunneilla, muun muassa body balancessa. Toisinaan kuitenkin vaan rentouduimme, kuten keskiviikkoaamuna, jolloin tarkoitus oli lähteä yhdeksäksi joogatunnille, mutta jäimmekin vaan lojumaan sänkyyn yhteentoista saakka.. :D 
Veera on kuluneen kevään aikana löytänyt minulle vaikka mitä kivoja jutuja kirppikseltä. Ensimmäisenä iltana kävelimmekin lähimpään Valintataloon hakemaan lahjapaperia, sillä hän halusi välttämättä paketoida ne minulle, haha :D Paketista paljastui muun muassa Asicsin hyvät juoksuhousut, pirtsakat kollarit, kiva Lexintonin huppari, paitoja, farkut, Globe Hopen pussukka.. Vaikka mitä kivaa! Lahjan, olipa se suurempi tai pienempi, saaminen muulloinkin kuin syntymäpäivänä tai jouluna, on kyllä tosi ilahduttava yllätys.

Veeran luona tein hänelle ja hänen poikaystävälleen maistettavaksi muun muassa curry-tofukastiketta, johon kehittämäni helpon reseptin haluaisin julkaista täällä blogissakin. Jäätelöohjeitakin on nyt alkukesän aikana tullut kirjattua ylös. Yksi vinkattavien listalla on yksinkertaisen herkullinen suklaajäätelö, joka on yksi suosikkini tähän saakka tekemistäni jäätelöistä. Tein tässä alkuviikolla eräänlaisen pakastekakun, oikeastaan ikään kuin vahingossa. Ajattelin sen aluksi olleen ihan täysi floppi, mutta se osoittautuikin tosi hyväksi! (Kerron kakun tarinan sitten vähän myöhemmin..) Isi jopa kehui, että kakku on parasta, mitä on koskaan syönyt. Tarkoittikohan sitä mitä sanoi, vai halusiko vain toisen palan.. ;) Oli miten oli, älyttömän hyvältä se kieltämättä maistui. Minun pitää nyt kuitenkin leipoa se vielä pariin kertaan ainemäärät samalla mitaten, sillä olen laittanut aineksia vähän summan mutikassa, kuten oikeastaan aina keittiössä touhutessani. Kun osaan sanoa ainemäärät, kokoan reseptin ja julkaisen sen sitten.

Kuopiossa ei tullut loppukädessä kovin paljoa kuvia otettua, mikä on toisaalta harmi, sillä reissusta olisi ollut mukava koota yhtenäinen tunnelmapostaus. Ensi kerralla sitten! Yhtenä aamuna kävimme kuitenkin ottamassa asukuvat satamassa ennen kaupungille lähtöä..
Kengät, Converse
Zara hame , kirppis
Mark Aurel neulepaita , kirppis
Benetton farkkutakki , kirppis
Kaulakoru, Kalevala
Reppu, Fjällräven Kånken
Aloitin tosiaan myös kesätyöt tällä viikolla. Työ tietyllä tapaa vähän jännittää näin alussa, sillä opittavaa on paljon. Kaikki kuitenkin ovat rohkaisseet, että kyllä se siitä, tekemällä oppii ja pikkuhiljaa työ alkaa rutinoitua. Ei sitä kai auta kai uskoa, että niin se varmasti on, vaikka välillä epäilee (toisinaan ehkä ihan turhaankin) omia taitojaan :D

Fjällräven Kånken -repun tilasin viime talvena Sissos-verkkokaupasta. Se on kevään mittaan ollut menossani mukana lähes päivittäin. Reppu oli kyllä äärimmäisessä testissä matkustaessani Kuopioon, ja varsinkin takaisin tullessa! Olin ihan huolestunut, että repeääköhän se saumoistaan, kun on tungettu aivan äärimmilleen vaatetta ja tavaraa. Mutta eipä se reppua näyttänyt säikäyttävän. Positiivinen yllätys on ollut sekin, miten ryhdikkäältä reppu näyttää myös suhteellisen tyhjänä, kuten näissä kuvissa. Olen kaiken kaikkiaan ollut oikein tyytyväinen tähän ostokseeni. 
Myös Kalevalan Kuutar-kaulakoru on ostettu käytettynä :)
Hameen helma meinasi lähteä tuulen mukana lentoon..
Mukavaa viikonloppua kaikille ja palaillaan taas pian! :)

16 kommenttia:

  1. Kasvaapas sulla paljon uutta hiusta päästä, hyvin huomaa näistä kuvista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä sellaista pientä ''hitua'' on kyllä paljon, en itse ollenkaan tajunnut kiinnittää huomiota :D Tukka on muutenkin kasvanut hirmu paljon siitä keväällä leikkuuttamastani polkkamallista, ja olenkin nyt vähän kahden vaiheilla, pitäisikö taas kasvatella hiuksia vai leikata uudelleen. Toisaalta näin kesällä vähän pidempi malli on jotenkin kiva, ja syksyllä voisi olla sopiva aika taas napsaista tukka poikki, sillä silloin alkaa aina jotenkin kaivata vaihtelua :D

      Poista
  2. Ihania kuvia ja niin kivan kuuloista lomaelämää!

    Ajattelin kysyä, onko sinusta ok yleensä blogissasi kysellä sinulta jotain? :) Vastailetko yleensä kysymyksiin? Edellisessä bloggauksessa oli kommenttiosiossa kiinnostavia kysymyksiä sinulle, mutta ainakaan vielä et ole ehtinyt/jaksanut/halunnut vastata niihin.

    Mukavaa kesää sinulle edelleen!

    T: Kysymysten aiheista kiinnostunut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommenttistasi! Voi tietenkin minulta saa kysellä ja vastaan mielelläni kysymyksiin :) Nyt alkukesästä blogi on jäänyt huomattavasti vähemmälle huomiolle, ja minulla on ihan ikävän pitkäksi venähtänyt tämä kommentteihin vastaaminen, mistä olen tosi pahoillani. Arvostan nimittäin jättämiänne viestejä kovasti, ja olen lukenut kaikki huolella läpi, vaikken olekaan vielä vastannut kaikkiin kommentteihin. Pyrin nyt jatkossa tekemään niin, että ensin vastaan edellisen postauksen kommentteihin, ennen kuin julkaisen uusia postauksia. Niin ne eivät jää sinne ikään kuin huomiotta :) Ja oikein mukavaa kesää myös sinulle!

      Poista
  3. Ihanan kesäiset kuvat! Ja onnea kesätyön johdosta. Saako udella minne pääsit töihin? :) Täältä löytyy ainakin yksi jäätelöohjeesta kiinnostunut jäätelökoneen omistaja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katri! :) Toki, pääsin tähän paikalliseen Citymarketiin kassalle :) Jäätelöohje pitänee siis lyödä kehiin, tosin vielä ennen sitä ajattelin julkaista reseptin myslipohjaiseen jäätelökakkuun, jota niin ikään voin lämpimästi suositella :P

      Poista
  4. Kauniita kuvia! Aiotko kasvattaa pitempiä hiuksia vai leikkaatko taas pian lyhemmäksi polkkatukaksi? Kummatkin tyylit käy hyvin ja tuo ponnaritukka on niin raikas ja kiva sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi paljon! :) Heh, nyt kyllä tiivistit minun omatkin viimeaikaiset tukkapohdintani tähän kysymykseesi :D Kuten tuossa edellisessä kommenttissa totesinkin, olen vähän kahden vaiheilla asian suhteen. Olen ajatellut, että antaisin tukan vapaasti kasvaa nyt nämä kesäkuukaudet, ja sitten syksyksi voisin taas napsaista ihan reilusti pois, jälleen sellaiseksi polkkamalliseksi. Tai ehkä jo elokuussa, hmmm.. Saa nähdä :D

      Poista
  5. Moi! Itse postaukseen liittymätön kysymys: Mikä ompelukone sulla on? Ja onko sulla saumuria käytössä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! :) Minulla on Husqvarna, malli 500 computer. En osaa sanoa onko se jo vähän ''vanhus'', sillä ostimme sen käytettynä jo aika kauan aikaa sitten. Joka tapuksessa, hyvin se kuitenkin yhä ajaa asiansa :) Meillä ei tällä hetkellä ole saumuria, tosin olemme harkinneet sellaisen hankkimista, etenkin mikäli joskus innostuu vielä enemmän vaatteiden ompelusta. Silloin se nimittäin olisi kyllä varmaan ihan tarpeen ja hyödyllinen apulainen :)

      Poista
  6. Oi toivottavasti viihdyit täällä! :) onneks sattu hyvät säät että pääsi nauttimaan satamasta :) Satama on yks mun lempparipaikoista Kuopiossa :)

    http://tarutassamoi.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kyllä, ehdottomasti! :) Motivaatio opiskella ja aloittaa pääsykokeen luku-urakka kasvoi tämän reissun myötä jälleen reippaasti. Kuopion satama onkin kyllä varmaan ihan ykköspaikkoja Kuopiossa, tosi kaunista ja mukava tunnelma! :)

      Poista
  7. Ihanaa juhannusta sinulle! :)

    - Siiri

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon Siiri, vaikka vastaukseni tulikin vähän näin jälkijunassa. Oikein aurinkoista heinäkuuta! :)

      Poista