lauantai 30. huhtikuuta 2016

Juustokakku, joka onnistuu aina


Hyydytettävä juustokakku on varmasti kaikille tuttu, suhteellisen helppo peruskakku, jonka teossa on kuitenkin muutamat omat niksinsä, jotka kannataa ottaa huomioon leipoessa. Jotta todella voin seistä tuon itsevarmuutta uhoavan otsikkoni takana, halusin toteuttaa reseptin niin, ettei minkään vaiheen pitäisi jäädä arvailun varaan. Vaikka siis onkin kyseessä sinänsä ihan perusresepti, päätin tehdä tällaiset hyvin selkeät vaihe-vaiheelta -ohjeet ja samalla kertoa parhaat vinkkini hyydytettävän kakun tekoon. Olkaa hyvät, tässä siis:


GLUTEENITON MUSTIKKAJUUSTOKAKKU SUKLAAPOHJALLA

Raaka-aineet:

Pohja:
50g voita
100g tummaa suklaata (itse käytin 70-prosenttista, mutta vaaleampikin käy)
2 kananmunaa
1/2dl (ruskeaa) sokeria
1/2dl perunajauhoa
1 tl leivinjauhetta

Mustikkajuustokerros:
2dl kermaa
2,5dl mustikoita
200g tuorejuustoa
2dl rahkaa
1rkl vaniljasokeria
1/2 dl kiehuvaa vettä
3 liivatelehteä

Kiille:
2dl mustikkamehua
2 liivatelehteä
(2-3rkl sokeria)


POHJA
1. Aloita laittamalla uuni lämpenemään 175 asteeseen.
2. Mittaa 50g voita ja 100g tummaa suklaata.

3. Laita voi ja suklaa kattilaan miedolle lämmölle sulamaan. Voit aloittaa tekemään muita juttuja samaan aikaan, mutta muista sekoitella sulavaa seosta välillä. Kun seos on sulanut juoksevaksi, ota kattila pois liedeltä jotta seos vähän jäähtyy.
4. Voitele vuoka valmiiksi. Vuoraa vuuan pohja (halkaisijaltaan noin 20cm) leivinpaperilla, ja voitele reunat. Leikkaa ulkopuolelle jäänyt paperi niin, että reunaan jää vähän ylimääräistä. Näin lopputuloksesta tulee siistimmän näköinen.
Mikäli käytät ruskeaa intiaanisokeria, siivilöi siitä paakut pois.
6. Riko kaksi munaa kulhoon. Mittaa 1/2dl sokeria ja vatkaa se munien kanssa kuohkeaksi vaahdoksi.
Vaahto valmiina. Nyt laita sähkövispilä hetkeksi syrjään.
7. Sekoita jäähtynyt suklaa-voi-seos vaahtoon pienissä osissa kerrallaan, nuolimella varovasti käännellen. Tässä vaiheesa on hyvä olla kolmas käsi auttamassa. Vaahto väistämättä lässähtää jonkin verran, mutta varovasti käännellen ja nostellen kuohkeus ei kokonaan häviä.
8. Sekoita erillisessä kulhossa kuiva-aineet: 1tl leivinjauhetta ja 1/2dl perunajauhoa.
9. Siivilöi kuiva-aineseos taikinaan vähän kerrallaan, jälleen varovasti nuolimella sekoitellen.
10. Sekoittele taikina tasaiseksi ja kaada irtopohjavuokaan.
11. Laita kakku 175-asteiseen uuniin keskitasolle, ja paista 8-10 minuuttia. Meidän uunimme on kohtalaisen tehokas, joten reilu 8 minuuttia riitti. Voit välillä tarkistaa tökkäämällä kakkua esimerkiksi raa'alla spagetilla. Älä kuitenkaan hämäänny siitä, että sisus tuntuu taikinamaisen pehmeltä. Mutakakkumaisen pohjan on nimittäin tarkoituskin jäädä hieman pehmeäksi. Vaikka kakku olisi vielä uunissa ollut raa'an oloinen, se ulos otettaessa vetäytyy, ikään kuin kuivahtaa, yllättävän paljon. Älä siis ylitä paistoaikaa.
Anna pohjan jäähtyä. (Siivoa vaikka keittiö tässä välissä :D) Sitten aloita juustokerroksen teko.


JUUSTOKERROS
1. Vatkaa 2dl kermaa (eli yksi purkki) vaahdoksi. Laita vaahto hetkeksi sivuun.
2. Soseuta mustikat sauvasekottimella. Soseuttamalla noin 2,5dl mustikoita saat 2dl valmista sosetta. 
3. Sekoita sähkövispilällä mustikkasoseen sekaan 200g tuorejuustoa, 2dl rahkaa sekä 1rkl vaniljasokeria.
4. Liota 3 liivatelehteä kylmässä vedessä vähintään viitisen minuuttia - ei haittaa, jos on kauemminkin.
5. Puristele enimmät vedet pois pehmenneistä liivatelehdistä, ja sekoita ne 1/2dl määrään kiehuvaa vettä.

Liivatelehdet liotetaan yleensä aika pieneen määrään kiehuvaa nestettä, (kuten esimerkiksi tässä reseptissä 1/2dl.) Kun 3 tai useampi kylmä liivatelehti pitäisi liottaa vain puoleen desiin kiehuvaa nestettä, neste ehtii jäähtyä viileäksi jo viimeistään toisen lehden kohdalla. Se saa aikaan sen, etteivät loput liukenekaan kunnolla, vaan jäävät kökköiseksi, eikä liivate sen vuoksi myöhemmin toimi niin hyvin.

Vinkkini tähän vaiheeseen onkin pieni kuumavesihaude: Laita astia, jossa liivatelehtien liotukseen tarkoitettu kiehuva neste on (tässä kuvassa desimitta, jossa on 1/2dl kuumaa vettä) lautaselle, jonka pohjalla on kerros kuumaa vettä. Haude pitää liotusnesteen lämpimänä, ja näin saat liivatelehdet liukenemaan hyvin aina viimeistä lehteä myöten.

6. Vesi-liivateseosta ei tarvitse jäähdyttää kauaa. Se kannattaa lisätä oikeastaan aika pian seokseen, jottei se ala hyytyä astiaansa. Kaada liivateseos ohuena nauhana taikinaan, sähkövispilällä samanaikaisesti vatkaten. 
7. Kun olet vatkannut liivateseoksen täytteeseen ja se on sekoittunut tasaisesti, laita jälleen sähkövispilä syrjään. Nyt sekoittele vaiheessa 1 vatkaamasi kermavaahto varovasti seokseen.
Sitten kaada täyte vuokaan jäähtyneen suklaapohjan päälle, ja laita kakku jääkaappiin hyytymään.
Anna kakun hyytyä jääkaapissa pari tuntia.


KIILLE
Kiilteen voit tehdä valmiista mustikkamehusta, jota voit vähän lantrata vedellä, mikäli et halua siitä niin tummaa. Nesteen määrä tulee joka tapauksessa olla 2dl.
Mikäli sinulla ei ole valmista mehua, toinen vaihtoehto on keittää itse pikainen ''mustikkamehu'' pakaste -tai tuoreista mustikoista. Tässä ohjeet pikaiseen, mustikoista keitettävään kiillemehuun.

1. Laita 2 liivatelehteä likoamaan kylmään veteen, kuten juustokerroksen kohdassa 4.
2. Mittaa kattilaan noin 2,5 dl vettä, 0,5dl mustikoita sekä 2-3rkl sokeria. Kiehauta seos. Kun se kiehuu, laske lämpötilaa hieman ja anna kiehua hiljalleen vielä 5-10 minuuttia, jotta mustikoista irtoaa väriä ja makua veteen.
3. Kaada seos lävikön läpi, jotta saat eroteltua mehun ja mustikat. Mustikkajämät voit laittaa vaikka pirtelön sekaan, puuron päälle tai käyttää muuhun leivontaan.
4. Mittaa lävikön läpi kaadetusta mehusta 2dl ja sekoita kuumaan mehuun kaksi pehmeäksi liotettua liivatelehteä. (Huom! Tässä vaiheessa liesi on sammutettu! Käytin vaan samaa kattilaa tiskin vähentämiseksi.)
5. Anna kiilleseoksen jäähtyä hetken aikaa. Kun se on suunnilleen kädenlämpöistä tai vähän sitä viileämpää, kaada se kakun päälle. 

6. Laita kakku jääkaappiin hyytymään vielä vähintään parin tunnin ajaksi. Parhaan lopputuloksen saat, mikäli ehdit tehdä kakun jo tarjoilua edellisenä päivänä. Yön aikana kakku ehtii hyytyä aivan varmasti kokonaan, ja maut tasaantuvat. Pohjasta tulee mehevämpi ja juustokerroksen maut korostuvat aivan eri tavalla, kun kakku saa levätä jääkaapissa yön yli.

Huom! Vasta tällä kertaa kokeillessa huomattua: puhko hyytymättömästä kiilteestä kuplat pois, sillä muuten ne hyytyvät kiilteeseen tehden siihen epätasaisuutta ja pintaan pikkuisia ''reikiä''. 
Valmista mustikkamehua kuumentaessa kuplia ei juurikaan synny, koska sitä ei tarvitse kiehutella, toisin kuin silloin, kun keittelee mehun itse tuoreista mustikoista. Tällöin muista siis puhkoa tai ''keräillä'' kuplakohdat pois, ennen kuin laitat kakun hyytymään.
7. Kun kiille on hyytynyt hyvin, kakku irrotetaan vuuasta. Kiille on kerroksista se, jossa ei ole rasvaa, joten se jää helpoimmin kiinni vuoan reunaan. Itse käytän tässä vaiheessa apunani veistä. Veistä ei tarvitse, eikä kannatakaan painaa pohjaa myöten, vaan irroittaa veitsellä varovasti vain suunnilleen kiilteen korkeudelta. Tiedän, että teflon-pinta ja veitsi eivät ole mikään paras yhdistelmä, mutta veitsen ei käytännössä tarvitse edes osua vuoan reunaan. Tai jos se vähän hipaisee, se tuskin haittaa. Kunhan veistä ei paina kovasti reunaa vasten vuokaa naarmien. 
8. Viimeistele kakun reunaa veitsellä, mikäli siihen jää epätasaisuutta. Liu'uta vuoasta irrotettu kakku haluamallesi kakkulautaselle ja koristele kakku esimerkiksi jäisillä mustikoilla.

VINKKINI LIIVATTEEN KÄYTTÖÖN:
Liivate on minulle kasvissyöjänä kompromissi, jonka olen tehnyt, koska se on vastaaviin kasvisversioihin verrattuna edullisempi sekä itselleni tutumpi ja sen myötä helpompi vaihtoehto. Hyydytettävissä kakuissa kumimaisuus ei missän nimessä ole tavoiteltavaa, joten kannattaa pyrkiä käyttämään niin vähän liivatetta, kuin vain mahdollista. 

Varmaan yleisin harmi, jonka hyydytettävää kakkua tekevä saattaa kokea, on se ettei kakku hyydykään kunnolla. Mikäli juustokerros ja/tai kiille eivät ole hyytyneet, on kakkua jälkikäteen hankalaa enää pelastaa. Tärkeintä mielestäni onkin pitää huoli siitä, että juustokerrosmassasta tulee tarpeeksi paksua. Tällöin liivatteen käytön voi vähentää minimiin. Esimerkiksi tämän kakun juustokerrokseen tuli kolme liivatetta, ja ajattelin ensi kerralla testata laittaa vielä yhden vähemmän.
  • Meidän keittiössämme havaittua: Vedä kaikki täytteeseen tulevat marjat, hedelmät, yms suhteellisen siloiseksi soseeksi sauvasekoittimella. Suurikokoiset ''sattumat'' kuten mangosiivut hyydytettävässä juustokerroksessa ovat riski hyytymisen kannalta.
  • Mikäli täytteeseen tulee kermaa, vatkaa se vaahdoksi erillisessä kulhossa, ja sekoita se varovasti käännellen seokseen vasta ihan viimeisenä. Kermavaahto nimittäin paksuuntaa seosta, kun taas vatkaamattomana kerma tekee juustokerroksesta liian juoksevan. 
  • Liivatelehtiä liottaessa kuumaan nesteeseen kannattaa ehdottomasti hyödyntää pientä vesihaudetta, jotta liivatteen saa liukenemaan täysin. (Katso juustokerroksen kohta 5)
  • Kiilteeseen tulee liivatelehteä suhteessa enemmän. Hyvä perusuhde kiilteessä on 2dl nestettä - 2 liivatelehteä
Voisiko mustikkajuustokakku olla varteenotettava vaihtoehto esimerkiksi tulevaksi äitienpäiväksi.. :)

6 kommenttia:

  1. Mä just tein vapuks juustokakun, vähän vastaavan ja mietiskelin leipoessa mun ohjetta, jossa kakkuun olis pitänyt laittaa 6 liivatelehteä.. Mun täyte oli niin paksua,että päädyin laittaan vaan 3 ja hyvin pysy koossa. Ilmeisesti suurin osa ohjeista on tehty sillä logiikalla,että mitä enemmän liivatetta sitä parempi.. :/

    Toi kakku on kyllä ihanan näköinen <3

    VastaaPoista
  2. En ole koskaan tehnyt hyydytettyyn juustokakkuun paistettua pohjaa, joten ehdottomasti kokeiluun heti äitienpäiväksi.

    VastaaPoista
  3. Kaikista helpointa on laittaa liotetut liivatteet vaan mikroon pikku kipossa vähäksi aikaa, että sulavat.

    VastaaPoista
  4. Tää näyttää tosi hyvältä! Oon tehnyt sitä tyrnijuustokakkua mutakakkupohjalla (taisitkin nähdä sen kuvan instagramissa :)), ja se oli hyvää :-) Vaikka kakku tippuikin lattialle ja laitoin vahingossa kiilteeseen kaks liivatetta liikaa (pikkujuttuja :D).
    Tosi hyvää kevättä sinulle, olet tosi inspiroiva tyyppi! :-)

    VastaaPoista
  5. Täällä olisi yksi postaustoive sulle Lempi!
    Haluaisitkohan kirjoittaa YO-kokeisiin valmistautumisesta? Kuinka aikaisin aloitit, miten kertasit eri aineita (esim. kielten ja reaalikokeisiin kertaaminenhan on aika erilaista...) jne. jne.?
    Olen tosi paljon tykännyt siitä Lempin kootut opiskeluvinkit! -postauksesta, ja olisikin hienoa lukea samantyylinen postaus YO-kokeisiin valmistautumisestasi. Itselläkin ne olisivat syksyllä alkamassa...

    VastaaPoista
  6. Mites sulla Lempi meni kevään ylppärit?

    VastaaPoista