torstai 25. helmikuuta 2016

Ei tullut videoblogia


.. mutta yritystä on kyllä löytynyt :D Tässä keskiviikko-illan (tai no oikeastaan yön) ajankuluksi päätin katsoa vanhoja videoitani, joita joskus innostuin blogiin muutamia kuvaamaan. Tämä vuodelta 2013 peräisin oleva video jaksaa aina vaan naurattaa. Tässä siis yritin tehdä videon, jossa esittelen temput, jotka Paavo osaa. Aika monta kertaa aloitettiin alusta joko minun tai Paavon tunaroinnin vuoksi. Lopulta päätin sitten koota lukuisilta videopätkiltä kaiken epämääräisen yhteen, ja siitähän se paras video sitten syntyikin..



Katselin tuossa muutenkin vanhoja videoitani ja vähän kyllä nauratti nuo höpöttelyvideot, Lempin pohdinnat vuosimallia 2012 ja 2013 :D Kun katsoo omia vanhoja videoita ja asukuvia, tulee monesti sellainen olo, että ei herran jestas, pitää äkkiä poistaa nämä kaikki, ne ovat hirveän noloja :D No, tuntuuhan se vähän siltä, kun näin jälkikäteen katsoo, mutta silloin on kuitenkin yrittänyt parhaansa. Tottakai oma tyyli, olipa kyseessä hius-, pukeutumis-, tai vaikka puhetyyli, muuttuu vuosien saatossa. Sehän on aivan luonnollista. Olen blogin osalta päättänytkin ottaa sellaisen linjan, etten ala poistamaan vanhoja juttujani, vaikka se joskus kieltämättä käväiseekin mielessä. Ne videot, jotka nyt tuntuvat vähän noloilta, ovat kuitenkin minun tekemiäni ja kuten sanoin, silloin olen tehnyt parhaani. Ei pidä ottaa itseään liian tosissaan, ja toisaalta voisi ajatella, että itsensä hyväksyminen on myös sitä, että hyväksyy vuosien, yhden, kahden tai useamman, takaisen itsensä.

Aina välillä myös mietin, pitäisikö minun tehdä enemmän videoita blogiin. Nykyään ehkä höpöttelyn sijasta kuitenkin keskittyisin enemmän johonkin tiettyyn aiheeseen. Olenkin usein vähän suunnitellut mielessäni esimerkiksi tanssivideopätkiä sekä ohjevideoita joistain aiheista. Esimerkiksi unisieppariin tehtävän lankahäkkyrän ohjevideon suosio ihan yllätti. On mukava huomata, että ohjeet, joita tekee, todella ovat jollekin hyödyksi.

Toivoisitteko te enemmän videoita blogiini? Mikäli, olisiko aiheen suhteen jokin erityistoive? :)
  

12 kommenttia:

  1. Hauska video! :-D Ja Paavo on kyllä todella ketterä ja taitava koira! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih kiitos Elsa! Paavo on kyllä yhdenlainen temppuilija :D Energiaa sillä on yhä nykyäänkin välillä jopa liiaksi, mutta siitä on vuosien mittaan kieltämättä tullut vähän kömpelömpi liikkeissään, kun vertaa esimerkiksi tähän vanhaan videoon. Voi meidän Paavo-vanhusta ;D <3

      Poista
  2. Tämä on hieno ja hyödyllinen periaate, ettet poista noloiltakaan tuntuvia menneitä postauksia, koska "silloin olen tehnyt parhaani". Yritän noudattaa samanlaista ajatusta tekemällä asiat aina parhaalla itselleni mahdollisella tavalla. Näin kun ajattelee niin ei tarvitse jäädä murehtimaan menneitä, koska paremminkaan ei olisi voinut silloin toimia. Ja kyllä kiitos, lisää videoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenttistasi :) Niimpä, olet ihan oikeassa. Kaikessa aina (onneksi) kehittyy, eikä myöhemmin ole syytä hävetä sitä, mitä on joskus aiemmin saanut aikaan, kun on yrittänyt parhaansa. Ja selvä juttu, niitä siis mahdollisesti tulossa useammin jatkossa! :)

      Poista
  3. Voitko joskus tehdä jonkunlaisen tanssivideon? Oletko muuten ajatellut tehdä tanssista lukiodiplomia? Eikös siitäkin voi...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo voisin kyllä! :) Olen tässä kevään mittaan hautonut haavetta jonkun, edes pienen, koreografiapätkän tekemisestä yhteen biisiin, niin saa nähdä jos sitä vaikka saan jossain vaiheessa alulle. Joo kyllä siitä meidän lukiossa voi tehdä, mutten ole ihan varma teenkö, koska kursseja tulee muutenkin kasaan riittävästi. Olemme miettineet oman koreografian tekoa ystäväni kanssa ensi syksyksi, mikä periaatteessa olisi sama kuin yksi osa tuota lukiodiplomia, niin en tiedä tulisiko diplomin myötä sitten vähän liian paljon tekemistä tanssin saralla, koska keväällä ja jouluna meillä on kuitenkin näytösetkin vielä :)

      Poista
  4. Mielestäni on kiva, että et ole poistanut vanhoja postauksia ja videoita. On luonnollista, että itse katsoo niitä kovin kriittisesti, mutta niistä voi silti olla monelle paljon iloa ja hyötyä. Itsekin luen välillä vanhoja postauksiasi, vaikka olenkin pitkäaikainen lukija. Pidän vain niin vaatetyylistäsi, kirjoitustyylistäsi, ompelu- ja kokkausjutuistasi, itsevarmuudestasi, positiivisuudestasi ja muutenkin asenteestasi elämään. Olen sinua hiukan vanhempi, mutta koen että minulla on paljon opittavaa sinulta.

    Tämä video toi hymyn huulille. Tanssivideo saisi varmasti myös hyvän vastaanoton!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että kiitos tosi paljon tästä kommenttista! Tämä kommenttisi sai puolestaan minulle hymyn huulille. Mukava kuulla, että olet pysynyt menossa mukana jo pidempään, ja toivon, että jutuistani yhä jatkossakin saisi jotain: ideoita, inspiraatiota tai mitä vaan. Se on tässä blogin kirjoittamisessa niitä palkitsevimpia asioita. Mukavaa ja aurinkoista kevättä sinulle! :)

      Poista
  5. Moikka! Tää ei nyt liity tähän postaukseen, mutta mietin että missä harrastat/oot harrastanut balettia?

    Ja videopostaukset on tosi kivoja! Niitä olisi kiva nähdä enemmänkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moi! Harrastan balettia paikallisessa tanssikoulussa. En viitsi erikseen sanoa koulun nimeä, sillä tämä on aika pieni paikkakunta, ja olen yrittänyt vähän ''vältellä'' asuinpaikkakuntani tuomista esille blogissa, varmaan ymmärrät :) Ja kiitos paljon mielipiteestäsi, videoita siis jatkossa kehiin kenties vähän useamminkin :P

      Poista
  6. Moikka Lempi! Miten siellä menee? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heips! Hyvin menee, kiitos kysymästä, vaikka blogissa on ollut varsin hiljaista jo jonkin aikaa ;D Kevään yo-kirjoitukset on vihdoin hoidettu pois alta, ja vietän nyt tällaista minilomaa ennen tämän vuoden viimeisen jakson alkamista. Voisin kirjoitella vaikka ihan erillisen pienen kuulumispostauksen tässä lähipäivinä! :)

      Poista