sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Vapaapäivän asu ja opiskelupohdintoja


Moikka! Näin pähkinänkuoressa, kuluneen viikon parhaita juttuja ovat olleet kivat kirppislöydöt, tehokkaat tanssitunnit ja se jo viime postauksessa kertomani, vegaanimpi ruokakokeilu. Olen mennyt aikaisin nukkumaan, minkä myötä olen ollut älyttömän paljon pirteämpi ja positiivisempi. Sain myös vihdoin vähän selvennystä suunnitelmiini tulevien kirjoitusten, valmistumisen sekä kouluun hakuun liittyen. Monet kysymykset ja pulmat, jotka olivat jo pitkään vähän painaneet mieltä, selvenivät huomattavasti. Mikäli kaikki menee jotakuinkin suunnitellusti, valmistun heti 2016-2017 vuodenvaihteessa. Silloin olen saanut kasaan loput pakolliset kurssit, ja saan lukion päättötodistuksen. Ja heti tulevana keväänä on sitten tiedossa ensimmäinen hakuni.

Olen tässä hiljattain myös tiedostanut itsessäni ominaisuuden, joka vaikuttaa minussa ihan valtavasti, ja joka toisaalta on myös vähän syönyt koulumotivaatiotani tänä syksynä. Meteli, melusaaste, kovat äänet - niiden sietäminen. Melu on rasite ihmisen terveydelle, mitä lukuisat tutkimukset ja ihmisten kokemukset todistavat. Ihmisten välillä on tietenkin varmasti suuria eroavaisuuksia melun sietämisen suhteen, mutta itse olen tullut siihen johtopäätökseen, että harva asia imee minusta niin paljon energiaa kuin meteli. Olen viettänyt lapsuuteni esikouluikään saakka kotona ja muistan, kuinka jo ihan pienenä lapsena nautin hiljaisuudesta ja rauhassa olemisesta. Se on varmaan sellainen ominaisuus, joka on aika vahvasti juurtunut osaksi persoonaani, ja tuntuu, että vain vahvistunut ajan saatossa.
Kun teen jotain keskittymistä vaativaa, tarvitsen rauhallisen ympäristön, mitä koulu ei valitettavasti tarjoa. Koulussa on jotenkin niin kova meteli, olipa kyseessä oppi-, väli- tai hyppytunti, etten pysty keskittymään siellä kunnolla. Koko ajan vain odotan kotiin pääsyä ja hiljaista työtilaa. 
Koulussa on kuitenkin joka päivä käytävä, ja kun illalla tulee kotiin, tuntuu että energia on, jos ei nyt nollassa, niin kuitenkin vähissä. Tämän vuoksi odotankin innolla lukiosta valmistumista ja jopa tulevaa pääsykoeurakkaa. Odotan sitä, että saan tehdä itselleni sopivan aikataulun, ja alkaa lukea ja laskea rauhassa oman suunnitelman mukaisesti, omaan tahtiin. Ajatus siitä tsemppaa jaksamaan ja panostamaan tänä keväänä. 

Ja kirjoituksista puheenollen, lukuaikatauluni niin sanotusti laahaa vähän, mutta yritän pikkuhiljaa kiriä siinä. Nyt pitäisikin vaan alkaa ihan tosissaan tsemppaamaan matikan kertaamisen suhteen, sillä sen kanssa minulla on kaikista eniten tekemistä. Myös äidinkielen tekstitaidon koe lähestyy kovalla vauhdilla, mikä jo vähän jännittää .. 

Vielä eilen kuitenkin päätin nauttia opiskeluvapaasta lauantaista. Sen kunniaksi lähdimme mamman kanssa, kuten perinteisesti, käymään kirppiskierroksella ja ruokakaupoilla. 
Päivän asukuvissa on jotenkin kovin kylmän näköistä, vaikka eilen oikeastaan oli ensimmäinen ''lämmin'' päivä pitkään aikaan, ja ylipäätänsä mahdollista pyörähtää ulkona ottamassa asukuvat :D
Esprit:in pikkulaukku on aiempi kirppislöytö..
Kuten myös tämä Marimekon paita - yksi suosikeistani :) Kaulakoru oli 5-vuotiaan Lempin tyylin ehdoton kulmakivi. Koru oli minulla lapsena kovassa käytössä, ja yhä edelleen se aina välillä on osana asua. Sellaiset vaatteet ja asusteet, joilla on oma historiansa ja sen myötä tunnearvoa itselle, ovat kyllä ihan parhaita.
Luottokenkäni pääsivät taas matkaan mukaan.

Mukavaa sunnuntai-päivää ja alkavaa viikkoa teille! 
ps. Vastailen aivan pikimmiten edellisiin postauksiin tulleisiin kommentteihin! :)

15 kommenttia:

  1. Käytkö lukion siis 3,5 vuoteen? Tsemppiä tekstitaitoon! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole ihan varma ehdinkö tehdä kurssit niin, että ''virallisesti'' valmistun 3,5 vuodessa, sillä se tarkoittaisi, että kurssien pitäisi olla valmiina jo muistaakseni syksyn toisen jakson jälkeen marraskuussa. Saatan tarvita vielä syksyn kolmannen, eli vuoden viimeisen, jakson niiden tekemiseen, mutta sillä ei kuitenkaan ole merkitystä minulle, koska en aio pitää mitään erityistä yo-juhlaa. Päättötokarin saan siis siinä joulun alla, tai viimeistään tammikuun alussa. Ja kiitos tosi paljon! :)

      Poista
    2. Toihan kuulostaa tosi hyvältä pääsykokeisiin lukemisen kannalta. Sulla on enemmän aikaa keskittyä syventämään sun matemaattis-luonnontieteellisten aineiden osaamista ja aikaa on tosin hyvin kertaamiseen. :)

      Poista
  2. Kiinnostaisi uteliaana tietää mihin haet lukion jälkeen? :) Lääkikseen kenties? :) Lukurauhaa ja intoa toivotellen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuopion lääketieteellinen on pitkäaikainen unelmani, johon tähtään lukion jälkeen :) Kiitos paljon! Onneksi minäkin saan pitää pienen lukuloman ennen kevään kirjoituksia, vaikka teenkin lukion 3,5 vuoteen. Rauhallinen ja tehokas lukuloma nimittäin ehdottomasti tulee tarpeeseen :)

      Poista
  3. Sama täällä. Mä olin ihan kuollut aina koulun jälkeen, hälinä ahdisti mutta kun syksyllä sain viimeiset kurssit ja kirjoitukset pois ja lääkiksen kotivalmennuskurssi alkoi, energiaa alkoi löytyä totaalisen eri tavalla. Saa tehtyä paljon juttuja kun on saanut kotona vaan olla lukemassa ja aikatauluttaa päivät niinkuin tahtoo, ilman että tarvii olla tulossa tai menossa. Kotivalmennuskurssikin on siitä ihana että luennot voi katsoa kaikessa rauhassa kotikoneelta niin monta kertaa kuin haluaa/tarvitsee ilman kurssiryhmän taustahälyä jonka vuoksi mulla meni ainakin lukiotunneilla aina puolet ohi.

    Tsemppiä Lempi kevään hakuihin! Itsekin parhaani yritän, vaikka matka eläinlääketieteelliseen onkin omalta osaltani välillä hyvinkin kivinen ja pitkä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukava kuulla, että kohtalotovereita löytyy :) Tosi kiva, että sait lukuhomman kotona hyvälle alulle. Motivaatio ja energia kuitenkin ovat kaiken lähtökohta, eikä ole ollenkaan hyvä, jos ne kärsivät ylimääräisen hälinän vuoksi. Kuvailemasi on juuri sitä, mistä tällä hetkellä haaveilen ;D Ja kiitos myös kotivalmennusvinkistä, sellaiseen en ole aiemmin tutustunutkaan. Se nimittäin kuulostaisi kyllä hyvältä vaihtoehdolta.
      Tsemppiä myös sinulle ihan sylikaupalla! Pitkäjänteinen, kärsivällinen (ja meidän osalta myös rauhallinen) työ takuulla palkitsee ennen pitkää :)

      Poista
  4. Hei!
    Oon pitkään miettiny että kun sullakin on tuolla sivussa member of indiedays inspiration, miten semmoisen saa blogiin? Miten semmoiseen voi liittyä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne kai kutsuu sut mukaan jos kiinnostuvat blogistasi ;)

      Poista
    2. Sinne voi myös hakea itse, tsekkaile Indiedaysin sivuilta lisätietoa ja kerro heille blogistasi sekä miksi tahtoisit Inspiration-blogien joukkoon :)

      Poista
    3. Moikka! :) Indiedaysiltä laitettiin aikoinaan blogiini kommenttia, ja sen myötä pääsin mukaan portaalin. Mutta kuten edellinen kirjoittikin, sinne voi myös itse hakea. Sivulla on muistaakseni jokin lomake tai sähköposti, johon hakemuksen voi laittaa. Mikäli pääset mukaan, he asettavat blogiisi ''member of indiedays inspiration'' -gadgetin :)

      Poista
  5. Ompas tyylikäs asu ja sopii sulle kyllä tosi hyvin!
    Tsemppiä kouluun ja huippua talvea! <3

    VastaaPoista
  6. Mulla on toi ihan sama, että en pysty kunnolla keskittymään, jos on meluisaa. Rakastankin niitä tunteja, jolloin opettaja antaa kuunnella musiikkia omista kuulokkeista - muu luokka istuu napit korvissa ja minä saan keskittyä tehtäviin.
    Huomasin viime kesänä kesätyöpaikassa saman ilmiön. Istuin kirjoittelemassa papereita koneella puhtaaksi ja edessäni pienen sermin takana oli kassatiski. Taustalla kuului radio ja muiden työntekijöiden juttelu. Kirjoittamiseen keskittyminen oli välillä ihan mahdotonta, etenkin jos tiskillä jollain työntekijällä sattui vielä olemaan asiakas. Työelämässä avokonttori olisi painajaiseni!

    Tsemppiä opiskeluihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo, ymmärrän täysin mitä tarkoitat.. Ja älä muuta sano, avokonttorissa työskentely ainakin omalla kohdallani vähentäisi tehokkuutta varmasti tosi paljon. Lähtökohtana mielestäni pitäisi ollakin se, että kaikille olisi tarjota mahdollisuus rauhalliseen työympäristöön, mikäli sellaisen kokee tarvitsevansa. Kiitos paljon ja oikein mukavaa kevättä! :)

      Poista