perjantai 1. tammikuuta 2016

Napakymppi kirppislöytö


Moikka ja mukavaa vuoden ensimmäistä päivää! :) Vietin uuttavuotta perheeni kanssa mummolassa. Saunoimme oikein kunnolliset uuden vuoden löylyt pihasaunassa, pelasimme korttia ja söimme hyvin. Vaikka arki ja elämä vuoden vaihtuessa useimmiten jatkuvatkin ihan samalla tavalla kuin ennen, on silti mukavaa taas aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Joitain uuden vuoden lupauksiakin on tullut tehtyä, ja osa niistä jopa jo laitettu toteutukseen.
Tänään päätin napsaista vuoden ensimmäiset asukuvat ja samalla esitellä yhden joulukuun, tai ehkä jopa koko vuoden, parhaista kirppislöydöistä.
Löysin kirppikseltä tämän aivan ihanan repun! Hyvä kun en tasajalkaa alkanut hyppiä Kiplingin pirteän punaisen repun bongatessani, vieläpä hintaan kaksi euroa.
Olen koko syksyn vähän katsellut ja metsästellyt uutta koulureppua. Vanha, uskollinen koulureppuni on ollut menossa mukana jo kolmosluokalta saakka. Se ruskea Puman reppu selässä olen käynyt ala-asteen, yläasteen ja lukion puoleen väliin. Ei siinä mitää, reppu on yhä edelleen käyttökunnossa, mutta ehkä on ihan ok, jos alkaa jo vähäsen kaivata vaihtelua :D Olen jo pitkän aikaa katsellut netistä Kiplingin reppuja, ja tämä löytö oli kuin kohtalon sanelema.
Asun paita on muistaakseni siskoni Veeran tekemä kirppislöytö, ja kuvassa näkyvän Thomas Sabon rannekorun olen saanut syntymäpäivälahjaksi ystävältäni Isabellalta.
Kipling on minulle entuudestaan tuttu ja tietyllä tapaa läheinen merkki. Ensimmäinen reppuni, jonka sain esikouluun mennessäni, oli Kiplingin harmaa pikkureppu. Silloin viisivuotiaaseen Lempiin tietenkin vetosi eniten Kiplingin tuotemerkki, repussa roikkuva apinamaskotti. Nykyään, 18-vuotiaaseen Lempiin, vetoaa puolestaan reppujen hyvä laatu sekä suhteellisen pelkistetty ja käytännöllinen tyyli. 
Kiplingin tuotteissa myös väriyhdistelmät ja sävyt ovat just eikä melkein. Esimerkiksi tämän repun punaisen sävy on mielestäni tosi kaunis, ei liian pinkki, liian oranssi tai liian joulunpunainen.
Tämä uudessa repussani roikkuva apina on niin ikään kirppislöytö, mutta löysin sen eri kirppikseltä jo vähän aiemmin. Ajattelin ottaa sen avaimenperäksi, mutta nythän se pääsikin juuri oikeaan, alkuperäiseen tarkoitukseensa. 
Caterpillar-kengät ostin toissasyksynä, ja siitä saakka ne ovat palvelleet hyvin. Kengät ovat hyvät jalassa ja ne ovat pysyneet hyvin muodossaan, vaikka niillä on kävelty jo reilu vuosi niin talvipakkasilla, kuin kevään ja syksyn kuraisilla teilläkin. Kenkien nupukkipinta on pysynyt hyvässä kunnossa muutamia vähäisiä hankaumia lukuunottamatta. Nekin varmaan saisi pienellä huollolla siistittyä.

Uusi reppu selässä kohti kevätlukukautta, kevään ylioppilaskirjoituksia ja tulevaa kesää!

8 kommenttia:

  1. Aivan ihana kirpparilöytö tuo reppu!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jenita! Olin kyllä niin iloinen, kun löysin sen. Tuli ehdottomasti tarpeeseen :)

      Poista
  2. Onko kengätkin kirppislöytö?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa näiden kenkien kohdalla tein poikkeuksen sääntöön, ja ostin ne uutena :D Tosin sitäkin harkitumpi ostos se oli: Pohdin monta kuukautta, millaiset talvikengät ostaisin. Kriteereinä olivat väri (musta), hyvä materiaali, säänkestävyys ja ''jämäkkä'' ulkonäkö. Aluksi vähän mietin, ovatko nämä jotenkin ison näköiset, jopa hieman liian miehiset, mutta pikkuhiljaa olen todennut että nämä kengäthän ovat juuri minun näköiseni - sellaiset, joista haaveilinkin. Kaiken kaikkiaan olen siis ollut todella tyytyväinen tähän ostokseen :)

      Poista
  3. Heippa Lempi, ja oikein iloista uutta vuotta 2016! <3
    Upea löytö! Varmasti reppu piristää myös alkavaa arkea! ;-) Muutenkin todella tyylikäs ja kiva asu, juuri sopiva esim. kouluun! :-)
    Itse löysin syksyllä kirpparilta Kiplingin shampanjan värisen, hieman hohtavan tablettilaukun, jossa vieläpä roikkui aito apina! Se on ollutkin kovassa käytössä turvaamassa iPadiani kolhuilta, heh. :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka<3 Sitä samaa myös sinulle Elsa!
      Niimpä, se on kyllä jännä, miten paljon uusi (tai ''uusi'') koulureppu, penaali tms. voikaan piristää ja innostaa kouluarjen suhteen :D Ja kiitos paljon!
      Voi että, kuulostaa huippuhyvältä löydöltä. On niin kiva, kun löytää jonkun ihan täsmätarpeellisen jutun kirppikseltä. Lompakko ja ympäristö kiittävät :)

      ps. Täällä ilmottautuu yksi, joka odottaa innolla, että avaat taas blogin uuteen vuoteen <3 Onko blogisi ulkoasu kokemassa muutoksia vai onko se muuten vain pikku lomalla? :)

      Poista
  4. Hehe, mulla on viisitoista vuotta vanhat Catepillarit ja edelleen käytössä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho! Siinä on kyllä oikea esimerkkitapaus siitä, mitä hyvät kengät ovat parhaimmillaan :) Meillä on näiden lisäksi kahdet vähän eri malliset Caterpillarit (enimmikseen mamman käytössä), jotka myös vaikuttavat tosi vanhoilta, mutta näyttävät yhä oikein hyvältä, ja ovat muutenkin käyttökunnossa. Saa nähdä, mihin nämä minun Caterpillarit pystyvät :D Ainakin vielä ne ovat erinomaisessa kunnossa. Tietysti nykyajan kengissä ei tunnu olevan enää samanlainen laatu, kuin mitä ennen oli. Harmittaa, kun nykyään jopa nahkakengät ovat usein todella heikkolaatuisia, eivätkä kestä välttämättä yhtäkään talvea :/

      Poista