sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Täysin kierrätetty


Moikka taas! Täällä kirjoittelee joku jo ihan lomafiiliksissä oleva.. Ensi viikolla on kyllä tiedossa vielä ainakin äidinkielen esseepreliminääri sekä muutama opotunti, mutta muuten koulujutut alkavat tältä vuodelta olla pulkassa. Viime perjantaina oli vuoden viimeinen tanssitunti, eli ensi viikko tulee olemaan ihan tosi rento. Ihanaa taas oikein ajan kanssa tehdä blogia, miettiä vaatejuttuja, leipoa, tehdä käsitöitä.. 
Eilen vietimme pieniä pikkujouluja setäni mökillä. Saunoimme, pelasimme korttia, söimme ja avasimme pullon kuohuvaa loppuillasta. Tänään ilahduin saamastani lahjasta, joka oli kuulema myöhästynyt 18-vuotislahja. Sain upean rannekorun, josta olin pitkään haaveillut. Tämän päivän asukuviin se ei kuitekaan ihan ehtinyt, mutta tulee varmasti näkymään seuraavassa asussa. 

Vasta ollessani kirjoittamassa tätä postausta tajusin, että tämän asun vaatekappaleista jokainen on kirppikseltä. Kyseessä on siis täysin kierrätetty asu. Olen nyt syksyn aikana (tai no pääasiassa mamma on) löytänyt vaikka mitä kivaa kirppiksiltä. Olikin tosi mukava taas pitkästä aikaa koota yhteen asukokonaisuus ja napata siitä kuvat tänne blogiin. Tässä siis tämän päivän ruskeanpuhuva, täysin kierrätetty asu:  
Asun Dr denim -farkut ovat siskoni Veeran tekemä huippuhyvä kirppislöytö. Minulla alkoi jo pikkuhiljaa olla päänvaivaa siitä, että mustat farkkuni vetelivät viimeisiään. En oikein olisi viitsinyt ostaa uusia, vaan katselin että jos vaikka kirppikseltä sattuisi löytymään jotkut. No, itse en löytänyt hyviä, mutta ei mennyt kauaakaan, kun Veera oli kiikuttanut minulle kirppiksiltä kolmet mustat denimit ja kaiken lisäksi sain yhdet mustat farkut Anetelta. Nyt ei ainakaan ole pulaa mustista farkuista vähään aikaan! :D
Kalevala Lintunen-rannekoru on lainassa pikkusiskoltani Linnealta :)
Kirppiksellä kierrellessä kannattaa katsella myös itselle hieman reilun kokoisia villa- ja neulepaitoja, sillä ne toimivat kivasti kauluspaidan päällä. Varsinkin talvella tällainen setti on paitsi ihanan lämmin myös tyylikkään näköinen.
Tämäkin nahkalaukku on kirppislöytö. Pidän tästä laukusta kovasti, sillä se on tietyllä tavalla asiallinen mutta kuitenkin rento. Nahka alkaa olla jo vähän kuluneen näköistä, mutta se on omiaan kertomaan laukun tarinaa. On mielestäni aina yhtä jännä miettiä, kenellä ja kuinka pitkään jokin kirppikseltä löytynyt vaate tai asuste on ollut käytössä, ennen kuin se saa uuden omistajan ja ikään kuin uuden kappaleen tarinaansa. Voi olla, että tämäkin laukku on vuosia, kenties vuosikymmeniä ollut jonkun suosikki ja kovassa käytössä.
Pomarit, oikein kunnon suomalaiset ''mummokengät'' osuivat heti silmääni viime keväänä kirppistä kierrellessäni. Kenkien väri on mielestäni kaunis ja tykkään muutenkin tosi paljon tällaisista vanhoista nahkakengistä. Hintakin oli kohdillaan: 2 euroa. Kotimaiset, etenkin vähän vanhemmat nahkakengät ovat usein huolellisesti tehdyt ja materiaali on laadukasta. Sen kyllä tuntee jalkaan, kun kengät ovat laadukkaat. Nämä kengät itseasiassa ovat yhdet parhaista kengistäni. Ne ovat tukevan tuntuiset ja istuvat jalkaan ihan uskomattoman hyvin. Kyllä kierrätys kannattaa!

4 kommenttia:

  1. Onpa ikävää nähdä kärsinyt Kaleva-koru. Sääli muuten niin kauniille rannekorulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä korukin on alkujaan huippu kirppislöytö, enkä edes tiedä, miltä sen ''pitäisi'' näyttää. Minusta koru on kaunis ihan tällaisena. Itse taas en ole koskaan ajatellut, että korun kulumat tai patinoituminen olisi mitenkään huono asia. Sehän nimeomaan kertoo korun tarinaa ja siitä, että koru on ollut mieluisa ja sitä on pidetty paljon :)

      Poista
    2. Kello on lytyssä. Kuluminen ja patinoituminen on kaunista, mutta tuon kellon veisin kultasepälle suoristettavaksi.

      Poista
    3. Niin joo, enpäs itse ollut koskaan tajunnut kiinnittää huomiota siihen. Sen voisi kyllä tehdä. Pieni ja nopea hommahan se varmaan olisi suoristaa kello :)

      Poista