sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Gluteeniton jouluhuussi


Tänään ajattelin esitellä teille ihka ensimmäisen piparkakkutaloni. Tai no oikeastaan siitä tulikin piparkakkuhuussi, jonka pelkistetty muotoilu ei välttämättä paljasta sitä valtavaa työmäärää, joka tähän rakennelmaan kätkeytyy :D Koska se ei ole mikään salaisuus, myönnän, että olen paistanut palat tähän ulkomuodoltaan näinkin yksinkertaiseen taloon aika moneen kertaan. Kerran jo vähän luovutin, ja kokeilin kaupan vehnätaikinaa. Totesin kuitenkin myös sen puutteelliseksi, ja jatkoin gluteenittoman reseptin hiomista.

Ulkomuotonsa suhteen tämä piparkakkuhuussi on (etenkin piparkakkutaloja enemmän väsäilleen silmään) ehkä vähän sellaista ala-asteelaisen tasoa, mutta pakko myöntää, että itse olen tyytyväinen tähän väkerrykseen. Onhan tämä kuitenkin ensimmäinen piparkakkutaloni. Ja jokin papukaijamerkki pitäisi kyllä saada tällaisen kotitekoisen gluteenittoman piparkakkutaikinan kanssa taistelusta.. Mutta siis lopulta, lopulta sain kokoon gluteenittoman taikinan, jota on helppo kaulia: se on pehmeää mutta sitkoista. Maku ja rakenne onnistuivat, ja kaiken lisäksi sokerin ja voin määrää on nipistetty, eli taikina on perinteisten ohjeiden mukaan valmistettuja kevyempää. Sellaista sitkoa, jonka venhä saa aikaan, on gluteenittomassa leivonnassa hyvin vaikeaa saavuttaa, joten piparit luonnollisestikin ovat hieman helpommin murenevia, kuin vehnäjauhoista tehdyt. Tämä resepti on kuitenkin gluteenittomaksi todella hyvä. Kokeilen vielä yhden piparisatsin tällä ohjeella, ennen kuin julkaisen reseptin täällä.

Seinät päätin jättää koristelematta, joten katosta sai tulla leikkisän värikäs katseenvangistija. Taloa kiertää vaahtokarkkiaita, jonka osaset on liimattu alustaan ja toisiinsa sulalla toffeella. 
Tähän väliin kuvia parista hieman epätoivoa herättäneestä työvaiheesta:
Yritin siis alunperin tehdä harjakattoista taloa, mutta kuten kuvasta näkyy, se ei oikein mennyt putkeen. Tosin silloin taikina oli vielä vähän liian murenevaa sorttia. En sitten kuitenkaan jaksanut enää kokeilla harjakatollista pömpeliä, sillä tässä vaiheessa myös sulan toffeen käyttäminen liima-aineena oli osoittautunut hieman hankalammaksi, kuin kuvittelin. Ensi jouluna ehkä uskallan jälleen kokeilla harjakattoa - sillä huomattavasti onnistuneemmalla versiolla taikinasta.

Toisessa kuvassa olimme siskojeni kanssa juuri saaneet seinät pysymään pystyssä. Toffee oli jähmettynyt ja uskalsimme laskea kädet irti seinistä. Katsoessamme taloa vähän kauempaa alkoi kuitenkin vähän naurattaa. Totesimme, että tässä mökissä ainakin tuuletus pelaa :D Myöhemmin kuitenkin löytyi ratkaisu myös näille nurkille, joista vähän veti.

Tämän piparkakkutalon haasteet:
  • gluteenittoman taikinan reseptin hiominen tarkoituksenmukaiseksi (kuitenkin voin ja sokerin määrä minimoiden)
  • sulatetun toffeen käyttäminen seinien liimaamiseen (koska sulatettu sokeri maistuu mielestäni jotenkin ällöltä)
  • palojen pieni epäsymmetrisyys ja alustan epätasaisuus
  • itse tekijän kokemattomuus piparkakkutalojen suhteen

Tämän piparkakkutalon kuitenkin pelastivat:
  • kärsivällisyys 
  • siskojen Veeran ja Linnean auttava käsi
  • arkkitehtuuri - talon yksinkertainen laatikkomalli
  • komea katto
  • sokerimassa nurkkien tiivisteeksi
  • no ne jouluvalot tietenkin - piste (ehkä vähän vinon) i:n päälle

Oletteko te leiponeet piparkakkutaloja tänä vuonna, millaisella menestyksellä?

6 kommenttia:

  1. Oletko snäpissä millä nimellä?? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon joo snapchatissa, nimellä lempin :) Lisää ihmeessä kaveriksi!

      Poista
  2. Ihanan persoonallinen pikku huussi ja nätti ku mikä :D Meilläkin väsättiin piparkakkumökkiä, kuvia löytyy tuolta postauksesta: http://mammamiiau.blogspot.fi/2015/12/joulun-tunnelmia.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha voi että, kiitos paljon :) Minäpäs käyn katsomassa teidän väsäilemän mökin :)

      Poista
  3. Voi miten söpö! Kuka nyt piparkakkutaloa kaipaakaan, kun voi tehdä näin suloisen huussin ;) Reseptiä odotellessa... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha kiitos Elli! ;D Miten se reseptin viimeinen testauskerta nyt vaan venyy ja venyy.. :D

      Poista