lauantai 18. heinäkuuta 2015

Yhdessä taas


Jälleen yksi ikimuistoinen ja ihana reissu takana päin..
Olimme viettämässä kaksi kesäpäivää Tampereella seitsemän hengen tyttöporukalla. Kaikkiin näistä tytöistä olen tutustunut tanssin kautta, toisiin aiemmin ja toisiin myöhemmin. Yhä edelleen tanssi yhdistää meitä kaikkia, mutta myös ikimuistoiset hetket, joita olemme päässeet kokemaan ystäväporukalla. Olemme kaikki tietyllä tapaa todella erilaisia persoonia, mutta kuitenkin porukalla on tosi kivaa ja rentoa olla. Tämä ikä alkaa olla sellaista murrosvaihetta siinä mielessä, että tiet alkavat pikkuhiljaa erota, kun muun muassa muutetaan opiskelemaan eri kaupunkeihin. Roosa on meistä ensimmäinen, joka muutti paikkakunnalta. Hän lähti vime syksynä Tampereelle opiskelemaan tanssia, eikä häntä luonnollisestikaan enää näe niin usein. Onkin ihan mahtavaa, että saimme jälleen porukan kasaan, ja pääsimme viettämään aikaa yhdessä. Se tietenkin vaatii pientä vaivannäköä itse kultakin, mutta todellakin on sen arvoista. 
Tinja hoiti kuskin homman erinomaisesti, ja Jessica toimi navigaattorina. Hän on se, joka aina hahmottaa, mistä ollaan tultu ja mihin pitää mennä, jotta päästäisiin määränpäähän, esimerkiksi kaupungissa seikkaillessa. Itse olen ihan toivoton suunnistaja, olipa sitten kyseessä itselle tuntematon tai vähän tutumpikin kaupunki. Metsässä tosin ehkä pärjään vähän paremmin :D
Takapenkkiläiset minä, Ilona sekä Roosalle pieni tuliainen hänen kotiinsa: keihäsanopinkieli. Mietin, mikä olisi kiva tuliainen vietäväksi, ja päädyin sitten tähän moderniin huonekasviin, jollainen itseasiassa on minulla omassa huoneessanikin. Helppohoitoinen, kaunis huonekasvi on mielestäni hyvä vaihtoehto tuliaiseksi, vaikkei olisikaan ihan varma kodin sisustuksesta. Yksinkertaisessa, neutraalin värisessä ruukussa vietävä huonekasvi ei ainakaan kovin pahasti voi mennä mönkään, vaikkei olisikaan ihan varma kodin sisustuksesta, kuten en minäkään ollut. Ilokseni Roosa pitikin tästä tuliaisesta kovasti, ja kasvi jopa heti löysi oman paikkansa, johon se vielä käy ihan hirmuisen hyvin.
Tampereelle saavuttuamme lähdimme rautatieasemalle siskoksia Pipsaa ja Tuiskua vastaan. Sen jälkeen kävimme porukalla kaupassa hakemassa ruuat, ja sitten suuntasimmekin takaisin kämpälle itse ruuanlaittoon. Illasta kaikilla alkoi olla niin kova nälkä, että kun vaan päästiin perille, aloitettiin saman tien ruuanlaitto. Teimme ruuaksi tortilloja, sillä ne ovat tosi kätevä ja nopea ruoka isolle porukalle.
Syömistilannekuva.. Hirveä vauhti päällä, kun kaikilla on kauhea nälkä, ja ruokaa vihdoin tarjolla :D
Syömisen jälkeen vain makoilimme hetken - tai no, vähän pidemmänkin tovin.. Sitten oli pienen meikkituokion aika.. 
Ja melkein koko porukka samaan peiliin tungettuna :D Jessica puuttuu kuvasta.

Lähdimme illalla käymään yhdessä mielenkiintoisessa paikassa. Otimme sieltä jonkun verran kuviakin, jotka julkaisen sitten seuraavassa, erillisessä postauksessaan.
Kesäillat ovat aina niin upean värisiä.. Kävelimme takaisin kämpälle, ja illalla vaan rentouduimme, höpöttelimme, katselimme päivän aikana otettuja kuvia ja vähän herkuttelimme.
Halvat oli huvit yöllä.. Tunnistatteko, mikä hymiö on kyseessä tämän meidän suorastaan ammattimaisen kuvaeditoinnin lopputuloksessa? :D
Vedettiin Roosan yksiön lattiatila äärirajoille patjoinemme, peittoinemme ja kaikkine muine kimpsuinemme ja kampsuinemme :D Mutta loppujen lopuksi kuitenkin mahduttiin oikein hyvin!
Yksinkertaisen hyvää aamupalaa..
Keskiviikko-aamuna pidimme jälleen meikkaustuokion, ja sitten lähdimmekin jo juna-asemalle saattamaan Pipsaa ja Tuiskua. Tulimme takaisin Roosan kämpälle, ja sieltä lähdimme ajamaan autolla takaisin kotia kohti.

Ja tähän väliin parit hair goals -kuvat. Tinjan upea tekele Ilonan tukassa..

.. ja Roosan tukassa puolestaan kikkurat tällaisten lettien avaamisen jäljiltä. Tältä reissulta minulle jäi älytön into alkaa itsekin vähän opetella hiustenlaittoa, muun muassa erilaisten lettikampausten tekoa. 
Tiistai-iltana kävimme rannassa istuskelemassa ja katselemassa auringonlaskua..
idkuva

Kiitos teille kaikille ihan huippuhyvästä seurasta ja reissusta 

2 kommenttia:

  1. Upea kirjoitus! Toivottavasti oli mukavaa. :)

    Nyt tulee vähän aiheesta sivuen kysymys. Jos olisit poika, niin miten kysyisit tyttöä ulos vaikka kahville?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ja oli kyllä! :) Tähän en nyt kyllä oikein osaa vastata :D Riippuu nimittäin varmaan aika paljon henkilöstä :)

      Poista