tiistai 23. kesäkuuta 2015

Urakka alkakoon


Nyt se alkaa.. Nimittäin lukeminen ensi syksin kemian yo-kirjoituksiin! Kirjoitan syksyllä keskipitkän ruotsin ja kemian, ja etenkin tämä kemian puolesta on alkanut jo vähän jännittää. Olen aina pitänyt kemiasta, ja minulla on siinä tavotteita. Toisaalta en kuitenkaan viitsi odottaa liikoja, sillä en oikein tiedä, mitä kirjoitukset ja itse kirjoitustilanne loppujen lopuksi todella tulee olemaan itselle.
Tässä postauksessa ajattelin vähän kertoa siitä, kuinka olen alkanut valmistautua ja kerrata kemiaa. En tiedä, onko tässä vaiheessa aloittaminen liian aikaisin, liian myöhään vai juuri sopiva, mutta ajattelin kuitenkin, että aloitan ihan rauhassa. Teen muutaman tunnin aina silloin tällöin. Jos on kaunis keli ja minulla on suunnitelmia, voin ihan täysin hyvällä omalla tunnolla jättää lukematta, ja jatkaa joku sadepäivä. Lomalla pitää kuitenkin muistaa myös lomailla.


Ensinnäkin, ostin kirjakaupasta hyvät kansiokannet, joihin kerään kaikenlaista kemia-materiaalia. On järjestelmällisen ihmisen unelma saada kaikki järkevästi yksiin kansiin. Kansion papereihin ajattelin kirjoittaa napakat muistiinpanot kustakin teoreettisesta aiheesta ja myös laskea laskuja. Liitän kansioon myös aiempia kurssimateriaaleja, kuten tutkimuksista tehtyjä raportteja, sillä ne yleensä ikään kuin kietoutuvat teoriaan ja havainnoillistavat sitä. Kursseilta saadut paperit ja kokeet kannattaa oikeasti säästää, sillä niistä voi olla hyötyä juuri tässä vaiheessa, kun pitää alkaa valmistautua kirjoituksiin.


Periaatteessahan olen jo kurssien aikana tehnyt muistiinpanoja kustakin aiheesta, eli teen niitä tavallaan uudestaan. Olen kuitenkin todennut muistiinpanojen kirjoittamisen olevan minulle itselleni yksi parhaista tavoista oppia, varsinkin kun on kyseessä nimeomaan teoreettisemmat aiheet. Lisäksi sellaiset kertausmuistiinpanot, joita nyt kirjoitan, ovat huomattavasti napakammat kuin ne, joita tein vasta ensimmäistä kertaa opiskellessani ja yrittäessäni ymmärtää jotain silloin täysin uutta asiaa.


1. 2 ja 4. kursseissa keskityn muistiinpanoihin, ajatuskarttoihin ja piirroksiin. 3. ja 5. kurssit puolestaan sisältävät paljon laskuja, joten niitä kerratessani ajattelin keskittyä lähinnä laskujen laskemiseen, en niinkään muistiinpanojen kirjoittamiseen. 
En oikein osaa arvioida tämänhetkistä osaamistani kemiassa, etenkään laskujen suhteen. Olen pääasiassa ymmärtänt kulloinkin käsitellyt aiheet, mutta laskurutiinia sekä kykyä yhdistää ja soveltaa asioita puuttuu vielä. Lääkiskirjassa on tosi paljon hyviä tehtäviä, sekä vähän vaikeampia että helpompia. Ajattelinkin alkaa nyt pikkuhiljaa tehdä myös niitä kertauksena ja harjoituksena yo-kokeisiin.


Vaikka olen suunnitellut kertaamisen ja sen toteuttamisen kohtuullisen hyvin, aina ajoittain iskee pieni epätoivo: ''Ehdinkö nyt käydä näitä kaikkia? Ovatko nämä edes oleellisia asioita? Onko minulla riittävästi aikaa kehittää tarvittavaa laskurutiinia?'' Etenkin 5. kurssin laskut tuntuivat toisinaan tosi monimutkaisilta, ja kurssikokeessakin minulla oli niissä aika paljon virheitä. Siihen kurssiin minun pitääkin keskittyä ja käyttää aikaa näistä viidestä varmasti kaikkein eniten. Mutta eiköhän tämä urakka pikkuhiljaa saa siivet alleen, kun vaan etenee rauhassa aihe aiheelta, eikä ala panikoida turhaan. Pyrin kertaamaan asiat täsmällisesti, mutta kuitenkin mahdollisimman tehokkaasti. Ja kuten sanoin, etenkin laskurutiinin kehittäminen olisi minulle itselleni tosi tärkeää.

Mitä kirjoituksia teillä on edessänne tulevana syksynä? Löytyykö sieltä muita kemian kirjoittajia, tai kemian jo kirjoittaneita, joilla olisi antaa täsmäohjeita kertaajalle? 

21 kommenttia:

  1. Mun mielestä oot ihan hyvissä ajoin liikkeellä! Niin, itsehän aloitin terveystiedon pänttäämisen edellisenä iltana ja M napsahti :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo, tässä vähän laskeskelinkin, että enköhän minä ehdi kerrata kurssit ja etenkin sen viimeisen. Nyt olen kuitenkin jo kerrannut 1. kurssin ja aloittelen 2. Oho, sehän oli mainio suoritus, vielä niin lyhyellä ajalla! :D Varmaan sellainen hyvä pohjatyö ja myös lähtökohtainen kiinnostus aihetta kohtaan vaikuttaa paljon tuloksiin, vaikka kertaus jäisi vähän vähemmällekin :)

      Poista
  2. Mulla on yhteiskuntaoppi ja pitkä ruotsi edessä syksyllä :) Oon lukenut jo jonkin verran ruotsia juurikin tuosta syystä ettei sitten joka ikinen päivä tarvitse välttämättä ottaa kirjaa käteen. Minä kun olen vähän sellainen etten jaksa keskittyä lukemaan koko päiväksi, niin parempi aloittaa hyvissä ajoin :D Tosi paljon tsemppiä ja jaksamista luku-urakkaan! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä, se on kuitenkin itselle paljon helpompaa ja mukavampaa aloittaa ajoissa ja ihan rauhassa, kuin alkaa panikoida ja päntätä sitten viikkoa ennen kirjoituksia. Ja varmaan on tehokkaampaakin kerrata pidemmällä aikavälillä. Samoin sinulle ja oikein mukavaa kesää! :)

      Poista
  3. Millasia arvosanoja oot saanut kursseista? Onko sulla joku tavoite yo-kokeessa, mihin olisit tyytyväinen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen saanut kursseista kympit, ja tavoittelen E:tä. Mutta kuten sanoin, en halua odottaa liikoja, sillä en vielä tiedä, mitä kirjoitukset oikeasti tulevat olemaan, ja kuinka kova taso niissä on. Pitäisi kyllä nyt kesällä vähän uskaltautua kaivelemaan vanhoja yo-kokeita netistä, niin saisi vähän käsitystä siitä, mitä tuleman pitää :D

      Poista
  4. Mä opin omista Yo-kokeista, että jos on luonut hyvän pohjan jo kurssien aikana kertaaminen on helpompaa. Myös kursseja jotka on käynyt edellisen puolen vuoden aikana muisti paremmin kuin niitä ekoja kursseja, jotka oli käyty muutama vuosi sitten. Kirjoitin itse viime keväänä psykologian, enkä muiden aineiden ohella ehtinyt kerrata kuudesta kuudesta kirjasta kunnolla kuin kaksi ensimmäistä. Laudaturina lähti ja vahvana Exemiana tuli takaisin. Eli ei kannata stressata ainakaan sitä liikaa, jos lukusuunnitelmat eivät pidä tai aikataulut venyt. Oppitunneilla tehty pohja on kaiken a ja o ja uskon vakaasti, että sulla se on kunnossa.

    Tsemppiä luku-urakkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommenttistasi ja onnea psykan E:stä, tosi hieno suoritus! :)
      Olen periaatteessa opiskellut huolella kaikki aikanaan uusina tulleet aiheet, mutta olen huomannut opiskelutavassani pari ei-niin-hyvää piirrettä, joiden suhteen yritän nyt vähän tsempata. Opettelen nimittäin vähän turhan paljon ulkoa, vaikka tehokkaampaa olisi oikeasti soveltaa ja käyttää tietoa tehtävissä niin, että se kunnolla jäisi päähän. Toinen asia, jota teen, on tietynlainen lykkääminen. Esimerkiksi kursseilla ei aina ehditä käydä kaikkia asioita, ja mietin, että luen ne sitten kirjoituksiin viimeistään. Ja no, nyt ne sitten ovat edessä, vaikka ne olisi hyvin voinut jo vähän aiemminkin opiskella.. :D Ja kiitos paljon! :)

      Poista
    2. Ei mitään :). Yo-kokeet on kyllä aikamoista soveltamista. Suoraan kirjasta ei yleensä kysytä mitään. Riippuu toki varmasti aineestakin, mutta itselläni molemmissa reaaleissa pureuduttiin hyvin ajankohtaisiin aiheisiin, joissa kirjoista ei aina ollut apua kuin termistön ymmärtämiseen. Varminta on toki tehdä vanhoja yo-koetehtäviä ja käydä preliminäärissä, jos teidän koulu sellaisia järjestää. Niistä saa yleensä suuntaa-antavan kuvan siitä kuinka hyvin osaa.

      Poista
  5. Itse kirjoitan keskipitkän ruotsin ja biologian :) oon tässä kans alotellu lukemaan ja etenkin kuuntelemaan ruotsia

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo :) Ruotsin, (tai minkä tahansa kielen) kuuntelu onkin kyllä hyvä aloittaa ajoissa, se on jotenkin niin ''oma lajinsa''. Olen huomannut, että tulokset tosi paljon riippuu ihan sellaisesta tekniikasta, joka kehittyy vaan harjoittelemalla. Millaisia kuunteluharjoituksia teet? Minulla on se ruotsin kielikurssi heinäkuun lopussa, niin siellä varmaan vähän (ainakin toivottavasti) karaistuu ruotsin kuuntelukorva :D

      Poista
  6. Minä kirjoitan pitkän englannin ja lyhyen matematiikan nyt syksyllä. Kemia odottelee sitten kevättä ja oon jo nyt vähän paniikissa kun kesken opintoja vaihtui opettaja joka ei ole yhtä pätevä kuin edellinen opettaja ja oonkin nyt ottanut varalle paljon biologiaa ja yhteiskuntaoppia. Tällä hetkellä on kuitenkin vähän ikävä lukea kun olen koko kesäkuun ja heinäkuun töissä ja töiden jälkeen lukeminen ei hirveästi houkuttele. Englannissa kuitenkin olen kieliopissa todella hyvä, mutta sanasto on vähän heikommanpuolista. Olen kuitenkin tehnyt jonkinlaisia listoja joihin kirjaan sanoja joita en tiedä vielä, jos sellasiin siis törmään. Usein youtube-videoista tai elokuvista justiisa. Mutta sitten kun sulla on kemian kirjoitukset oitse niin voisitko tehdä jonkinlaista postausta sun fiiliksistä kokeen suhteen ja miten luit siihen sitten loppujen lopuksi, ja mihin olisi kannattanut kiinnittää enemmän huomiota ja mihin vähemmän ? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo :) Harmi, että opettajasi vaihtui :/ Onneksi sinulla on kuitenkin sitten sellainen varasuunnitelma. Ja niimpä, olisi kuitenkin kesällä hyvä saada myös levätä ja tuulettaa aivoja. Toivottavasti löydät vähän aikaa myös itsellesi ja rentoutumiseen.
      Minulla on vähän sama enkussa, sanavarasto ei ole niin laaja, kuin mitä nykyään vaaditaan yo-kokeissa. Sellaiset listat kuulostavat kyllä hyvältä idealta, pitää itsekin tehdä sellaisia sitten, kun englannin kirjoitukset alkavat lähestyä. Ja voin tietysti tehdä sellaisen postauksen sitten myöhemmin :) Kiitos kommenttistasi ja tsemppiä sekä kesätöihin että lukemiseen! :)

      Poista
  7. Zemppiä lukemiseen! Tarviit vaan mahdollisimman paljon intohimoa niin hyvä tulee :)

    VastaaPoista
  8. Oisko sulla mitään nopeeta vinkkiä ku kasvojen iho mennyt lyhyessä ajassa tosi huonoon kuntoon :( Ikinä ennen oo ollu paljon ollenkaan finnejä niin vaikeeta hyväksyä tää "muutos". Sulla kuitenkin parantunut tosi hyvin kasvot, katoin et tosi hehkeet ja kauniin näköiset nykyään! Toki siis ennenkin oli mutta nyt vaan vielä paremmat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Monilla iho on kovin arvaamaton ja herkkä muutoksille. Hoito riippuu tietysti paljon siitä, mikä huonon kunnon on aiheuttanut. Esimerkiksi eräs tuttuni työskenteli kesällä grillien ja rasvankeittimien ääressä, ja se näkyi hänen ihonsa kunnossa. Loppujen lopuksi hän tarvitsikin vain oikeanlaiset puhdistustuottet, ja sai ihonsa kuntoon. Toisaalta kuitenkin esimerkiksi hormonaaliset muutokset voivat aiheuttaa ihon kunnossa sellaisia muutoksia, joihin en usko olevan mahdollista ulkoisesti juurikaan vaikuttaa.
      Omalla kohdallani olen tässä muutaman vuoden sisällä huomannut ruokavalion vaikuttavan kaikkein eniten ihoni kuntoon. Minulla rasvainen ns. roskaruoka sekä sokeri saavat saman tien aikaan vähintään muutaman kipeän näpyn kasvoihin tai rintakehään. Se onkin yksi syy, miksi pyrin syömään mahdollisimman puhdasta ruokaa, ja välttämään esimerkiksi karkkia ja sipsiä. Minulla gluteeniton ruokavalio toi avun vatsavaivoihin (joiden vuoksi sen alunperin aloitin) mutta samalla myös ihon kuntoon. Uskon, että iho monesti tietyllä tavalla peilaa jonkinlaista elimistön epätasapainoa tai jopa allergiaa/herkkyyttä esimerkiksi jollekin ruoka-aineelle. Joillain puolestaan esimerkiksi maitotuotteet aiheuttavat suuriakin iho-ongelmia. Olen todennut maitotuotteet itselleni sopiviksi, ainoastaan kovat, rasvaiset juustot tuntuvat tekevän finnejä. Kannattaa tarkkailla, onko näppyjen ilmaantuminen jollain tavalla yhteydessä siihen, mitä olet syönyt.
      Kannattaa tietysti myös juoda tarpeeksi vettä ja puhdistaa iho huolellisesti, mutta hellävaraisesti. Myös saunominen tuntuu puhdistavan ihoa tehokkaasti. Olen myös huomannut sen, että kasvovettä käyttäessä kannattaa taputella sitä paikallisesti, ja vaihtaa lapun puolta tai koko lappu toista iho-aluetta pyyhkiessä, sen sijaan että pyyhkisi samalla lapulla koko naaman, sillä se tuntuu ikään kuin levittävän epäpuhtauksia alueille, jossa niitä ei aiemmin ole ollut. Tässä muutamia vinkkejäni, mutta kuten sanoin, hoito on niin paljon kiinni siitä, mikä alunperin on aiheuttanut iho-ongelmat. Toivottavasti kuitenkin saat taas pian ihosi kuntoon! :)

      Poista
  9. Kiiitos tosi paljon! Tällä hetkellä syön melko puhtaasti ja gluteenittomasti ja tosiaan tämä ihon huononeminen on ollut ihan yhtäkkinen juttu. Ehkä se tästä pikkuhiljaa. :)

    VastaaPoista

  10. Voi että, tulee ihan ikävä sitä aikaa kun ite valmistauduin ekoihin kirjoituksiin (vaikken silloin ois uskonut sanovani joskus näin :D)! Oon itse tämän kevään ylioppilas ja valmistuin neljän E:n ja yhden M:n rivillä. Kemiaa en kirjoittanut, vaan mulla oli reaalina terveystieto. Ihan yleisesti ottaen kirjotuksista voin sanoa sen verran, ettei se tilanne ole kokonaisuudessaan niin pelottava kuin miltä se tällä hetkellä tuntuu. On oikeastaan ihan mukavaa istua siellä syömässä eväitä ja kirjoittamassa ihan omaan tahtiin, ja kaikki tilanteeseen liittyvä jännitys helpottaa ekan kerran jälkeen. Panikoida ja stressata ei kannata, niin kuin sanoitkin, vaan luottamus omaan tekemiseen ja siihen että on kertaillut asiat niin hyvin kuin osaa kantaa kyllä tosi pitkälle. Ja mulle itselle oli tosi iso voimavara, että ympärillä oli kavereita täysin samassa tilanteessa, ja heidän kanssa sai aina puhua kirjoituksista ja niihin liittyvistä jutuista! Ajatuksiaan kannattaa jakaa aina kun mahdollista :) Tosi hyvältä kuulostaa kyllä sun opiskelumenetelmät, mä tein terkan kanssa samalla tavalla noiden muistiinpanojen osalta ja hienosti toimi. Tosi paljon tsemppiä sulle luku-urakkaan! :)

    VastaaPoista