torstai 18. kesäkuuta 2015

Blondin ripset


Minulla on blondin ripset, luonnostaan suorastaan näkymättömän vaaleat. Ennen käytin ripsiväriä lähes päivittäin, mutta kuluneen vuoden aikana olen käyttänyt sitä todella harvoin. Miksi? Syyt ovat lähinnä käytännön pikku pulmia, jotka ovat kuitenkin saaneet minut pohtimaan erilaisia ripsivärittömiä mahdollisuuksia arkimeikkiä tehdessä.



Olen aina halunnut, että ripseni ovat mustat ja että ne erottuvat. Yläkoulussa käytin joka päivä ripsiväriä. Sitten vähän kyllästyin joka aamuiseen ripsiväriurakkaan, ja aloin kestovärjätä ripsiä säännöllisesti. Blondit ripsit omaavalle kestovärjääminen on kätevää muun muassa sen vuoksi, että se saa silmät erottumaan paremmin meikittä. Mustaksi värjätyt ripset myös tekevät ripsivärin laitosta huomattavasti helpompaa: Kun on tosi valkoiset ripset, mustaa ripsiväriä pitää laittaa aika paljon, että lopputuloksesta saisi siistin. Ei voi vain ''sipaista'' ripsiväriä, sillä silloin valkoisiin ripsiin tulisi vain vähän mustaa kärkiin, mikä näyttää vähän hassulta. Ja kun ripsiväriä pitää laittaa paljon, sen siististi laittamiseen menee kauan, se usein alkaa karisemaan päivän mittaan ja valuu poskille vesisateessa. Ja kaiken lisäksi, illalla on työlästä pestä pois suurta määrää ripsiväriä.

Toisaalta kestovärjäyksessäkin on omat huonot puolensa: Ripset tuntuvat aika nopeasti uusiutuvan, ja blondit ripset valloittavat jälleen silmät. Olenkin hieman laiskistunut myös kestovärjäykseen, sillä senkään vaikutus ei loppujen lopuksi ole kovin pitkäaikainen.
Mitäs nyt, kun olen vähän kyllästynyt ripsivärin käyttöön, mutta myös ripsien kestovärjäykseen?


Olen alkanut pohtia, tarvitseeko ripsieni välttämättä aina olla mustat. Kun ne kerran näin blondeina kasvavat, niin ehkä on helpointa soveltaa meikkiä sen mukaan, sen sijaan että kaikin keinoin yrittäisi saada ripset mustiksi.
Tällä hetkellä arkimeikkiini useimmiten kuuluu vain kevyt Bareminerals-meikkipuuteri, kohtalaisen vahvat kulmat, ja silloin tällöin myös huuli- ja poskipuna. Minulle on tärkeää, että arkimeikki on sekä käytännöllinen että suhteellisen nopeasti tehtävissä.

Haluaisin opetella käyttämään luomivärejä ihan arkenakin. Mutta näyttääkö luomiväri hyvältä ilman rajauksia? Entäpä rajaukset ilman ripsiväriä? Mitä muita keinoja kannattaa meikissään suosia, jos ripsivärin jättää pois? Jos jollain on vinkkiä tai neuvoja aiheeseen liittyen, kertokaa ihmeessä! Kaikki neuvot ja näkemykset ovat lämpimästi tervetulleita :)

17 kommenttia:

  1. En mä edes tajunut että sulla ei oo ripsaria näissä kuvissa ennen kuin aloin lukea! :) sulla on tosi kauniit silmät! :)

    Mulla on kanssa vaaleat ripset ja kulmat ja niitä tulee kestovärjättyä suunnilleen kahden tai kolmen kuukauden välein, tällä hetkellä ripsiä ja kulmia ei erota ollenkaan ilman meikkiä! :D
    Mä käytän aina vedenkestävää ripsiväriä. Se ei karise eikä valu sateessa ja vedenkestävälle meikille tarkoitettu meikinpoistoaine poistaa sen hetkessä :) mulla ei oo koskaan rajauksia silmissä, ja luomiväriä pari kolme kertaa viikossa, joten mä oon sitä mieltä että luomiväri sopii ilman rajauksia :) rajauksen voi tehdä tummalla luomivärillä niin se ei ole niin kovan näköinen :)
    Mulle on muodostunut meikkirutiini, jonka tekoon ei mene aikaa paljon yhtään, alle 10 minuuttia! :) mulla on aika montaa erituotetta primereista peitevoiteisiin ja kulmaväreihin ja poski- ja aurinkopuutereihin, joten mä en ajattele tuon 10 minuutin olevan paljon mitään :) tuokin on sellainen juttu jossa tulee nopeemmaksi vaan tekemällä! Muistan että oon tehnyt mun meikkiä joskus puoli tuntia, mikä tuntuu nyt ihan älyttömän pitkältä ajalta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon kommenttistasi ja vinkeistä :) Tuo ei ollut tullutkaan mieleeni, että rajauksen voisi tehdä pehmeämmin tummalla luomivärillä. Meillä taitaakin olla jemmassa joitain vedenkestäviä ripsareita, pitää ehkä testata niiden toimivuus joku kunnon sadepäivä. Minulla ei muistaakseni ole koskaan ollut käytössäni vedenkestävää ripsiväriä, sillä minulle on jäänyt sellainen mielikuva, että sitä ei saa millään pois. Se kuitenkin taitaa olla vain seurausta siitä, että meikinpoistoaine ei ollut oikeanlainen. 10 minuutin meikki kuulostaa kyllä tosi hyvältä! Olen vielä tosi hidas meikkaamaan, joten ehkä minunkin pitää vaan alkaa vähän kehittää rutiinia, niin se siitä alkaa nopeutua hiljalleen :D

      Poista
    2. Vedenkestävä meikki lähtee tosi hyvin ja helposti Lumenen vedenkestävän silmämeikin poistoaineella! :) ja se vielä että ripsien taivuttaminen avaa katsetta tosi paljon! :)

      Poista
    3. Meillä saattaa jopa olla kyseistä meikinpoistoainetta, pitääpäs vielä varmistaa siskoltani. Lumenen tuotteet ovat kyllä tosi hyviä :)

      Poista
  2. Täällä myös toinen, joka on käynyt läpi saman painin vaaleiden ripsien kanssa! Minä ratkaisin jatkuvan ripsivärin tuhlaamisen myös meikittömyyteen ripsissä. Panostan enemmän arkimeikissä kulmien muotoiluun kuin pakkelikerroksen silotteluun ripsissä. Minäkin yläasteaikana vihasin näkymättömiä ripsiäni. Koin, ettei minulla ollut ripsiä lainkaan ilman väriä. Vasta seurustellessa nykyisen aviomieheni kanssa opin hänen kannustuksesta katsomaan vaaleita ripsiä vähän lempeämmin. Nyt ripsiväri on lähes käyttämättömänä laatikon perällä. Sitä käytän enää vain silloin, kun haluan erityisesti taikoa esiin näyttävät ja paksut ripseni esimerkiksi juhlia varten.

    Hyvää juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ''ripsetön'' tunne on kyllä niin tuttu! :D Sinulla on nyt näköjään aika samanlainen tilanne, kuin minullakin alkaa pikkuhiljaa olla, ripsiväri yhä useammin tahtoo jäädä laatikkoon.
      Voi että, sinulla on ihana aviomies. Kun oppii hyväksymään oman ulkonäkönsä etuineen ja ''haittoineen'', pääsee varmaan huomattavasti helpomalla, ja se vaikuttaa muutenkin positiivisella tavalla elämään.
      Juhannus nyt meni jo ohitse, joten toivotan sinulle oikein mukavia kesäkuun viimeisiä päiviä!

      Poista
  3. Oot kyllä tosi kaunis ilman ripsariakin! Toi arkimeikki sopii sulle hienosti tuollaisenaan :) Nätisti laitetut kulmat ja huulet kyllä kiinnittää huomion sun kasvoihin, niin ettei ripsaria välttämättä tarvii ollenkaan! Mulla itsellä on käynyt siitä hassu tuuri, että oon myös vaaleahiuksinen (en ihan yhtä vaalea kuin sä, vähän tummempi, mut vaaleaksi voinee luokitella :D) mutta omat ripseni ja kulmani ovat tosi tummat, oikeastaan lähes mustat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommenttistasi Noora :) Niin joo, vautsi! Sellaiseen tilanteeseen törmää nimittäin aika harvoin. Joskus jopa luonnostaan tummahiuksisilla on tosi vaaleat ripset ja kulmakarvat ;D Olet kyllä onnekas! :)

      Poista
  4. Hei Lempi!
    Jos haluat helposti tuuheuttavan ja levitettävän ripsarin, kokeile Maybellinen Rocket -maskaraa. Se on tosi hyvä ja vedenkestävänä myös todella näppärä kesällä! :)
    Mielestäni tummempi (ilta/juhla) luomiväri kaipaa seurakseen ripsaria, mutta vaaleammat nudet ja vaaleanpunaiset eivät. Rajauksia voi halutessaan käyttää, jos tykkää, sillä itse useimmiten arkena olen ilman, vaikka minulla on todella usein luomiväriä. :)
    Ps. Minkälainen se sun Bareminerals-puuteri on, sillä sarja sopii hyvin herkkäihoisille ja kaipaisin tietoa siitä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Elsa ja kiitos vinkeistäsi! Kuten tuohon aiempaan viestiin kommenttoinkin, täytyy vielä kokeilla vedenkestävän ripsivärin toimivuutta arjessa (kunhan olen hankkinut oikeanlaisen meikinpoistoaineen ensin :D)

      Bareminerals-meikeistä on tullut kestosuosikkejani. Baremineralsilla on paljon erilaisia tuotteita aina luomiväreistä puutereihin. Uskaltaisin väittää, että sarja on ihan täsmällinen herkkäihoisille. Minulla on aina ollut vähän ongelmia ihon kanssa, ja olen todennut tuotteet todella hyviksi ja minulle hyvin sopiviksi. Myös äitini ja siskoni sekä muutamat ystäväni ovat olleet enemmän kuin tyytyväisiä Baremineralsin tuotteisiin, ja käyttävät nykyään pääasiassa vain niitä. Minulla itseasiassa on kavereita, joille mineraalimeikki on ainoa meikki, joka ei aiheuta ihon kuivumista. Baremineralsilla ei (eikä sillä ole tarkoituskaan) saada aikaan täysin peittävää ''pakkelikerrosta''. Se on hyvin kevyttä, mutta kuitenkin peittää todella hyvin punakkuutta ja ihon pieniä epätasaisuuksia. Mineraalipuuteri jopa hoitaa ihoa aurinkosuojineen ja luonnon mineraaleineen, joista se itseasiassa on tehty sataprosenttisesti. Bareminerals -tuotteet voivat tuntua hintavilta, mutta ne kestävät hyvin pitkään käytössä ja kaikin puolin todella ovat hintansa väärti :)

      Poista
  5. Mitä mulle tehtiin häihin meikki, niin toki se kosmetologi siihen laitto ripsiväriä, mutta vaalean luomivärin kanssa se ei tehnyt rajauksia ja tuli tosi nätti. Olin itse aiemmin hyvin ahkera rajailija, mutta nyttemmin se on jäänyt, kun huomasin, että ilman rajauksiakin saa tosi nätin ja luonnollisen meikin. Varmaan hillitty arkimeikki hillittyine luomivöreineen antaa paljon anteeksi rajausten ja ripsarin poisjätössä ja sulla vaikuttaisi olevan niin vahvat silmät, että ne erottuu kauniisti ilman pakkeliakin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyviä pointteja! Olisi kyllä hyvä vähän opetella käyttämään luomivärejä vaikka ihan arkimeikissäkin, sillä kuten sanoit, niillä saa ihan yllättävän paljon aikaan. Ja kiitoksia paljon! :)

      Poista
  6. Mulla on hirveä addiktio ripsien taivuttamiseen! Laiskoina päivinä jätän välillä ripsarin pois, mutta mineraalimeikkipohjan ja kulmakynän lisäksi käytän silloinkin aina ripsentaivutinta, sillä se jotenkin tuntuu avaavan katseen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo ;D Se kyllä saa jopa vaaleammat ripset hieman näyttävimmiksi, ja kuten sanoit, avaa katsetta :)

      Poista
  7. Mä olen aina hirveesti tykännyt vaaleista ripsistä ja kulmista - erityisesti jos yhdistetään ne "oman väriseen" tukkaan - yleensä blondeilla on muutenkin vaaleat piirteet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin joo, ihan totta :) Meikillä saa monenlaista aikaan, ja monilla oma meikki tietyllä tavalla kuuluu identiteettiin, minkä ymmärrän täysin. Toisaalta kuitenkaan myöskään täysi luonnollisuus ei koskaan näytä ''huonolta''. Kun tarkemmin ajatteleen, en ole varmaan koskaan törmännyt tilanteeseen, jossa luonnollinen, ns. alkuperäinen ulkonäöllinen seikka (esim hiusten väri) ei sopisi kantajalleen :)

      Poista
  8. Moikka! Itsellänikin on vaaleat ja lisäksi suorat ripset. Inhoan ripsivärin poistoa meikinpesuaineilla. Olinkin aikoinaan lukion toisen luokan kokonaan käyttämättä ripsaria laiskuuden vuoksi :) lukion jälkeen löysin kavereiden suosittelemana kuitenkin sensain 38*C mascaran, joka nimensä mukaan lähtee 38-asteisella vedellä, muttei esim sateessa tai uidessa. Se lähtee myös ns. paloina (näyttää vähän kuin ripset lähtisivät) eli kokonaisina ripsarikerroksina, eikä niin kuik useimmat ripsarit tehden pandaefektin :) ei siis haittaa vaikka vahingossa huuhtaisisi silmiä liian lämpimällä :) käytin kyseistä ripsaria pari vuotta. Sitä saa aina kahden kappaleen pakkauksissa hulluilta päiviltä. Viimeksi tarjolla oli myös cliniquen vastaava tuplapakkaus. Se lähtee mielestäni vielä helpommin ja vähemmällä hieromisella iltapesulla, mutta valitettavasti mielestäni liian herkästi, jos suihkussa ei haluaisikaan pestä ripsaria pois, mutta naaman kyllä. Tosin minä käynkin yleensä älyttömän kuumissa suihkuissa :) mutta kehotan kokeilemaan jompaa kumpaa!

    VastaaPoista