perjantai 11. heinäkuuta 2014

Itse tehdyn jäätelön puolesta


Moikka! Postauksen aiheena tällä kertaa tämän kesän paras laite, nimittäin jäätelökone.
Kuten tiedämme, jäätelökoneella on vähän sellainen ”kaapin päällä pölyyntyjän” maine. Se on mielestäni kuitenkin erikoista, sillä jo muutaman kokeilukerran jälkeen jäätelökone on osoittautunut ihan huippuhyväksi hankinnaksi..
Jäätelökoneen kulho-osa laitetaan pakastimeen vähintään seitsemäksi tunniksi ennen jäätelön valmistusta. Jäätelöön tulevat ainekset sekoitetaan erillisessä kulhossa, ja kaadetaan koneeseen täyttöaukosta, koneen ollessa käynnissä eli sekoittajan pyöriessä. 


Kaupan jäätelöissä on valtava määrä sokeria ja erilaisia lisäaineita. Kun tekee itse jäätelön puhtaista ja yksinkertaisista raaka-aineista, välttyy kaikilta valmisjäätelön lisäaineita ja ylimääräiseltä sokerilta. Ennen kaikkea on tietoinen siitä, mitä oma jäätelö oikeasti sisältää.

Myös erityisruokavalioon sopivan jäätelön tekeminen käy kätevästi, ja edullisesti. Jäätelökoneella saa perinteisen kermajäätelön lisäksi tehtyä laktoositonta, tai jopa kokonaan maidotonta vegaanijäätelöä. Muun muassa kaura -ja riisijäätelöt ovat aika hintavia kaupassa. Tulee huomattavasti halvemmaksi ostaa purkillinen kauramaitoa, ja tehdä siitä itse oma jäätelö, kuin ostaa vastaavanlaista jäätelöä kaupasta.
Sekoittaja pyörittää jäätelöainesta tasaisesti.  Noin 20 minuutin  sekoitus riittää: Kone on tehnyt aineksesta kuohkeaa ja paksuhkoa. Nyt jäätelö kaavitaan erilliseen kulhoon, (1l muovinen ''partaukkojogurttipurkki'' on tosi hyvä), ja laitetaan vielä tunniksi tai pariksi pakastimeen.
Huom! Älä käytä kaavintaan teräksisiä työvälineitä. Huuhtele ja kuivaa jäätelökoneen kulho heti käytön jälkeen, ja laita saman tien pakastimeen jäätymään seuraavaa valmistuskertaa varten.

      
Se, mikä minua itseäni eniten innostaa, on mahdollisuus päästä kokeilemaan ja luomaan erilaisia jäätelömakuja. Olemme aloitelleet kokeilemalla yksinkertaisia jäätelömakuja, kuten lakka-kookosjäätelöä ja vadelmajäätelöä. Kotitekoisen jäätelön voi maustaa oikeastaan millä tahansa! Siihen voi käyttää erilaisia hedelmiä, marjoja, pähkinänpaloja tai vaikkapa suklaan/karkinpalasia. Olemme ajatelleetkin kokeilla muun muassa suositun Ben&Jerry -jäätelön kaltaisia makuyhdistelmiä, joissa on pähkinää, suklaapaloja, vaahterasiirappia, vaahtokarkkeja..

Kotitekoisen jäätelön pohjaksi sopii niin kerma, maito (tavallinen tai esimerkiksi kookos/riisi/kaura -maito) rahka tai jogurtti. Syntynyt yhdistelmä vaikuttaa jäätelön makuun ja koostumukseen. On mahdollista tehdä esimerkiksi sorbettia tai frozen yogurt -tyyppistä jogurttijäätelöä, jonka voi sitten maustaa haluamillaan lisukkeilla.
Esimerkiksi tähän raikkaaseen vadelmajäätelöön tuli:
2dl kuohukermaa
1dl maitorahkaa
1dl maitoa
1½dl vadelmasosetta
1rkl intiaanisokeria

Enää ei tarvitse ostaa jäätelöä kotiin, eikä kauhistella valmisjäätelöiden sokerin määrää, kun alkaa tehdä mieli jäätelöä. Tämä jäätelökone pääsee meillä varmasti kovaan käyttöön koko kesäksi, ja miksei syksyksikin..
.. eikä takuulla jää pölyyntymään kaapin päälle.



Loppuun vielä muutamia otteita tämän päivän Keskisuomalaisen pakinasta, jossa jäätelökone julistettiin ''mokomaksi hilavitkuttimeksi'' ja ''vitsiksi tarkoitetuksi vempaimeksi''.

''Kojeen mukana tullut nesteellä ympäröity kuppi täytyy laittaa pakastimeen kahdeksaksi tunniksi ennen jäätelön valmistusta. […] Tällä vehkeellä ei ainakaan äkillistä jäätelönhimoa sammuteta.''
-Totta, useimmissa jäätelökoneissa on juuri tällainen ennen käyttöä pakastettava kippo, mutta mikään ei estä kipon säilyttämistä pakastimessa, jolloin se on aina käyttövalmis.

''Tunnelma latistuu, kun ohje kehottaa jäähdyttämään seosta jääkaapissa kaksi tuntia ennen koneeseen laittamista.''
-Erikoisemmat reseptit ehkä tällaisen vaiheen vaativat, mutta ainakin me olemme tähän saakka tehneet ihan simppeleistä, huoneenlämpöisistäkin raaka-aineista jäätelöseosta, jonka voi suoraan kaataa koneeseen ilman sen kummempia kuumentamisia tai jäähdyttämisiä. 

''Huvittavinta koko touhussa on, että kapistus on tarkoitettu yhden hengen talouksille, joten koje valmistaa jäätelöä kerrallaan korkeintaan 2,5 desilitraa. Kaikki tämä vaiva vain muutaman desin tähden.''
-Jäätelökoneita löytyy useita kokoja. En itsekään suosittelisi ottamaan sitä kaikkein pienintä kokoa. Kerralla voi tehdä isomman satsin ja ylimääräisen jäätelön laittaa pakastimeen odottamaan seuraavaa herkkuhetkeä.
Meidän jäätelökoneemme on 8dl vetoinen, eli siihen voi laittaa noin max 5dl jäätelön pohja-ainetta. Jäätelöä tulee lähes litran purkillinen.

''Niskakarvani nousevat pystyyn kun tavaan ohjeesta varoituksen: ''Konetta EI SAA pysäyttää kesken valmistuksen, sillä seos saattaa jäätyä kiinteäksi, jolloin sekoitinlavat eivät pääse enää pyörimään.'' Pirustako minä tiedän, milloin mössö on valmista, jos kojetta ei saa pysäyttää eikä ohjeessakaan sanota, kauanko vimpaimen täytyy antaa hurista.''
-Koneen kansi on läpinäkyvä, joten jäätelön arvioiminen valmiiksi ei vaadi koneen pysäyttämistä. Joissain malleissa, kuten tässä meidän koneessamme, on automaattipysäytys, mikäli seos jäykistyy liika. Näin ei ole ainakaan meillä kuitenkaan koskaan käynyt. Olemme jättäneet koneen rauhassa pyörittämään seosta 20-30 minuutiksi. Seos on valmista, kun sen koostumus ei enää muutu.

''Onpa erikoista, että sulanutta jäätelöä muistuttava mönjä maistuu hyvin teolliselta, vaikka se on rakkaudella ja syvällä pieteetillä omin kätösin tehty.''
-Miten muutamasta puhtaasta raaka-aineesta tehdystä jäätelöstä voi saada teollisen makuista?
On itsestäänselvyys, että jäätelön makuun vaikuttavat vain ja ainoastaan ne ainesosat, joita on itse siihen käyttänyt. Kokeilemalla muutamia kertoja jokainen varmasti onnistuu luomaan jäätelön, joka maultaan ja koostumukseltaan vastaa omia mieltymyksiä. Kaiken lisäksi, netistä löytyy valtava määrä valmiita reseptejä, joita voi halutessaan kokeilla.

''Annan kaikille jäätelönteosta kiinnostuneille ilmaisen vinkin. Tätä projektia helpompi vaihtoehto on vatkata kermavaahtoa ja kaataa kondensoitua maitoa sekaan. […] Kolmas - ja minulle mieluisin -vaihtoehto on marssia kauppaan, poimia pakastealtaasta joku kiva jäätelömaku ja tilittää siitä kassalla pyydetty summa.''
-Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että noin puolet kondensoidusta maidosta on sokeria. Kondensoitua maitoa tuskin löytyy lähikaupasta, jos tavallisestakaan marketista. Ainakin itse valitsisin omaan jäätelööni mielummin esimerkiksi tavallisen maidon tai kerman, kuin tämän hintavan, hieman teolliselta haiskahtavan tuotteen.
Pakastealtaasta ''kivan jäätelömaun poimiminen'' on tietenkin yksi vaihtoehto, jossa voikin sitten unohtaa itse tehdyn jäätelön pointin: edullisuuden, puhtauden ja järkevän sokerin määrän. Samalta reissulta voikin sitten poimia kivan valmismakaronilaatikon ja vaikka pullon kokista. 
Sitä lightia.

(lainaukset: Pakina. Outi Tuomaala. 2014. Kuka pelkää jäätelökonetta?  Keskisuomalainen 11.7. s.12)

22 kommenttia:

  1. Kiitos jutustasi!! Poikaystävälläni on tänään syntymäpäivä ja ostin hänelle juuri kyseisen jäätelökoneen lahjaksi eli tänään/huomenna päästää varmaan kokeilemaan itse tehtyä jäätelöä tuoreista kesämansikoista :) -Jude

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi ihanaa, hyvä lahja! Eikun siis vaan kone pyörimään ja omia jäätelömakuja luomaan! ;D

      Poista
  2. Jäätelökone on kyllä mainio! Olen viime aikoina lukenut aiheesta postauksia monesta muustakin blogista :D (kondensoitua maitoa kun keittää kolme tuntia kinuskiksi ja sekoittaa kinuskin vaniljajäätelöpohjaan ja komeus koneeseen, niin ai että tulee ihana lopputulos! ♥ itse ainakin tarvitsen välillä tuollaisia kinuskiövereitä :D ja kyllä sitä löytyy täältäkin 4500 asukkaan kylästä S-Marketista säilykehyllystä. Supermarketissa on sitä valmiina kinuskina, ei tarvitse edes keittää...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miksi et tee vispikermasta ja fariinisokerista kinuskia? Paljon nopeampaa.

      Poista
    2. Toi on niin paljon parempaa :D Eikä tosiaan tartte ees keittää jos valmiina ostaa :)

      Poista
    3. Niin joo! :) Pitääpäs joku kerta itsekin kokeilla keittää kasaan jonkinlainen kinuski ja tehdä kinuskijäätelöä. Kunnon makeaöveri tekee hyvää (ainakin sielulle) aina silloin tällöin :D

      Poista
  3. Millainen kone teillä on käytössä ja mitä se maksaa, hyvät ja huonot puolet saa kertoa myös jos tulee mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti Gelato C3?

      Poista
    2. Juu meillä on juuri se! :) En ole koskaan käyttänyt muunmerkkisiä jäätelökoneita, niin en ehkä oikein osaa vertilla, mutta hyviä puolia tässä koneessa ovat ainakin riittävän suuri kulho ja osien irrotettavuuden vuoksi helppo puhdistaminen :)

      Poista
  4. Mekin ollaan harkittu jätskikonetta :-) oletteko tehnyt sorbettia ja jos olette niin tuliko hyvää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä! :) Itseaisassa vielä ei ole tullut kokeiltua sorbetin tekoa.

      Poista
  5. Minkälaisia vapaaehtoisia kursseja valitsit seuraavalle lukuvuodelle? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna opiskelen kaikki ruotsin (myös puhekurssin) ja kemian kurssit kertauskursseja lukuunottamatta, koska ne ovat aineet, jotka kirjoitan ensimmäisenä. Jatkan myös fysiikan ja biologian opiskelua. Muiden aineiden kurssit, jotka olen valinnut ensi vuodelle, ovatkin muistaakseni kaikki pakollisia kursseja :)

      Poista
  6. Olen menossa huomenna jyväskylään, osaisitko neuvoa siellä jotain ompelu-/käsityöliikettä, jossain keskustan alueella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen käymään Eurokankaassa! :) Siellä on suuri valikoima kaikenlaista, ja se sijaitsee ihan keskustassa.

      Poista
    2. Okei, kiitos! :)

      Poista
  7. Ihan hyvä postaus, mutta tästä saa vähän sellaisen kuvan että pakastealtaasta valmiina jäätelönsä ostavat ovat jotenkin huonoja ja laiskoja ihmisiä, tai ylipäätään ne jotka joskus ostavat valmisruokia, vaikka sitä et varmaan tarkoittanut. Ja onhan se totta että valmiissa elintarvikkeissa on usein turhia lisäaineita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei :) Kuten sanoitkin, tekstin tarkoitus ei ole syyllistää ketään tai haukkua kenenkään kulutustottumuksia. Ostanhan itsekin kesäisin jätskin aina silloin tällöin kaupungilla ollessani.On otettava huomioon se, että sanomalehtijuttu, josta lauseita poimin, on pakinateksti, joka siis on tyyliltään ja sanavalinnoiltaan liiotteleva. Sen vuoksi, ihan tarkoituksella, valitsin myös omaan tekstiini voimakkaampia ja kärjistettyjä ilmaisuja, joiden on ainoastaan tarkoitus korostaa eriävää mielipidettäni ikään kuin vastalauseena sanomalehtitekstille, joka kannustaa valitsemaan teollisesti tuotetun jäätelön kotitekoisen sijaan. Olen sitä mieltä, että kyseinen teksti antaa suurelle joukolle ihmisiä täysin vääränlaisen ja negatiivisen kuvan jäätelökoneesta. Suomalaiset luottavat paljon sanomalehtiin ja siihen mitä niissä lukee, ja kyseisen tekstin perusteella useat varmasti hylkäävät mahdollisen ajatuksen jäätelökoneen hankkimisesta ja kotitekoisen jäätelön kokeilemisesta.

      Poista
  8. Hei voitko laittaa tänne blogiin sitten erikseen viestiä mihin postauksiin olet vastannut kun muuten meiltä kommentoijilta jää varmaan kokonaan lukematta sun vastaukset myöhempiin postauksiin. Ja ehkä olis kiva että vastaat myös järjestyksessä vanhempien postausten kommentteihin, ihan vaan ehdotuksena! -Viivi-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Kiitos viestistäsi ja parannusehdotuksestasi :) Kommeteihin järjestelmällinen ja nopea vastaaminen on aina ollut vähän sellainen "ongelma" minulle ja lupaan yrittää pikkuhiljaa alkaa tsemppaamaan siinä asiassa.

      Tällä kertaa minulle tuli vähän kiire hoitaa monia asioita ennen tätä reissuani (Olen nyt siis Hyvinkäällä Isabellan luona) ja en ehtinytkään vastata kommenteihin vaikka tarkoitus oli. Haluan kuitenkin muistuttaa teitä siutä, miten ihanaa on saada vastakaikua teiltä lukijoilta, juurikin esimerkiksi kommentien muidossa. Kommenttinne ovat minulle todella tärkeitä, sitä ei ehkä uskokaan miten paljon ne innostavat ja motivoivat yhä jatkamaan oman blogin tekemistä. Haluan siis sydämeni kyllyydestä kiittää kommentteistanne ja pahoitella etten ole ehtinyt vastailla pitkään aikaan. Vastaan loppuihin heti kun pääsen kotiin, sillä puhelimella blogiin kirjoittaminen on tosi vaikeaa ja "riskialtistakin" blogin kannalta :/

      Poista
  9. Kirjoitat mun mielestä tosi hyvin :-D

    VastaaPoista