sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Suosittelemisen arvoiset


Hyvää sunnuntaita kaikille :) Tässä kokeisiin lukemisen ja trampalla hyppimisen ohessa ajattelin tulla päivittämään teille pikaisen vinkin erääseen herkkuun, johon olen rakastunut..
Pari viikkoa sitten olin mamman kanssa kehittelemässä ja kokeilemassa reseptiä tällaisiin ''tuplamaku''-suklaapaloihin. Nämä suklaaleivokset ovat gluteenittomia, helppoja ja edullisia valmistaa sekä tarjoilla, ja mikä tärkeintä, ihan älyttömän hyviä! Leivos on mokkapalatyyppistä piirakkaa mehevämpi, muttei kuitenkaan niin tuhti kuin perinteiset browniet.
Leivoksissa on vähän tiikerikakkumaiseen tyyliin kaksi kerrosta, ja päällä suklaakuorrute. Yhdestä vuoallisesta tulee noin 30 palaa. Leivokset voi tehdä jo tarjoilua edeltävänä päivänä valmiiksi jääkaappiin, sillä nämä vain paranevat ollessaan päivän tai pari viileäsäilytyksessä. 
Suosittelen lämpimästi kokeilemaan tätä reseptiä, joka on ainakin minulla yltänyt suosikkireseptien/leivoksien kärkeen. Tässä onkin hyvä tarjoiluehdotus alkukesän juhliin, esimerkiksi YO-juhliin. 

Valmistusohjeet näille gluteenittomille suklaaleivoksille löydät täältä!

ps. käy äänestämässä mamman reseptiä täältä. Äänen antaaksesi sinun tarvitsee vain täyttää sähköpostisi kenttään. Äänestäjien kesken arvotaan muun muassa kahvituotepalkintoja! :)

4 kommenttia:

  1. Sinut on haastettu!

    http:/ilopillerine.blogspot.fi/2014/05/blogihaaste.html?m=1

    P.S. Ihania leivoksia! pitää kokeilla itsekin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta :) Suosittelen lämpimästi kokeilemaan näitä! :)

      Poista
  2. Kokeilin tänään. Aivan ihania :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinähän jo pian ehdit kokeilemaan ;D Mukava kuulla että pidit näistä suklaaleivoksista :) Heh, taidan itsekin leipoa näitä tällä viikolla yhden satsin lisää..

      Poista