perjantai 23. toukokuuta 2014

Kysy minulta!


Moikka! Jes, nyt on tehty koeviikon ensimmäinen, kemian koe. Koe tuntui menneen ihan hyvin, siitä jäi sellainen hyvä fiilis. Kokeen jälkeen pyöräilin Citymarkettiin hakemaan itselleni hapankaalia, jota minun on jostain syystä tehnyt jo kauan mieli :D Nyt iltapäivällä meillä oli ensimmäiset tunnit anatomia/kehonhuolto -kurssista, jonka suorittaminen kuuluu laajan oppimäärän tanssiopintoihin. Tutustumme kurssilla muun muassa lihaksiin ja niiden toimintaan, luihin, niveliin, urheiluvammoihin.. Monenlaista mielenkiintoista ja hyödyllistä tietoa. Kurssi jatkuu huomenna, ja sitten vielä ensi viikolla.
Tämä viikonloppu menee todennäköisesti pääasiassa ensi viikon kokeisiin valmistautuessa, mutta voi kuinka odotankaan sitä hetkeä, kun saan viimeisen, keskiviikon matikan kokeen tehtyä

Blogini edellisestä kysymyspostauksesta on jo vierähtänyt tovi, ja viimeksi minulla jäi jostain syystä julkaisematta vastauspostauksien viimeinen osa. Voi siis olla, että et ole koskaan saanut vastausta johonkin lähettämääsi kysymykseen. Siksi ajattelinkin, että toteutan jälleen tällaisen kysymyspostauksen.


Otan vastaa tietenkin myös postaustoiveita. Tällä hetkellä suunnitteilla on ainakin tällainen lista postauksia, joita alan toteuttaa sitten heti koeviikon päätyttyä:
Ihopostaus
Unisiepparipostauksia
Ekologisuus ja ympäristön huomioiminen pukeutumisessa
Käsityöohjeita (muun muassa ohje pehmolemmikin tekoon)
Suosikkini Linkitä blogisi -postauksesta (jonne voi toki vielä käydä laittamassa linkkejä)
Tanssimiseen liittyviä postauksia

Eli nyt vain kysymyksiä tulemaan, jos mielessäsi on jotain, mitä haluaisit minulta kysyä :)

44 kommenttia:

  1. Syötkö paljon karkkia?
    oletko koskaan ollut ylipainoinen/omasta mkelestäsi läski?
    Haluaisitko poikaystävän?
    Oletko hetero?
    Voisitko seurustella tytön kansaa? Miksi et/miksi voisit?
    mikä sun toinen nimi o?
    Onko sun vanhemmat vielä yhdessä?
    Kuinka pitkään valvot yleensä?
    Onko sulla paljon rahaa?
    Tykkäätkö suklaasta?
    Pidätkö omasta nimestäsi?
    kadehditko muita, esim siskojasi?
    Koetko tarvitsevasi lukion 3 luokalla valmennuskurssia?
    Keskiarvo 9 luokalla-nyt?
    Haluatko naimisiin?
    Haluatko väitellä tohtoriksi?
    onko lääkis se paikka mihin sinun on pakko päästä/vai voisitko kuvitella olevasi jossakin muussa ammatissa?:)

    //jos et halua vastata näihin, ei ole pakko:)! Ihanaa kesää sinulle lempi!

    VastaaPoista
  2. Oletko sosiaalinen ihminen tai teetkö helposti aloitteita?
    Mistä saat motivaatiota lukemiseen? Ja missä luet parhaiten?
    Onko sulla ikinä niin ettet lue johonkin kokeeseen yhtään?
    Millaset välit sulla on sun äitiin? Vietättekö aikaa ja puhutteko paljon?
    Vietätkö usein rentoja kotipäiviä ja jos vietät niin mitä teet?
    Onko sun huone usein sotkunen vai siivoatko mielelläsi? :)

    VastaaPoista
  3. Mitä tansseja aiot jatkaa ensi syksynä? :))

    VastaaPoista
  4. Mua on ainaki mietityttänyt paljo nää teidän perhekuviot. Eli siis ois kiva jos kertoisit et onko sulla niinku "oikeita" sisaruksia vai onko ne kaikki sisko- ja velipuolia?:) Ei siis oo mikään pakko vastata:) Mut sit mulla oli myös sellainen idea et voisitko joskus tehdä videon siitä kun tanssit? Ois tosi ihana nähdä sut tanssimassa:)

    VastaaPoista
  5. Ensinnäkin, oot ihan mahtava esimerkillinen kaunis ihminen ! :)
    Pidätkö kissoista?
    Seuraatko jääkiekkoa?
    Oletko koskaan seurustellut/haluaisitko?
    Kesäsuunnitelmat?
    :) hyvää kesää !

    VastaaPoista
  6. Mikä on lempibalettisi ja kuka lempitanssijasi (saa toki olla muukin kuin balettitanssija!)?
    Kuinka monta balettia olet nähnyt livenä?
    Mikä on lempi vuodenaikasi, ja miksi?
    Minkälaista musiikkia kuuntelet?
    Pystyisitkö tekemään postausta näytöksiin valmistautumisesta + vinkkejä niihin, ja my dayta kuvina? :---)
    Jos sinun pitäisi muuttaa johonkin toiseen Euroopan maahan, minne muuttaisit?
    Käytkö tanssin lisäksi kehonhuoltotunneilla tai salilla, tai oletko käynyt/suunnitteletko alkavasi käymään?
    Mitä kaikkia kieliä osaat puhua?
    Lempi koirarotusi? :D
    Voitko listata kymmenen lempi blogiasi?
    Kuinka usein ja kuinka pitkään venyttelet? Teetkö enemmänkin pitkiä venytyksiä vai lyhyitä (mutta useilla toistoilla)?
    Inhokkiruokasi?
    Oletko tyytyväinen elämääsi?
    Sadepäivät vai aurinkoiset?
    Viimeisin taidenäyttely, jossa kävit?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai ja vielä, pari juttua liittyen balettiin:

      Onko sinulla lempiliikettä, ja jos, niin mikä?
      Tykkäätkö enemmän allegro vai adagio-sarjoista?
      Saatko spagaatin pohjaan?
      Mitkä ovat hyviä puoliasi tanssijana? Entä huonoja?

      Poista
  7. mitä mieltä oot uskovaisista, uskotko ite jumalaan?:) perustele!

    VastaaPoista
  8. Tässä ois jonkinmoisia kysymyksiä:

    Mikä motivoi sinua tanssimaan?
    Mitä aiot tehdä kesällä ehdottomasti?
    Mikä on sinun joku '' outo '' käytäntö tai harrastus?
    Oletko maistanut koskaan alkoholia ja mitä olet mieltä ylipäätänsä alaikäisten juomisesta?
    Millä otat yleensä kuvia blogiin? Kameralla vai puhelimella?
    Oletko koskaan seurustellut tai ihastunut johonkin poikaan?
    Mitkä on sinun lemppari kirppikset? (ps. voisit tehdä erillisen postauksen lempparikirppiksistä!!)
    Miksi noudatat gluteenitonta ruokavaliota, vaikka sinulla ei ole mitään allergia juttua? (Olet kertonut varmaan tästä aiemmin, mutta en muista enää, miten se meni.. :D )
    Mitä yleensä syöt, jos sinulle tulee kova makeannälkä?
    Mikä on perus aamupalasi?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä muutaman kysymys :D :

      Ketä perheeseesi kuuluu?
      Oletko katsonut koskaan summeri ohjelman sarjaa tanssiakatemia? (jossa on balettitanssijoita ym.)
      Kumpi tanssi on sinun juttusi baletti vai esim. hiphop?
      Mihin aiot hakea lukion jälkeen opiskelemaan vai töihin?
      Kumpi sinun mielestäsi on järkevämpi lukio vai amis ja mitä mieltä olet ''väitteestä'', että lukiolaiset ei valmistu miksikään (tavallaan valmistu mihinkään ammattiin)?
      Mitä teet kesälomalla? Meetkö töihin?
      Oletko koskaan käynyt festareilla ym. konserteissa, missä jos olet käynyt?
      Mitä teet jos sinulla on tylsää esim. kotona/ koulussa välitunneilla?
      ja sitten vielä yksi aika tyhmä kysymys, mutta:
      En itse harrasta balettia, mutta haluan tietää, että kun baletti tanssijat ojentaa.. nilkat niin pitääkö siinä pysyä vapailla ylhäällä vai päkiöillä? :DD





      Poista
  9. Kuinka pitkä olet? O_o :):):)

    VastaaPoista
  10. Oletko koskaan saanut stipendiä? jos olet niin milloin ja mistä aineesta? :)

    VastaaPoista
  11. Milloin aiot tehdä sen postauksen jossa neuvot bannerien teossa??

    VastaaPoista
  12. Voisitko joskus tehdä mydayn tai ruokapäiväkirjan? Lasketko kaloreita?

    VastaaPoista
  13. Ootko koskaan harrastanu mitää muuta urheilulajia ku tanssia?:)

    VastaaPoista
  14. Mikä on sun lempiväri?
    Minkä ikäinen paavo on?
    Saatko tehtyä ylispagaatin? (Jos saat niin voitko laittaa kuvan, jos et mutta saat spagatin niin voitko laittaa siitä sitten kuvan :))?
    Oletko ajatellut haluavasi aloittaa ruokavalion jossa söisit lihaakin säännöllisesti?
    Mitä kaikkia lemmikkejä sinulla/teillä on ollut?
    Lempieläin?
    Lempi tanssilaji?
    Lempiruoka?
    Siinä nyt joitain kysymyksiä :)

    VastaaPoista
  15. Voisitko tehdä sellaisen postauksen missä näytät vaihe vaiheelta, miten olet tehnyt banneerisi?

    VastaaPoista
  16. Minkälainen on alusvaatemakusi ?

    VastaaPoista
  17. Onko sulla usein "huono päivä" ja mitä teet sillon kun mikään ei meinaa sujua?
    Onko teillä ollut muita lemmikkejä Paavon lisäksi?
    Mitä soitinta haluaisit osata soittaa?
    Oletko harrastanut jotain muuta kuin tanssia?
    Ootko haaveillut joskus jostain muusta kuin lääkärin ammatista?
    Haluaisitko tulevaisuudessa asua omakotitalossa, kerros- vai rivitalossa? Maalla vai kaupungissa?

    VastaaPoista
  18. Oletko hyvä piirtämään? Mikä on kuvisnumerosi?

    VastaaPoista
  19. Paljonko mahdat painaa nykyään? Oletko teidän perheen "kevein"?

    VastaaPoista
  20. Oletko ikinä miettiny videobloggaamista :)?

    VastaaPoista
  21. käytätkö useimmiten stringejä vai hipstereitä, miksi ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan niitä muitakin vaihtoehtoja :D

      Poista
    2. kuten ? ai jotkut mummopikkarit ? x) mut ei niitä käytä kukaa :D

      Poista
    3. Heh hyvä keskustelu täällä :D

      Poista
  22. mikä sai sut alottamaan bloggaamisen?
    3 tärkeintä asiaa tällä hetkellä sun elämässä?
    muutama hyvä ystävä vai monta - ei niin tärkeää - kaveria? miksi?

    http://by-mmaria.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  23. Lempisuklaa?
    Voisitko tehdä joskus päivä kuvina postauksen tai mydayn videona?
    Ootko harrastanut jotain muutakin kuin tanssia?
    Mitä syöt yleensä aamupalaks?
    Missä maissa oot käynyt?
    Mitä kesäsuunnitelmia sulla on?
    Voisitko tehä useammin jotain videopostauksia?

    VastaaPoista
  24. Edellinen koenumero?

    VastaaPoista
  25. Kiitos kaikista kysymyksistänne! Aloitin juuri vastauspostauksen kirjoittamista. Julkaisen vastaukset joko yhtenä tai kahtena erillisenä postauksena. Vielä voi kuitenkin laittaa kysymyksiä jos jokin askarruttaa :)

    VastaaPoista
  26. ehtiikö vielä? olisin kiinnostunu tietämään ruokavalion (esim hiilarit) vaikutuksista ihosi kuntoon? t. ihon kanssa kamppaileva

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siitä tekstistä varmasti tulisi niin pitkä, että olen ajatellut, ja itseasiassa jo aloitellut tekemään aiheesta ihan erillisen postauksen! :)

      Poista
  27. voitko tehä postauksen missä esittelisit noin 3-5 parasta ystävääsi ja kertoisit heistä ja millainen kaveri olet heidän kanssaan :D olisi kiva jos ne kirjottaisi mimmonen ihminen sä oot (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voisinpa hyvinkin tehdä ja voin kysyä heiltä olisivatko he kiinnostuneita tekemään postauksen minusta heidän näkökulmastaan. Kiitoksia ehdotuksesta :)

      Poista
  28. Mitkä ovat parhaita tuoksuja mitä tiedät ?
    Mitkä ovat parhaita makuja mitä tiedät ?
    Millainen olisi täydellinen päivä ?
    Jos saisit nyt tyttö- ja poikalapsen miten nimeäisit heidät ?
    Mikä on ärsyttävin asia mitä tiedät ?
    Mikä on pahin kipu mitä olet tuntenut ?
    Millainen on unelmiesi poikaystävä ?
    Mikä on lempipiirrettysi ?
    Mitkä ovat ystävyyden tärkeimmät asiat ?
    Ketkä ovat parhaat ystäväsi ?
    Mikä on kauneinta mitä sinulle on sanottu?
    Kerro joku kiusallinen tilanne missä olet ollut !
    Mikä on hirvein hymiö mitä tiedät ?
    Onko sinulla jotakin "onnenesinettä" ?
    Millainen nauru sinulla on ?
    Mikä on hölmöin asia mitä unohtelet ?
    Kuinka vanhaksi koet itsesi henkisesti ?
    Suosikkivitsisi ?
    Millainen huumorintaju sinulla on ?
    Linkkaa tähän jokin hauska YouTube-video ! (Oletan että linkkaat yhden tietyn)

    VastaaPoista
  29. Oletko harrastanut yleisurheilua? Oletko koskaan värjännyt hiuksiasi?

    VastaaPoista
  30. Mikä biisi tuo sinulle kesäisen tunnelman?
    Oletko tyytyväinen vartaloosi ?
    Millainen on unelmavartalosi ?
    Mitä muuttaisit omassa kehossasi ?
    Mitä muuttaisit omassa luonteessasi ?
    Mikä eläin tahtoisit olla ja miksi ?
    Vinkkejä opiskelumotivaation löytämiseen ?
    Mikä on mielestäsi sopiva ikäero parisuhteessa ?
    Kummalle puolelle voitelet näkkileivän ?
    Kumpi tulee päälimmäiseksi: juusto vai leikkele ?
    Käytkö kuntosalilla ?
    Millainen olisi "kauhupizzasi" eli mitkä olisivat hirveimmät täytteet mitä pizzassa voi olla ?
    Jos pelaisit jotain joukkuepeliö minkä lajin valitsisit ?

    sori jos vähä myöhässä mut ois kiva jos vastaisit :)

    VastaaPoista
  31. Hei. Kirjoitin koko viikonlopun ja tämän päivän vastauspostausta. Panostin siihen todella paljon, ja juuri postauksen julkaisuhetkellä, kun olin viimeisen kerran tarkistanut sen, näyttänyt äidille ja kuullut kehut miten upean postauksen olin tehnyt, tapahtui jokin virhe, ja koko tekstini hävisi. Sitä ei ole enää olemassakaan. Käytin sen tekemiseen niin paljon tunteja, että en ole varma aionko tehdä postausta enää uudelleen. Minua ei ole mikään harmittanut näin paljoa pitkään aikaan, joten ymmärrätte varmaan jos myös blogi on vähän aikaa hiljainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. voi ei! ymmärrän täysin, mulla katos kerran 30-sivuinen opinnäytetyö taivaan tuuliin... ehkä kannattaa kuitenkin kirjottaa ylös niitä juttuja mitä vielä muistat vastauspostauksestasi, näin minäkin tein, ja muutaman päivän kiukkua taltutettuani kävin taas uudestaan itse kirjoitustyön kimppuun. Mutta tiedän kyllä hyvin sen ohmygod -tunteen kun huomaa että tehty työ on kadonnut bittiavaruuteen :/

      Poista
    2. Eikä miten huono-onninen voikaan joskus olla :/
      Mutta niimpä.. Sitä kyllä joskus saa tuntea itsensä todella tyhmäksi kun ei varmuuskopioi tällaisia valtavan työn vaatineita pitkiä tekstejä. En ole vielä varma haluanko kirjoittaa postausta uudelleen, sillä minusta tuntuu ettei siitä tule enää sellainen, johon itse olisin tyytyväinen. Saatikaan että teksti olisi hyväntuulinen, jonka se on tarkoitus olla. Olin vastannut niin perusteellisesti jokaiseen kysymykseen, hionut kaiken oikeinkirjoitusta, pilkutusta, kysymysten asettelua ja postaukseen muokkaamiani kuvia myöten. Se mikä teki tästä niin tavattoman harmittavaa oli se, että tämä kaikki katosi ihan konkreettisesti silmien edestä, yhdestä klikkauksesta.

      Poista
    3. Voi harmi :/ Kannattaa ainakin jatkossa puolentunnin välein tallentaa työ johonkin, ettei se katoisi kokonaan, varsinkin jos kirjoittaa pitkää postausta..

      Poista
    4. Niin olet ihan oikeassa. Pitäisi tallentaa vaikka useampaankin paikkaan, mm. tietokoneen muistioon tai omaan sähköpostiin.

      Poista
    5. Itsellänikin on joskus muutama työ kadonnut koneelta ja tietty se aina harmittaa, mut oon aina sitkeesti tehny sit uuden ja siinä ''uudessa'' työssä voi tulla jotain asioita mieleen mitä ei hävinneessä työssä tullut mieleen.. :) Saat ihan itse päättää väsäätkö uuden postauksen, jos sinulla on aikaa ( ja ei me lukijat siitä suututa vaikka et ehtisi/jaksaisikkaan tehdä uudestaan tuota postausta.) Ja vielä, että täällä on joo monet kerrat manattu sitä kuinka koneet on niin ''kosketusherkkiä'' jos klikkaa jostain edes kerran niin voi tapahtua katastrooffi?? (kirjotetaanko ees noi :D) ja sama on älypuhelimissa.. Pitäs keksii joku uus keksintö tuohon hommaan ?? :D

      Poista