perjantai 30. toukokuuta 2014

Ensimmäinen vuosi takanapäin


Moikka taas! Nyt on sitten viimeinen koulupäivä, ja samalla viimeinen päivä lukion ensimmäisellä luokalla ohitse. Kulunut kouluvuosi on ollut työntäyteinen, mutta kuitenkin tosi mukava. Mikä nyt ehkä on ihan arvattavissa, olen oppinut paljon, mutta kouluvuoden aikana olen myös tajunnut sen, että lukio on minulle juuri oikea paikka, vaikka vielä yläasteella asiaa hieman epäilin. Olen motivoitunut koulunkäynnistä yhä enemmän, eikä tuleva syksy ainakaan vielä herätä ahdistuksen tunteita, päinvastoin :D Nyt sitten vaan odotellaan Wilmaan tulevia, tämän kevään viimeisen jakson arvosanoja!
Alkukesän huolettomuus, kesäloman alku, kavereiden näkeminen, aika, jota tuntuu kerrankin riittävän ihan mahdottomasti, ja vielä pilvien rakosista pilkistelevä aurinko.. se on kuin piste i:n päällä tähän kesäfiilikseeni! 
Tämän (jo nyt lempparipaidakseni nimittämäni) topin löysin kellarista hakiessani sieltä kesävaatteita. Me aina säilytämme kesähepeneet kellarissa talven ajan ja lämpimät talvivaatteet puolestaan kesän ajan. Turhaan paksut villapaidat pyörivät vaatekaapissa kesällä ja ohuet kesäpaidat pakkaskuukausina. Kaiken lisäksi vaatekaappi pysyy paljon paremmin siistinä, kun siellä on vähän vähemmän vaatteita.
Joka tapauksessa, en ollut edes tiennyt tällaisen paidan olemassaolosta! Rakastuin sen väreihin ja kivaan muotoon. Kaulaosaa tosin kiersi sellainen rimpsu outoja läpikuultavia palleroita pinkeillä helmillä varusteltuna. Se ehkä oli syy, miksen ennemmin ollut käyttänyt, tai oikeastaan edes huomannut tätä paitaa :D Pienellä tuunauksella (ratkojalla) tein paidasta mieleiseni..
Kengät , Converse
Dr Denim farkut , kirppis
Vyö , kirppis
Julia Carnett toppi , kirppis
Mustat pallokorvikset , H&M
Rannekorut vähän sieltä sun täältä
''Oota Linnea laitetaan joku hyvä biisi soimaan..''
Kiitoksia kysymyspostaukseen lähettämistänne mielenkiintoisista kysymyksistä! Alan tänään illalla vastailla kysymyksiin. Julkaisen niitä luultavasti muutamassa osassa, ettei postauksesta tule sellaista hirmu pitkää tekstivyöryä :D

Nyt haluan kuitenkin toivotella teille kaikille oikein ihanaa ja rentouttavaa lomanalkua. Ottakaa toukokuun viimeisistä päivistä ja samoin kesäkuun ensimmäisistä kaikki ilo irti! Ja onnittelut kaikille tänä keväänä valmistuville :)

2 kommenttia:

  1. Hei pysyikö sulla numerot suunnilleen samana lukiossa kuin yläasteella?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Numeroni ovat pysyneet suunnilleen samoina :) Keskiarvoni on nyt sama kuin yläasteen päättötokarissa, mutta sen eteen olen kyllä joutunut tekemään töitä enemmän kuin yläasteella.
      Olen huomannut, että useimmissa aineissa 1. tai 2. kursseilla on jotenkin helpompi saada parempia numeroita. Pidemmälle mentäessä pitää jo periaatteessa hallita edellistenkin kurssien sisällöt, joten muutamien aineiden kanssa on ainakin minulla käynyt niin että numero on myöhemmissä kursseissa vähän laskenut. Mutta loppujen lopuksi lukiossa yksittäisiä arvosanoja tärkeämpää on se, että ymmärtää asiat ja pystyy hallitsemaan sellaisia suuria kokonaisuuksia :)

      Poista