keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Lempi ja suunnitelma


Hellou! Tänään on ollut ihana päivä. Minulla oli lyhyt päivä koulussa, tein jo siellä kaikki läksyt ja luin huomiseen sanikseen, ja kaiken lisäksi päivän ruoka oli tosi hyvää! Heh, minulle oikeastaan tuottaa vaikeuksia sanoa, mistä kouluruuasta en pitäisi. Ainakin minun mielestäni tässä kaupungissa koulujen ruoka, (ja etenkin kasvisruoka, jota en voi muutakuin kehua) on hyvää ja monipuolista, kuitenkin valmistuskustannuksiin nähden.
Koulun jälkeen minulla oli tanssiharkat, joiden jälkeen päätimme Sinin kanssa lähteä vähän kuvailemaan ilta-aurinkoon. Tässä yksi otos päivältä, en ole vielä ehtinyt oikein katsella ja muokata muita kuvia, mutta postailen niitä teille lisää mahdollisimman pian :)
Muita tulevia postauksia ovat mm. päivittynyt huonepostaus, pieni diy-sisustusvinkki, ohje unisiepparin tekoon (vaihe-vaiheelta -tyyppinen postaus) ohjeet pehmolemmikin tekoon ja vähän kaikkea muutakin pientä olen ideoinut tulevia viikkoja varten. Ihanaa kun on taas vähän enemmän aikaa tehdä blogia ja muitakin juttuja joista pidän!

pssst.. jos sinulla on jokin postaustoive, otan toki niitäkin vastaan :) 

16 kommenttia:

  1. Päivä kuvina tai jokin balettipostaus, kuten perus tunnin kulku tai sinä ja baletti, voisi olla kiva. c:

    + olet tosi kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä kuvina -juttua olen jo pariin otteeseen meinannutkin tehdä, mutta aina on kuvien otto hieman unohtunut päivän mittaan ;D Sellaisen ''Lempin arkipäivä'' -postauksen voisin toteuttaa nyt kun koulut alkavat, sitäkin nimittäin aina väilllä pyydetään. Tanssipostauksia toteutan oikein mielelläni, kiitos ideoista! :)

      Poista
  2. Oi ihanaa että lisää unisiepparijuttua tulossa! Just sun ansiosta innostuin ajatuksesta tehdä oma sieppari ja viikonloppuna menee toteutukseen! :) ihana blogi sulla jatka samaan malliin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla että olet löytänyt inspiraatiota blogistani :) Kiitos paljon!

      Poista
  3. Postaus jossa on kuvia kun tanssit, olis kiinnostava:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ideasta! :) Sellaista olenkin itseasiassa miettinyt jo vähän aikaa. Pitäisi vaan järjestää vähän aikaa ja tila sen toteuttamiseen, tässä keväällä olisi kuitenkin mukavaa toteuttaa sellainen.

      Poista
  4. Ihan vaan kommentteihin vastaamista toivon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen ainakin lupaan tehdä ihan mahdollisimman pian, aloitan jo tänään! :)

      Poista
  5. se kulutus postaus? :D

    VastaaPoista
  6. aivan ihana toi tummansininen neuletakki(?) toi väri ja tyyli sopii sulle todella hyvin!

    VastaaPoista
  7. I just love ur blog chicken <3

    VastaaPoista
  8. Olis kiva lukee sun lempiruuista kun oon vähentäny lihansyöntiä ja kasvisreseptit kiinnostaa(:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos toiveesta! :) Siitä aiheesta minulla olisikin paljon vinkkejä mielessä :)

      Poista