maanantai 13. tammikuuta 2014

Kuulumisia ja suunnitelmia


Moikka! Tulin tässä vähän aikaa sitten tanssista, tänään onkin aikaa levätä oikein kunnolla kun ei tarvitse tehdä läksyjä. Tässä jaksossa minulla on kolme ihanaa kympin aamua ja pääsen keskiviikkona sekä perjantaina yhdeltä, jees! Minulla tämä jakso pitää sisällään fysiikka2, kemia1, yhteiskuntaoppi1 ja englanti3 -kurssit. Ihan kiva jakso siis tulossa :)


Olen suunnitellut blogiin seuraavaksi muun muassa postausta vietnamilaisista kääryleistä, jotka vilahtivatkin tässä vähän aikaa sitten blogissani. Lisäksi olen suunnitellut ensimmäistä osaa banneripostauksesta, opiskelupostausta, huonepostausta, ''mikä saa minut nauramaan'' -postausta sekä mahdollisesti laajempaa kotipostausta. Ja voisinpa tehdä videonkin taas pitkästä aikaa! :) Joitain tuunausjuttuja on myös suunnitteilla..


Jotkut ovat myös pyytäneet ihoon liittyviä postauksia. Voisin taas kertoilla vähän ihoni kuulumisia joku kerta vaikka ihan omassa postauksessaan. Ihoni on nyt ollut vähän huonommassa kunnossa, mutta (kuten aina) ajattelen tämänkin vaan olevan ohimenevä, hetkellinen vaihe. (Kuvissa iho näyttää paremmalta, kuin luonnossa, koska olen vähän terävöittänyt kuvia.)

Kaikki kuvat ovat siskoni Linnean ottamia :)

Tein joitain uudenvuodenlupauksia. Olen kiinnittänyt huomiota säännölliseen ruokarytmiin, ja olen myös skarpannut vitamiinien ottamisen suhteen. Yritän mennä nukkumaan riittävän ajoissa, ja pyrin siihen, että ostan uutta niin vähän kuin mahdollista. Haluan tehdä koulujutut hyvin, kuitenkin tinkimättä harrastuksista ja kavereiden kanssa vietettävästä ajasta. Sellaisia aika perusjuttuja, mutta hyviä päätöksiä ;D Pienet, jokapäiväiset valinnat kuitenkin saavat pitkällä aikävälillä paljon aikaan.

Nyt lähden vielä syömään jotain pientä iltapalaa. Hyvää yötä ja mukavaa alkavaa viikkoa kaikille! <3

12 kommenttia:

  1. Linnea on kyllä taitava kameran kanssa!

    VastaaPoista
  2. mitkä on sun mielestä helppokäyttöisimmät/parhaimmat kuvanmuokkausohjelmat? mitä käytät ite eniten? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse tykkään ehdottomasti eniten Picasasta, ja käytän sitä eniten! :) Lisäksi joskus tulee käytettyä Gimpiä, Photofiltreä ja muutamia juttuja Photoshopista, mutta huomattavasti harvemmin. Teen Picasan käytöstä tarkempaa postausta nyt jossain vaiheessa! :)

      Poista
  3. Upea tuo palmikkoneule! :)

    VastaaPoista
  4. Tykkään kovasti blogistasi (vaikka olen huomattavasti sinua vanhempi, luen myös äistisi blogia).

    Minä toivon ehdottomasti tuunaus ja vanhoista vaatteista uutta. Kirppisostoista ja mitä lähtee kiertoon ja miksi tyylisistä jutuista (koska ne ovat omassa elämässäni ajankohtaisia). Eli mulla kaapit pursuilee ja silti ei aina ole mitään päällelaitettavaa..raakkasin vintille jäähylle vaatteita, jotka saattaisi olla tuunauksella ihan jees.

    Itse kärsin aikoinaan acnesta (söin pillereitä sen vuoksi), lopetin pillerit (olen nyk. äiti) mutta se nuoruuden acne katosi iän myötä. Konjac-sponce japanilainen kollageenisieni, puhdistusväline (esim. sokos 6,90€), on minulle mieluisa naaman puhdistuksessa ja voisi olla kokeilun arvoinen? (kannattaa ainagin googlata???).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon mukavasta viestistäsi! Tuunausjutut ovat sellainen asia, johon minulta löytyisi aina vaan uusia ideoita ja inspiraatiota (enemmän kuin mitä ehdin edes toteuttaa) ;D
      Kiitos paljon vinkistä, pitääpä käydä lukemassa lisätietoa tuosta kollageenisienestä, kuulostaa mielenkiintoiselta.

      Poista
  5. Kannatttaa kokeillla BION sarjaa! amerikkalainen akneen kehitetty sarja jotai voi siis käyttää muutenkin kuin akne iholle.. netistä saa tilattua vitobeauty.fi ja ei ole kamalan kalliskaan!! toimii

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistäsi! Pitääpäs tutustua kyseisen sarjan tuotteisiin! :)

      Poista