keskiviikko 7. elokuuta 2013

Viimeinen lomapäiväni


Moikka! :) Nyt on siis vietetty viimeinen, ihana lomapäivä. Olimme tämän päivän Jyväskylässä Sinin kanssa. Kiertelimme kirppiksiä, vaatekauppoja ja.. Jameraa :D Ostin sieltä kaksi koulukirjaa, pitkän matematiikan ensimmäisen kurssikirjan sekä äidinkielen jättiopuksen (Särmä.) Nyt alkaa olla aikalailla kasassa nuo koulukirjat ekaan jaksoon. Olen niin tyytyväinen ja iloinen, kun kirjahankinnat eivät ahdista enää, haha :D
Saimme Jyväskylään kyydin klo 6.15 :D Olimme siis siellä joskus 7 aikaan. Menimme Wilhelmiinaan aamupalalle. Joimme kaakaota, söimme ihania kakkupalojamme ja juttelimme kaikenlaista noin puolitoista tuntia. Sitten lähdimme vähän kiertelemään kaupungille. Kahden kirjan lisäksi ostin H&M:ltä kauan haaveissani olleen mustan, kellomaisen trikoohameen. Se tulee varmasti kovaan käyttöön! Näin sellaisen ensimmäisenä Anetella, ja aloin sitten himoita sitä itsekin :D Mutta joka tapauksessa, oli todella kiva päivä tänään :)

Minun ja Aneten kakkupalat eilen ;) 

Tänään ostin itseasiassa ihan samanlaisen kakkupalan Jyväskylän Wilhelmiinasta (vasemmanpuoleinen). Tämä gluteeniton mansikkahyydykekakku on kyllä ihanaa ♥ Suosittelen maistamaan joskus! Äänekosken Wilhelmiinassa on muuten myös sellaisia superihania, gluteenittomia suklaakeksejä. Ne ovat ihan valtavan kokoisia, ja maksavat 1,60€ /kpl. Nam!!

Huomenna minulla, kuten monilla muillakin, on edessä ensimmäinen päivä uudessa koulussa. Tosi kivaa ja vähän myös jännittävää! :) 
Moikkamoi, palailen taas pian erään herkkupostauksen tai asukuvien merkeissä :)

10 kommenttia:

  1. Onko sinulla paljon ystäviä (vanhoja ystäviä) uudessa koulussasi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siellä on aika paljon vanhoja tuttuja ja jonkin verran myös omia kavereita ja ystäviä. Olen myös tutustunut muutamiin uusiin ihmisiin näiden parin viikon aikana :) Olo ei ole tuntunut yksinäiseltä kertaakaan. Pidän kyllä tosi paljon koulustani! :)

      Poista
  2. Ensiksi haluun sanoa että RAKASTAN TÄTÄ BLOGIA!<3 Tykkään etenkin asukuvista, sulla on niin hyvä maku! (: ja ylipäänsä sun blogin on vallan mainio! <3 Olis muuten kiva, kun nyt sulla alkaa koulu ja kun oot vähän aikaa sitä käynyt, tekisit sun opinnoista postauksen...vaikka kertoisit koulustas, tai mitä kursseja oot valinnut ja mihin pyrit lukion aikana ja sen jälkeen (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kauniista sanoistasi! :) Voisin vaikka tehdä aiheesta postauksen videona? :) Kuulostaisiko se hyvältä ;D

      Poista
  3. Olet niin ihanan aidon ja rempseän oloinen, että saat varmaan paljon uusia kavereita lukiossa! Siltä ainakin vaikutit mitä pikasesti sua nähnyt :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia älyttömän paljon<3 :) Siellä on kyllä tosi paljon mukavan oloisia ihmisiä, joihin olisi ihanaa tutustua! :)

      Poista
  4. oi näyttää niin hyvältä!!
    kiva blogi sulla! :)

    VastaaPoista
  5. No johan siellä alkaa aikasin koulut, meillä päin alkaa vasta ens viikolla. Onkos teillä sitten pitempi syysloma vai miten?
    Mukavia koulupäiviä uudessa koulussa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho :D No, onneksi nyt alussa päivät vierähtävät jotenkin tosi nopeasti ;D Syyslomamme kestää tietääkseni viikon :) Kiitos paljon!! :)

      Poista