maanantai 19. elokuuta 2013

Jälkiruokavinkki ja kuulumisia


Heipsan taas! :) Tänään on ollut (koulujuttujen osalta) jotenkin todella uuvuttava päivä. Minulla oli koulua 9-16. Koulun jälkeen vietin aikaa yhden ihanan ystäväni kanssa. Tulin kotiin, söin vähän ja kävimme kaupassa. Sitten aloitin läksyjen teon. Se kesti kauan.. Vaikka olen aina ollut tunnollinen läksyjen tekijä, en ole vieläkään oikein sulattanut sitä, miten paljon lukiossa onkaan tekemistä. Eikä pelkästään läksyissä, vaan ihan muutenkin! Kertaamme matikassa tällä hetkellä yläasteen juttuja, mutta tahti on nooh.. sanoisinko että aika tosi ripeä :D Psykologiassa tulee joka tunti paljon uutta asiaa, joka ei ole ennestään tuttua lainkaan. Äidinkielen tehtävät vaativat huomattavasti enemmän pohtimista ja keskittymistä kuin mitä yläasteella, ainakin minun mielestäni. Ruotsissa tosin tahti on kuitenkin tuntunut jopa hitaalta, siinä pysyn hyvin perässä! Huomenna meillä onkin 1. kappaleen sanakoe. Siinä on onneksi aika helpot sanat, ja ehdin lukea siihen myös huomisen hyppytunneilla.
Olen nyt yhä useammin joutunut todistamaan sitä, että karkit ja ylimääräinen sokeri eivät käy minulle. Eivät ne ole hyväksi tietenkään kenellekään, mutta tuntuu, että ihoni ja vatsani reagoi niihin ihan superherkästi. Johtuu ehkä siitä, että syön niin harvoin karkkia tai muuta makeaa. Sitten kun syön, siitä ei hyvää seuraa. Siksi nykyään aina makeanhimon yllättäessä teen tällaisen ihanan hedelmälautasen. Olen postannut teille aiemminkin tällaisista, mutta tämä vaan on niin hyvää, että ei voi kuin suositella!


Luomubanaania 
Pirkka Reilun kaupan luomubanaanit ovat edullisia esim. Citymarketissa

Luomupäärynää 
Luomupäärynöitä löytyy kaupoista etenkin sesonkiaikaan. Viimeksi Citymarkerissa minut yllätti se, että luomupäärynöiden kilohinta oli jopa pienempi kuin tavallisten päärynöiden.

Omenaa 
Nyt kannattaa syödä kotimaisia omenoita, kun puut suorastaan notkuvat niitä!
Joskus hedelmälautaseni sisältää myös mangoa tai ananasta. Tällä lautasella ''erikoisherkkuna'' myös

Mangoa.  
Mango ja ananas ovat muuten yksiä niistä hedelmistä, jotka eivät kerää mainittavasti kasvinsuojeluaineita. (Voit lukea aiheesta lisää täältä.)

Hedelmälautasta voi myös vähän soveltaa tällaiseksi ihanaksi jälkiruoaksi. Lisänä jogurttirusinoita ja sulatettua tummaa suklaata :)

Nyt lähden maistamaan mamman tekemää omenapiirakkaa ja lukemaan ruotsin sanoja sekä yhtä kirjaa, heippa!

12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Pyrin syömään mahdollisimman kasvisruokapainotteisesti. Syön silloin tällöin luomulihaa, kuten hirvenlihaa, mutta pyrin korvaamaan lihan ruokavaliossani erilaisilla kasvikunnan tuotteilla. Koulussa minulla on kasvisruokavalio. Periaatteessa kuitenkin ''syön jos tarjotaan'', mutta meillä kotona ei valmisteta liharuokia lähes koskaan. Kyse on sekä eettisistä arvoista, että ympäristön huomioon ottamisesta :)

      Poista
  2. Hei haluaisitko kertoa gluteenittomuudestasi, onko ihosi parantunut entisestään ja onko tullut muita vaikutuksia? :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oloni on ollut kaikin puolin parempi talvesta saakka, kun jätin gluteeniviljat pois ruokavaliostani :) Ihoni kunto on nykyään paljon parempi kuin ennen. Tosin nyt kesällä (etenkin helleaikohin) se on ollut vähän huonommassa kunnossa, kuin esim keväällä :) Voisin tehdä tästä aiheesta ihan oman postauksensa tässä joku päivä! :)

      Poista
  3. Omnomnmom. Tulee niin nälkä kun katsoo näin herkullisia kuvia!

    VastaaPoista
  4. Hei Lempi :D
    Jossain vaiheessa olet täyttänyt 16v onneksi olkoon näin jälkeenpäin.
    Nyt sinulla on virallinen naimalupa, saat ajaa mopolla ja yhden askeleen lähempänä täysi ikäisyyttä!
    Onko hienoa? ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Naimaluvan ja mopokortin saa jo 15 vuotiaana?

      Poista
    2. eikä hänellä kumpaakaan ees ole XD

      Poista
    3. "Naimaluvan" saa vasta 16v , silloin saa olla harrastaa seksiä kaikkien kanssa. Sitä ennen ei saa itseään vanhemman. Niin ainakin suomen laki sanoo.

      Poista
  5. Ihanan näkönen tai hedelmälautanen! Varsinkin toi missä on suklaarusinoita ja sulatettua suklaata...<3

    VastaaPoista