maanantai 10. kesäkuuta 2013

Aamuinen vieras


Moikka! :) Tänään on ollut taas tosi kiva lomapäivä, vaikka keli ei ollutkaan kummoinen. ''Heitimme'' Paavon kanssa hyvän aamulenkin, söin herkullista aamiaista ja päivemmällä lähdimme Jyväskylään mamman ja Linnean kanssa. Kävimme Katriinan kirppiksellä, Citymarketissa ja paluumatkalla Viinikan Puutarhassa Puuppolassa. Kirppikseltä löytyi kivoja juttuja, kuten Globe Hopen kengät, bikinit, takki ja muutama koru. Kaupan puolelta mukaan tarttui  luomumunia, kookoshiutaleita sekä suolasaippuaa. Citymarketista ostimme (''perusruuan'' lisäksi) ihania herkkujuustoja, joita olemme maistelleet mamman kanssa nyt illalla. Viinikan puutarhassa oli ihana käydä. Kasvihuoneet olivat täynnä hyötykasvien sekä kukkien taimia ja väriloistoa. Iloisimmin meidät yllätti mukava jutteluhetki omistajan kanssa. Hän kertoi meille muun muassa yrityksen toiminnasta ja historiasta. Sain myös paljon uutta tietoa erilaisista kasveista ja niiden kasvattamisesta. Pääsimme maistelemaan muun muassa avomaan kurkkuja ja makeita Stevia -kasveja. Sain myös ensimmäisen, ikioman taimeni: Inkamarjan, eli ananaskirsikan taimen. Pian saan siis nauttia omassa maassa kasvatetuista ananaskirsikoista. Jos asutte Jyväskylän alueella, suosittelen lämpimästi vierailemaan Viinikan Puutarhalla. Se on ihana kesäretkipaikka :)

Koko kesän meidän aamupalatuokiotamme on piristänyt ikkunan edessä hyppelehtivä ja ympäristöään tarkkaileva orava. Taas tänään oravan ilmestyessä pihaan, päätin vihdoin napata kameran mukaan ja mennä ikuistamaan tämän veijarin ja sen liikkeet..
Oravan suosikkipaikka..

Ympäristön tarkkailua..
Se taisi huomata minut ja omituisen, räpsivän laitteeni :D
Mihinkäs nyt?
Taidan pomppia tänne..

 Ruoka-aika!
Oravan aarreaitta.. 
Tänä aamuna se löysi pähkinöitä ja manteleita, jotka kävin heittämässä lintulaudan edustalle eilen :)
''Tahtoo katolle syömään..''
Ruoka näyttää maistuvan..
Viimeiset haukut mantelista..
''Eiköhän nyt riitä..''
Posketkin taitavat olla ihan täyteen pakatut :D
:D
Kiitos ja näkemiin!

 Hauska otus! :) Sillä näyttää olevan vielä pikkuisen talviturkkia jäljellä, eiköhän se ala pikkuhiljaa tippumaan pois. Olemme vähän miettineet, että oravalla saattaa olla pesä tässäa aivan ''nurkilla.'' Tänään nimittäin näin ihan pikkuruisen, siron oravan loikkivan pensaan alle. Tämä, kuvissa esiintyvä orava on kyllä todella kesy. Se  aivan rauhallisen tyynesti jatkaa ruokailua, vaikka joku kävelisi aivan sen läheltä, lähtisi autolla pihasta tai (kuten todettu) ottaisi kuvia vierestä :D

13 kommenttia:

  1. ehkä vähempikin määrä kuvia olis riittänyt yhestä oravasta.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasin niin, että joku tänne on näin kommentoinut... :D Jos Lempin oravakuvat ei kiinnosta, siirry toiseen blogiin. Nämä kuvat oli aivan ihania, ja todella hyviä!

      Poista
    2. Anonyymillle: Lempi laittaa kuviaan niin paljon kuin hän itse haluaa. minusta kuvat olivat tosi hyviä ja tarkkoja. sama vaikka kuvat olisivat hyttysesta, ja niitä kuvia olisi vaikka kaksikymmentä!
      Lempille ihanaa kesää! <3

      Poista
    3. Ehkä olisikin, mutta en osannut valita näiden väliltä, kun kaikki oli niin söpöjä :D

      Poista
  2. Anonyymi voi olla hiljaa siellä! :) Lempi, nämä kuvat ovat uskomattoman ihania! :D <3 Aivan ihana orava meillä siellä kotona :)

    <3

    VastaaPoista
  3. Suloinen orava:) Hienoja kuvia olet saanut otettua!

    VastaaPoista
  4. Kylläpä hän siellä pesäpaikkaa tutkailee, haaveilee pääsystä katon rakenteisiin ja omenat yms. ovat hänenkin herkkujaan silloin, enpä kovasti ruokkisi nyt. Metsästä saisivat ravintonsa hankkia, olenpa tallaisiin pihallamme täysin kyllästynyt. terv.täti.

    VastaaPoista
  5. Tuo orava on ihana! Hyppisipä meijänkin nurkilla tuollainen kaveri:)

    VastaaPoista