keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

9.-luokan projektityöni


Tänä vuonna meillä (ex)ysiluokkalaisilla oli yrittäjyys -aiheinen projektityö. Projektityön sai tehdä yksin tai pienessä ryhmässä. Periaate oli kuitenkin se, että ''perustetaan'' oma yritys.
Jokainen ryhmä suunnitteli oman yrityksensä, eli palveluita tai tuotteita myyvän yrityksen. Meillä oli hyvin aikaa tehdä yrityksiemme suunnittelutyötä: Toiseksi viimeisellä viikolla saimme jopa kaksi vapaapäivää koulusta, yrityksen suunnitteluun ja toteuttamiseen. Kouluviikon viimeisenä tiistaina esittelimme ''yrityksemme'' muille. 
Projektityössä oli kaksi toteutettavaa osaa: Konkreettinen työ, sekä kirjallinen työ. Konkreettinen työ saattoi olla jokin tuote, esim. vaate/maalaus/kakku. Se saattoi olla jokin tapahtuma, kuten jalkapallo -tai sählyturnaus. Jotkut myös perustivat kahviloita, kioskeja, kynsistudioita.. Ihan kaikkea mahdollista! Kaikkien työt olivat todella kekseliäitä ja hienoja :)
Kirjallinen työ oli selostus ohjaavalle opettajalle. Siinä pohdittiin muun muassa yrityksen rahoitusta, tuotteen tai palvelun työvaiheita, omia vahvuuksia yrittäjänä, yrityksen vahvuuksia ja mahdollisia heikkouksia, kilpailukykyä..
Ne palautettiin opettajalle sähköisessä muodossa.
Pidin todella paljon tämän vuoden projektityöideasta. Tämä oli koulussamme ensimmäinen kerta, kun kevään projektityöllä oli varsinainen, rajattu teema. Aiempina vuosina työ on saanut olla oikeastaan ihan mikä tahansa, eikä siinä ole ollut erikseen kirjallista osiota. Hyvä sattuma, että juuri me -97 pääsimme kokeilemaan tätä yrittäjyys-ideaa! :D
Minä suunnittelin itselleni tanssivaatteita tekevän, Green Movement -nimisen yrityksen.
Tässä poimittuna muutamia paloja yritystäni esittelevästä dia -esityksestä, jota näytin koulussa projektitöiden esittelypäivänä. Esittelen teille projektiani varten ompelemani/tuunaamani vaatteet seuraavissa postauksissa! :)






Tässä puolestaan joitain osia projektityöni kirjallisesta osuudesta:



Suunnittelemani logo yritykselle. Yrityksen nimi, Green Movement, on englanninkielinen, koska yrityksen tavoite olisi laajentaa toimintaansa myös Suomen rajojen ulkopuolelle, kuten Eurooppaan, jossa tanssikulttuuri on erityisen rikasta ja monipuolista. Silloin se tarvitsisi kansainvälisen nimen. Kuvan maapallon keskellä oleva Suomi kuitenkin muistuttaa meitä siitä, että yritys on kotimainen englanninkielisestä nimestä huolimatta. Raikkaat, luonnolliset värit kertovat osaltaan yrityksen toimintaperiaatteista: Luonto otetaan huomioon. Koska yritys valmistaa tanssivaatteita, itse tanssija tanssahtelee maapallon päällä. Maapallo on hieman erikoinen, mutta samalla ainutlaatuinen, aivan kuten Green Movement -tuotteetkin. 

VAIN TAIVAS ON RAJANA -KOKOELMAN TYÖVAIHEET SISÄLSIVÄT MUUN MUASSA..
Huolellista suunnittelua..
Materiaalien hankkimista kierrätyskeskuksista ja kirpputoreilta..
Leikkaamista..
Ompelemista käsin..
Ompelemista ompelukoneella sekä saumurilla..
Vähän maalaamista..
Sekä yksityiskohdilla viimeistelyä.

Green Movement:illa olisi hyvät mahdollisuudet pärjätä markkinoilla. Tanssivaatteita myyviä ketjuja on Suomessa vain muutama, eikä valikoima ole laaja. Kotimaisia tuotteita arvostetaan, ja ympäristöystävällisyys on suuri lisäarvo. Se vaikuttaa ja ohjaa monien päätöksiä vaatteiden ostossa. Tanssiharrastuksen suosio on kasvamassa: Eri tanssilajit, ja tunnit ovat nykyään yhä suositumpi liikuntamuoto, ja osallistujia riittää. Siksi uskoisin yrityksen pirteille ekovaatteille olevan kysyntää.

Green Movement -tuotteita voitaisiin myydä netissä, yrityksen omilla nettisivuilla. Tanssikouluissa on ''sesonkiaika'' aina syksyisin ja joulun jälkeen, kun uudet oppilaat ilmoittautuvat seuraavan vuoden tunneille. Juuri tällaiseen sesonkiaikaan olisi otollisin aika kiertää myymässä tuotteita eri tanssikouluissa. Uudet harrastajat tarvitsevat treenivaatteita tulevalle lukukaudelle, ja vanhat oppilaat voisivat täydentää varastojaan.

Yritystä voisi mainostaa tanssikoulujen nettisivuilla, blogeissa tai Facebookissa tekemällä sille oman ryhmän. Näin tanssista kiinnostuneet ihmiset saisivat tietoa yrityksestä, sen toiminnasta ja tuotteista. Yksi hyvä mainoskeino olisi myös kiinnittää yrityksen mainosjulisteita tanssikoulujen seiniin ympäri Suomea.


Vahvuuksiani tämän yrityksen toiminnassa ovat muun muuassa luovuus sekä tarkka ja siisti kädenjälki. Lsäksi minulta löytyy myös intohimoa ja innostusta kösitöitä kohtaan. Minulla on laaja tuntemus ja harrastuspohjaa eri tanssilajeista. Tiedän, mitä vaatimuksia eri lajin treenivaatteessa on: Esimerkiksi baletissa, nykytanssissa ja hiphopissa käytettävät treenipaidat eroavat kaikki suuresti toisistaan, jokaiselta vaaditaan erilaisia ominaisuuksia. Siksi onkin tärkeää löytää oikeanlaiset, tunnille sopivat treenivaatteet.

Vahvuuksiini kuuluu myös se, että olen luonteeltani todella järjestelmällinen, ahkera ja kärsivällinen. Ne ovat tärkeitä ominaisuuksia yrittäjältä. Parantamisen varaa minulla on ompelun nopeuttamisessa ja taitojen kehittämisessä, jotta työn tehokkuus sekä jälki paranisivat. Myös pettymykset ja niiden sietäminen on ''heikko kohtani'', siinä asiassa voisin parantaa.


 Green movement olisi minulle yrittäjänä ''sivutyötä'' opintojeni ohella. Yritykseen ei tarvitsisi lähtökohtaisesti sijoittaa rahaa tai investoida. Juoksevia kuluja ei olisi lainkaan, koska esimerkiksi tiloja ei tarvitsisi vuokrata. Työtilat löytyvät omasta kodista. Harrastustoimintaa varten olen hankkinut ompelukoneen, ja minulta löytyy kaikenlaisia muitakin käsityöhön tarvittavia työvälineitä. Yrityksen pyörittäminen ei muodostaisi paineita tai stressiä, koska en olisi sidoksissa minkäänlaisiin sopimuksiin. Uusia mallistoja ja vaatteita syntyisi aina silloin, kun on sopiva hetki ja inspiraatiota niiden luomiseen. Yrityksellä ei siis ole minkäänlaisia aloituskustannuksia, joten sillä ei voi hävitäkään mitään.

Materiaalit vaatteisiin hankkisin kirpputorilta ja kierrätyskeskuksista, joista saa vanhoja vaatteita, kankaita ja muita materiaaleja todella halvalla, joskus jopa ilmaiseksi. Materiaalien hankkimiskustannukset olisivatkin todella alhaiset. Kun materiaalit ovat halpoja ja työskentely tehokasta, jäävät Green Movement -tuotteet voiton puolelle myytäessä. Ne olisivat siis kannattavia minulle yrittäjänä. 


Green Movement:in toimintaan tuo haastavuutta se, että tehtävät tuotteet ovat riippuvaisia materiaaleista. Jos oikeanlaista materiaalia ei löydy kierrätyksestä, ei suunniteltua tuotetta ehkä voikaan valmistaa. Siksi yritys pyrkiikin suunnittelemaan sellaisia vaatteita ja asusteita, joihin on helppo löytää materiaali. Tuotetta suunnitellessa otetaan huomioon siihen tarvittavan ''pohjamateriaalin'' saatavuus. Esimerkisi suuria, vanhoja t-paitoja on helppo hyödyntää, ja niitä löytyy lähes aina kirpputoreilta ja kierrätyskeskuksista.
Tuottavuutta parantaisi se, että tuotteiden mallit/kaavat olisi suunniteltu valmiiksi, jolloin materiaalin löytyessä tuotteita voisi valmistaa useamman.

Yrityksen toiminta olisi ainakin aluksi yksilötyötä, ja siksi suhteellisen pienimuotoista. Jos tuotteille kuitekin tulisi riittävästi kysyntää, voisi yritystä lähteä pikkuhiljaa laajentamaan. Yritykseen voisi palkata osa-aikaistyöntekijöitä suunnittelemaan mallistoja, ja ompelemaan vaatteita. Tosin yrityksen toiminnan laajeneminen tarkoittaisi myös sitä, että materiaalien hankinta ja siitä koituvat kulut tulisi ehkä miettiä ja suunnitella uudelleen.




OMIA POHDINTOJANI TYÖSTÄ:
Mielestäni pääsin työssäni asetettuihin tavoitteisiin hyvin. Olin tyytyväinen liikeideaani, vaatekokoelmaan sekä suunnittelemaani yrityksen logoon. Vaatekokoelma tosin olisi saanut olla hieman laajempi. En ehtiny tehdä kaikkia niitä vaatteita, jotka olisin halunnut.
Pidin paljon niistä vaatteista, jotka sain aikaiseksi tämän työn myötä. Innostuin yhä enemmän kierrätettyjen materiaalien käytöstä käsitöissä!
Opin työn aikana monenlaista etenkin ompelemisesta. Opin ompelemaan housut, käyttämään kangasvärejä, tekemään laskostuksia, ompelemaan kuminauhoja vaatteisiin oikealla tekniikalla.. Opin myös asioita yrittäjyydestä juteltuani yrittäjien, ja yrittäjyydestä haaveilevien ihmisten kanssa. Ommellessani kokoelman vaatteita olen jopa löytänyt uusia piirteitä itsestäni. Olen myös tiedostanut, mitkä ovat vahvuuksiani tällaisessa työskentelyssä, ja missä olisi vielä parantamisen varaa. Tämä työ sai minut pohtimaan yrittäjyyttä aivan uudella tavalla. Ehkä jopa yhtenä mahdollisuutena tulevaisuutta ajatellen.. 

Tällainen oli minun 9. luokan projektityöni :) Ajattelin julkaista tämän teille, koska seuraavissa postauksissa esittelen vaatteet, jotka ompelin tätä projektityötä varten. Tulossa siis lisää käsityö/tuunausjuttuja, pysykäähän kuulolla ;)

16 kommenttia:

  1. Olisipa meilläkin tällaisia projektitöitä koulussa! Teitkö tämän yksin? Kuulostaa tosi kivalta, enkä malta odottaa nähdä tekemiäsi vaatteita :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tällaiset projektit ovat kyllä kivaa vaihtelua perus kouluarkeen ;D Juu tein työn yksin :) Hih, kuvia niistä tulossa pian lisää<3

      Poista
  2. Olipas mukava postaus!

    VastaaPoista
  3. Hieno projektityö! Tuohan voisi olla oikeasti toteuttamiskelpoinen! :)

    VastaaPoista
  4. Loistava projektityö, tuota on ollut varmasti hauska tehdä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3 Jep, olihan tätä ihan mukavaa väkertää :)

      Poista
  5. Tosi hieno projektityö, melkein tulee mieleen tämähän tulisi "patentoida", niin tuntuu toteuttamiskelpoiselta.

    VastaaPoista
  6. Tuo sun projektityö oli kyllä ihan huippu!:) Stipendi meni todellakin oikealle henkilölle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saara tosi paljon! :) Olin niin iloinen stipendistä! :)

      Poista
  7. Ihana projekti, tykkäsin tosi paljon! Olisipa meilläkin aikoinaan ollut jotain vastaavaa. Omalta ysiluokalta muistan tutkielman kirjoittamisen ja osallistumisen johonkin EU:n kilpailuun, jossa tehtiin luokan yhteisenä projektina oma lehti, saatiin muistaakseni jokin palkintokin siitä. Ootko kuullut sellaisesta suomalaisesta yrityksestä kuin Glope Hope (glopehope.com)? Tämä yritys tuunaa vanhasta tavarasta uutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! :) Kivalta kuulostaa luokan voimin tehty projektikin :)
      Heh, minua voisi jopa sanoa kyseisen yrityksen faniksi :D Kotoa löytyy Globe Hopen laukkua, pussukkaa, mekkoa, kenkää ja takkia! :) Yrityksellä on kyllä kekseliäitä ja persooallisia tuotteita, tykkään tosi paljon! Ne ovat oikein inspiroivia :)

      Poista
  8. No wau! Kyllä on todella hienoa työtä ysiluokkalaiselta. Tuollainen projektityö, jossa vielä on tehty ihan konkreettistakin lopputulosta on kyllä loistava. Olet kyllä lahjakas tyttö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos todella paljon! :) Tehdessäni työtä innostuin itse koko ajan vaan entistä enemmän, niin päätin sitten tehdä sen oikein perusteellisesti :D

      Poista