keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Inspiraatiota ihanista kirjoista osa 1


Moikka :) Tänään ajattelin esitellä teille käsityökirjani :) Niitä on kuitenkin sen verran monta, että päätin jakaa postauksen muutamaan osaan. Tällaiset ihanat kirjat toimivat hyvinä inspiraation lähteinä käsitöiden tekemisessä. Ensimmäisenä esittelen teille tällaiset lelujen teko -aiheiset kirjat.
Ihana sammakkokuva on tästä kirjasta, Supersuloiset maskotit. Mamma löysi kirjan Katriinan kirppikseltä. Hän on tehnyt niin paljon hyviä löytöjä sieltä!
Rakastan tällaisia maskotteja/amigurumeja, ne ovat niin suloisia. Tällaisten tekemiseen kuitenkin tarvitaan paljon kärsivällisyyttä, ja myös aikaa. Minun pitää vielä vähän kehittää virkkaustaitojani, jos haluan tällaisia tehdä :D Mutta harjoitus tekee mestarin..
Liian söpöjä!
Sain tämän Amigurumi -kirjan Bellalta. Siellä on ihania ohjeita! Tähän samaan sarjaan on julkaistu muitakin  amigurumikirjoja. Näin pikkuisia tehdessä on virkkaus -ja ohjeenlukutaidot oltava hallussa, sillä pieniinkään virheisiin ei ole varaa. Ne nimittäin näkyvät työstä yleensä heti.
Pehmeät lelut -kirjasta en ole vielä tehnyt mitään eläimiä. Pidän tästä kirjasta kuitenkin paljon, koska siellä eläimet ovat sellaisia kolmiulotteisia, tosi kivan näköisiä.
Lempi-lammas kiinnitti huomioni :D
Pehmolemmikit -kirjan sain mummulta synttärilahjaksi. Siitä olen saanut paljon inspiraatiota omanlaisien pehmolemmikkien tekoon.
Omat tekemäni pehmolemmikit, löydät tarkemmat postaukset näistä pehmolemmikeistä täältä ja täältä.
Joskus minun kyllä pitää opetella neulomaan kunnolla! Pariin koulutyöhön olen joutunut opettelemaan neulomista, mutta jotenkin se taito aina vähän unohtuu, kun ei tee mitään neulomisjuttuja muuten :D 
Virkkaus vastaan neulominen virkkaus on ehdottomasti se ''minun juttuni'', mutta myös neulomalla saa aikaiseksi vaikka mitä ihanaa!
Söpöjä huovutettuja pöllöjä. Minulla on kaikki huovutukseen tarvittava: paljon eri värisiä huopia, neuloja ja alustoja. Jotenkin se tökkiminen vaan meinaa käydä tylsäksi. Ajattelin itseasiassa kokeilla tällaisia superlonpallohuovutusta se voisi olla mukavampaa! Huovutetut käsityöt ovat nimittäin todella kauniita. 
Virkkaa kukkia, perhosia ja korentoja (lainassa olevassa) kirjassa on aivan ihania virkkaus -ja neulomisohjeita tällaisien luonnon eläimien ja kasvien tekemiseen. Omppupomppu -postauksen omena on tehty tämän kirjan ohjeesta.
Lahjoja koiralle -kirjassa on hauskoja ideoita :)

Tällaisia kirjoja tänään, esittelen muut sitten myöhemmin :)
Voi että, kun elämä tuntuu jotenkin niin kiireiseltä :D Tai no ei vain tunnu, vaan on. Tästä eteenpäin (ainakin 14. päivä asti) minulla on ihan joka päivä tanssiharkat tai kahdetkin. Ensi viikon viikonlopulla on näytökset. Fysiikan, ruotsin, biologian ym muut kokeet lähestyvät. Viikonloppuna ajattelin tanssiharkkojen jälkeen mennä kirjastoon lukemaan fysiikkaa. Siellä on niin ihanan rauhallista. Veerakin opiskelee siellä usein.
Haluaisin niin paljon tehdä käsitöitä! Eilen soitin Isabellalle pitkän puhelun, ja suunnittelimme joululomaa ja muuta mukavaa ;) Kaipaan Bellaa tänne meille, kellariin kanssani! Onneksi joululoma lähestyy päivä päivältä, kohta huomaamme sen alkaneen jo!

ps. sattuisitteko te tietämään, mistä tuollaisia muovisilmiä saisi ostettua? (Esim ensimmäisen kuvan sammakot) Miten ne laitetaan leluun, liimaamalla vai ompelemalla? :)

10 kommenttia:

  1. Mä oon virkannu tuollasen sammakon kuin ekassa kuvassa! Silmät löysin kangaskaupasta ja ne oli sellaset ommeltavat :)

    http://katariinajohanna.blogspot.fi/2012/08/prinsessalle-sammakko.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi vitsi miten söpö! Hauska sattuma :D Ommeltavat olisi tosi hyvät. Täytyypä katsella seuraavan kerran kangaskauppaan mennessäni, löytyisikö sellaisia. :)

      Poista
  2. Satun tietämään asuinkaupunkisi, joten vastaus silmäkysymykseesi: Suoteks-kangaskaupassa
    ainakin pari vuotta sitten myytiin niitä monessa eri koossa :) Kannattaa kysyä sieltä, he ainakin osaavat varmasti kertoa, mistä niitä saa!

    VastaaPoista
  3. Tosi kivoja kirjoja, vois itsekin lainata kirjastosta jonkun ompelukirjan ja yrittää tehdä jonkun pehmoeläimen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, ne on kyllä tosi söpöjä, kun vaan joskus saisi aikaiseksi aloittaa tekemään ;D Kirjastosta tosiaan kannattaa lainata. Säästyy rahaa ja luontoa, kun ei osta uutena. Itsekin lainailin joskus tällaisia kirjoja, mutta myöhemmin on myös kirppiksiltä löytynyt joitain tosi kivoja. :)

      Poista
  4. Tosi kivoja noi kirjat! -katsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin? :) Mä haluun tehä noita kaikkia nyt heti :D!

      Poista
  5. Me pidettiin yhteen väliin kaverin kanssa amigurumiblogia, mutta innostus virkkaamiseen hävisi sitten ajan myötä. Kyllä kai noita örkkejä tuli tehtyä monenlaisia :D Ja nyt tuntuu taas, että tekisi mieli vain virkata ja virkata :)
    http://amigurumimaa.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana blogi teillä! :)
      Joskus tosiaan itselle tulee sellaisia ''käsityövillityksiä'', jotka sitten vähän häviää tai laantuu ajan myötä :D Minullekin on joskus käynyt niin.
      Mutta älä ihmeessä poista blogianne, vaikka ette sinne kirjoittelisikaan nyt. Siellä on nimittäin tosi kivoja juttuja ja ihania ohjeita! Ja voihan olla, että innostut taas, siltä ainakin vähän vaikuttaa ;)
      Olette tosi taitavia molemmat, älyttömän siistiä jälkeä. Amigurumit ovat niin ihania! :)

      Poista