tiistai 31. heinäkuuta 2012

Paavo-täytteinen päivä

Moikka :) Ihan ensimmäiseksi pahoittelut siitä, (tajusin juuri) että olen tehnyt lomalla vain muutaman oikeasti järkevän postauksen. Todella monet ovat olleet sellaisia sekalaisia kuvapläjäys-postauksia. Itse tykkään enemmän lukea blogeja, joissa postauksissa on jokin tietty aihe, ja yleensä pyrinkin tekemään sellaisia.  Toivottavasti kuitenkin kestätte, sillä normaaleja postauksia on tulossa taas pian ;D
Tästä blogista ei ole myöskään tulossa ''koirablogi'' vaikka viimeisimpien postauksien perusteella alkaa uhkaavasti näyttää siltä :D Paavo nyt vaan on niin söpö, siitä riittää kerrottavaa<3

maaliskuulta :)

Tänään Paavolla on ollut monta aihetta olla mulle vihainen..
Nimittäin aamu alkoi sillä, että vein sen eläinlääkäriin. Viime yönä heräsin siihen, että se raapi ihan hulluna sen korvaa, inisi ja läähätti. Paavon korva haisi pahalta, ja siitä oli tullut ruskeaa eritettä.
Pallero ei oikein suostunut yhteistyöhön, jotta sen korva olisi saatu tutkittua sisältä tarkasti eläinlääkärissä. Se vaan ravisteli päätään ja aivasteli :D Päätimme nukuttaa sen, niin eläinlääkäri pääsi nyppimään karvat ärtyneestä korvasta, ja tutkimaan tärykalvon.
Näytteiden perusteella lääkäri totesi Paavolla olevan korvassa hiiva -sekä bakteeritulehdus. Saimme kipulääkkeen, korvatipat sekä puhdistavan nesteen. Onneksi tärykalvossa ei ollut mitään, sitä on kuitenkin niin vaikeaa hoitaa. Onneksemme saimme uneliaan Paavon kanssa myös kyydin kotiin.
Myöhemmin kotona kiskoin Paavon sängyn alta, ja laitoin tipat sen korvaan.
Isi antoi söpöliinille possunkorvan, ja koska en ollut varma, saako Paavo syödä niin pian nukutuksen jälkeen, otin sen siltä pois. Kovan onnen lapsi :D Paavo kuitenkin sai herkkunsa pian takaisin. Äsken kävimme iltalenkillä, ja jouduimme vähän oikomaan perinteiseltä lenkkireitiltä, koska eläinlääkäri suositteli rauhallisempaa ja lyhyempää iltalenkkiä. Paavo varmaan kirosi syvällä koiran mielessään. :D
Tänään vielä yhdet tipat, huomenna uudet. Kipulääkkeestä Paavo on tuskin moksiskaan, tosin se ei välttämättä ole kovin innoissaan, kun tungen lääkkeen väkisin sen suuhun. Ehkä parempi (ja Paavoystävällisempi) vaihtoehto on käydä ostamassa sille Cesar -herkkuruoka, ja piilottaa lääke siihen.
Niin, ja sitten vielä se korvien puhdistaminen puhdistusaineella... Ja tämä ei tosiaan ole halpaa lystiä, joten suosittelen tarkistamaan, (sekä tietenkin nyppimään koiran, etenkin luppakorvaisen, korvat) huolellisesti ja säännöllisin väliajoin. Jos jotain poikkeavaa ilmenee, heti eläinlääkäriin. :)

11 kommenttia:

  1. Voi Paavoa<3 Toivottavasti turjake paranee pian :/

    VastaaPoista
  2. Voi Paavo raukka!! Tiedän tasan tarkkaan mikä tuskien taival tuo korvatulehduksen hoito on :/ Itselläni on 5 ja 2 vuotiaat bichon pojat ja vanhemman koiran kanssa on kyllä käyty korvia näyttämässä tiäs kuinka monta kertaa, viimeksi juuri tammikuussa, milloin on ollut hiivan aiheuttama ärsytys milloin bakteerin aiheuttama tulehdus ja välillä taas on poika rapsuttanut korvia tassullaan jonka varpaiden välissä on ollut vähän hiivaa joka taas aiheuttanut kutinaa *huh* tätä muistellessani ihan hengästyy :D Onneksi jätkä on jo niin tottunut tippojen laittamiseen että istuu nyrpeänä sylissäni ja operaation jälkeen kirmaa asuntoa ympäri tuhatta ja sataa häntää heiluttaen, lääkkeiden antamiseen olen herran omapäisen luonteen takia joutunut ottamaan tiukan linjan. Ei auta muu kuin avata 'leijonan' kita, laittaa nappi mahd. syvälle kurkkuun ja väkisin pitää kuonoa kiinni kunnos nielaisee napin, mikäli ei millään meinaa niellä niin hellästi kurkkua hieromalla koiran on vähän pakko niellä, kuulostaa julmalta mutta ei se sitä ole :D Korvien nyppimien on myös oikea operaatio :D Ensin täytyy alistaa koira lattialle jonka jälkeen ripeästi pinsettien ja sormin avulla nyppiä korvat. Nuoremman kanssa korvien putsaus vasta helppoa onkin! Istuu kiltisti koko operaation sylissä mutta vikisee KOKOAJAN kurjuudesta :D Moneen kertaan olen kiittänyt onneani että molemmilla pojilla on vakuutukset jotka kattavat edes osan lääkäri reissuista, ja vaikka ei välttämättä tulisi mitään niin aina on se 'entäs jos' :)

    Huh kylläpä sitä tekstiä tulikin :D Ihana blogi ja on ihana seurata Paavon elämää <3 Mikä hauskinta, teillä on tuttuja hyvinkäällä (!!) meidän huudeilla!!! :D

    P.S. Lukaisin postauksen Paavon pesemisestä ja mieleeni tuli oletko ajatellut hankkia ns. turbofööniä? Kustantaa noin 200e luokkaa mutta on sen arvoinen! Fööni suoristaa ja kuivaa turkin hetkessä eikä välttämättä tarvitse karstata turkkia samalla kun kuivaa, itse karstaan turkkia kuivatessa etenkin ennen näyttelyä sekä föönin jälkeen ettei jää ns. turbo takkuja. Itselläni menee pesussa (2xshampoo pesu ja hoitoaine) + kuivaamisessa aikaa n. 45min/koira eli melko nopsaa touhua :)

    -V-

    VastaaPoista
  3. Ihana toi toka kuva!! (:

    VastaaPoista
  4. Meillä 5v westie neiti jolla myös ongelmia hiivojen ja bakteeritulehdusten kanssa... Korvissa, tassuissa, nivusissa ja kainaloissa on jo ollut hiivoja ja parisen kertaa ollaan jo ell. haettu lääkkeet! Ei todellakaan kovin halpaa lystiä, varsinskin jos ongelma on toistuvaa sorttia! Mutta paranemisia Paavolle!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kun inhottavaa :( Paranemisia teidänkin söpöläiselle! :)

      Poista
  5. Voi Paavo-poloa :/ Mulla koiran hankinta mielessä ja Paavon elämää seuratessa alan melkein kallistua tuohon rotuun, vaikka meidän perheessä on aina ollut kultaisia noutajia. Turkinhoito vähän hirvittää, kuinka usein joudutte trimmaamaan? Kira

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Kira :) Paavo on siis tehnyt vaikutuksen :D Trimmausväli riippuu siitä, pidetäänkö turkkia näyttely -vai ''kotitrimmissä'' :) Trimmaamme sitä lähes joka pesun jälkeen ainakin vähän, eli 1-2 kertaa kuussa.
      Bichoneissa ''huono'' puoli on juurikin turkinhoidon työläys, mutta hyviä puolia ovat ehdottomasti bichonien reippaus, ja seurallisuus. Ne ovat myös todella kovia lenkkeilijöitä, vaikka pieniä ovatkin. Bichonilta ei irtoa karvaa muutakuin pesun ja kuivauksen yhteydessä, ja siksi ne voivat sopia myös allergiaperheisiin :)

      Poista
  6. ompas osassa kuvissa todella likaisen ja takkuisen näköinen.. Itselläni on näyttely villakoira, enkä ikinä kehtaisi sitä päästää tuohon kuntoon. Bichon pitäisi pestä ainakin kerran kuussa..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikissa kuvissa Paavo ei ole juuri pesty, mutta en kyllä sanoisi sitä likaiseksi kuvissa.
      Paavon turkkia pidetään lyhyempänä, kuin näyttelytrimmissä, sillä Paavo käy joka päivä kahdesti lenkillä. Meidän söpöliini nimittäin rakastaa lenkkeilyä ja juoksemista. Paavossa olisi ollut ainesta näyttelykoiraksi, sai ensimmäisestä näyttelystään varasertin. Uskon kuitenkin, että Paavo nauttii enemmän lenkkeilystä, kuin näyttelyissä käymisestä, joten päätimme pitää sen kotikoirana.
      Se saa elää juuri sellaista elämää, jota haluaa. On mahdotonta pitää tällainen maastolenkkeilijä-koira täydellisessä trimmissä ainaan jalkojen osalta.
      Bichon pestään kesällä useammin kuin kerran kuussa. Vähintään 2-3 viikon välein. Talvella pakkasaikaan saattaa riittää pesu noin 3 viikon välein.

      Poista