keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Hyvinkää-Lappeenranta-Hyvinkää

Mooii :) Täällä sitä ollaan, kotona! 
Ja teille vihdoin sitä postausta ;) Tässä siis kuvia ja muuten vaan kaikkea reissultani. Olisin ottanut useampanakin päivänä kuvia, mutta muistikortti täyttyi kokonaan aivan liian pian. Mutta eiköhän tästä kuitenkin jotain saa irti. 
Julkaisukelpoista materiaalia olikin yllättävän vähän :D
 Ihana Bellaseni<3
 
Täällä Äänekoskella on niin vähän liikennevaloja, että en edes meinannut muistaa katsoa, onko niitä, kun ylitin tietä. Yhtenä päivänä kävin kauppakeskus Willassa kiertelemässä sillä aikaa, kun Bella oli mopokoulussa teoriatunnilla. Esimerkiksi silloin sinne mennessäni kävelin vaan ihan muina miehinä punaisiin valoihin, ja tajusin sen vasta kun olin ylittänyt tien. Ups :D

 
Meidän uskollinen kulkuväline :D

 ..ja lisää Isabellaa ;)
 
Peace! :D

Yhtenä iltana pyöräiltiin Bellan kanssa hakemaan hänen kaverilleen jäänyt lompakko, ja tulimme tällaiseen risteykseen, josta lähti viisi aivan samanlaista hiekkatietä eri suuntiin :D Ei me kuitenkaan huonosti päätetty, että mihin niistä mennään. koska perille päästiin kuitenkin:D
 
Aijaijaijai ;)

 
Siten syötiin tietysti myös jäätelöä<3

 Erittäin taiteellista :D
Lainasin Bellan hupparia, ja ryhdyimme grillaamaan hänen pienellä pallogrillillään :D
Perjantaina lähdimme ajamaan Lappeenrantaan. (Tai tarkalleen ottaen Lemiin) Bellan mummon ja papan mökille. Siellä vietimme juhannusviikonlopun :) 
Töyhtöhyypät  liikenteessä? :D
Meidän lempparipaikka koko mökillä!
Illalla teimme rantaan ison kokon :)
Bella teki itselleen mitä hienompia kynsiä ollessani heillä :)
Cabella söpöliini, joka yhteisvoimin Santerin kanssa valloitti sängyn joka yö :D 
Santeri on aina niin kuvauksellinen :D
 Sateisina päivinä katsoimme elokuvia..
Söimme herkkuja..
Ja nauroimme surkealle säälle pihalla.. ''Haha onneksi me ei nyt olla tuolla'' kun sataa vettä kaatamalla. 
Yksi päivä nimittäin lähdimme sateessa kaupungille,  ja siitä se sitten yltyikin hurjaksi kaatosateeksi. Kotiin tullessamme olimme kuin jotain uitettuja rottia :D 
 Pidimme leipomispäivän (siitä lisää seuraavassa postauksessa). Teimme kaikkea hyvää. Herkkuja jäi aika paljon, joten päätimme viedä niitä Bellan naapureille :D
Seuraavana aamuna he puolestaan päättivät ilahduttaa meitä superihanilla Arnoldsin donitseilla ;D Voisiko päivä paremmin alkaakaan :D
Sitten pidimme ompeluillan. Bella sai aikaiseksi vaikka mitä, kuten tämän supersöpön utareettoman lehmän :D Itse tein lähinnä suunnittelutyötä, ja saatte pian ehkä tietää mitä varten :D
 
Ompeluiltamme vähän venyi, ja päätimme vihdoin mennä nukkumaan, kun kello oli jo kuusi aamulla. Tai siis minä päätin. Bellaa ei kuulemma väsyttänyt, joten hän katsoi TAAS csi Miamia ja puuhaili kaikkea sillä aikaa kun minä nukuin. Nämä tällaiset ''valvon koko yön'' -tempaukset ei oo oikeen mun juttu :D Kymmenen aikoihin heräsin paistetun kananmunan ja tuoreen leivän tuoksuun..
 Bella oli päättänyt yllättää mut ihanalla itsetehdyllä aamiaisella :) Kyllä kelpas!

 Siinä nyt oli vähän kaikenlaista lomaltani. :) Kuvat eivät olleet  lähestulkoon minkäänlaisessa aikajärjestyksessä, mutta ei se varmaan haittaaa.

8 kommenttia:

  1. ihania kuvia!:-) Ootte supernättejä! (:

    VastaaPoista
  2. Kiva postaus:) Onko Bellan nimi siis Isabella?:) Ja onko hän värjännyt hiuksensa?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja joo. Mutta siis oikeasti Isabella on hänen toinen nimensä. Sanon Isabellaa yleensä Bellaksi. Hänellä on ihan oma, luonnollinen hiusväri. :)

      Poista
  3. heii onks Bella sun sisko vaiii täh :--D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kun Bella on mun paras kaveri :) Nään sitä aika harvoin koska meiltä heille on 3,5 tunnin ajomatka :)

      Poista
  4. Oottepa te nättejä :) Ja sulla on kivat kulmat! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon<3 Joo itekkin tykkään niistä vähän tummempana :)

      Poista