tiistai 17. huhtikuuta 2012

Retkipäivä vuorilla

Heippa taas! :) Päätin nyt tässä tehdä teille paljon kuvia sisältävän postauksen eilisen vuoriretkestä. Eilen kävimme siis vuoristossa lenkillä. Matkaa kertyi yhteensä noin 15 kilometriä. Oli aivan ihanaa. Maisemat olivat upeita!
Suurin osa matkasta oli ihan sellaista syrjäseutua, mutta paikka, jossa söimme ''letut'' oli koulun vieressä, ja siellä vilsiti paljon pieniä koululaisia. Vuorilla sitten oli niin omanlainen tunnelmansa!
Istuimme paikallisia kuljettavassa bussissa  muutaman kilometrin.
Kauempana vuorilla on lunta! :D Hauskan näköistä.
Sitten seuraamme (ihan yllättäen) liittyi taas eräs kulkukoira. Se oli oikein mukavaa matkaseuraa :D Innostui ihan kaikesta näkemästään, ja heilutteli vaan häntää koko ajan. Se käveli seurassamme useita kilometrejä. Aina se juoksi edellemme, ja kun jäimme ottamaan kuvia ym. se istahti maahan odottamaan.
Siellähän me :D
Lehmiäkin näkyi matkalla useita.
:D
Eikö se koira tunkenut joka kuvaan xD
Sitten menimme syömään. Tässä pikkuisessa teltassa nainen, hänen miehensä ja tyttärensä(?) paistoivat perinteisiä, turkkilaisia täytettyjä lettuja, eli gözlemejä.
Koira kulki kanssamme yhä :D Nauratti vähän, kun se vaan kävi tuohon maahan makaamaan ja odottamaan meitä, kun söimme. Letturavintolan nainen luuli koiran olevan meidän :D

Ruokaa odotellessa ;)

Tilasin kukkateetä :)
Tässä gözlimejä, nämä olivat sitten niiiin ihania :D Toisissa oli täytteenä peruna, ja toisissa juusto.
Mamma kävelemässä :)
Sitten tuli vastaan ihana tipulauma :D Aww, oon aina fanittanut tipuja ;D
:D
Sitten pidimme pikku tauon. Söin yhden mehujään, jonka ostimme pienestä kojusta.
Kuva sillalta.
Laittoin huivin päähän, koska aurinko paistoi niin lämpimästi. Minulle tulee aika herkästi nimittäin päänsärkyä. Join kyllä tosi paljon vettä eilen, että ei sen puoleen :D
Autiotalo reitin varrella :)
Naisia tekemässä työtään maalla.
Ah, matkan päätteksi menimme ihanaan ravintolaan. Ruoka oli sitten niin herkullista!



7 kommenttia:

  1. Ai että mäki halun johonki tosi lämpöseen!! nyt vielä oikeen erityisesti ku kattelee noita sun kuvia ja täällä tullu kunnon takatalvi ei ees eteenpäin nää ku sataa niin paljon lunta :( Pidä hauskaa!! <3 -julllle

    VastaaPoista
  2. Raasuja nuo koirat :(

    mutta kivoja kuvia! :)

    http://onepieceofus.blogspot.com/

    VastaaPoista
  3. Veeralle terkkuja suoraan rannalta13 hahahha!! Kiitos :D

    Oli varmasti kiva se kävelyretki. Mitä tänään teette?:) Odottelen taas postauksia. Terveisiä<3 (Sinulle, Johannalle, Raijalle ja Manulle). :D Tänne kuuluu hyvää, Linnealla oli tänään se koulun retki, tehtiin eilen hamppareita ja ulkona sataa tosi paljon lunta. Inhottava keli! Ei siis ihmeempiä. :) Teiltä jäi eilinen Täydellisten naisten jakso väliin, se oli tosi jännä jakso, yks kuoli siinä jaksossa. :(

    Mutta nauttikaa jokaisesta päivästä. <3 Ihanaa lomaa :) - Veera ja Linnea

    VastaaPoista
  4. Hhahaha:D Hyvä toi Veeralle terkkuja kuva!:DDDD
    On niin ihanan lämpöisen näköist sielä..Minäkin haluan lomalle :/

    VastaaPoista
  5. Julia: Kiitos ihana<3 Koita jaksaa siellä Suomen ''ihanuudessa''. Kohta tulee kesä! :)

    eve: Niin ne vähän on.. niin kilttejäkin! Ei oo reilua :( Mä tuon ne kaikki Suomeen :D Mutta kiitos!

    Anonyymi: Haha, se on meijän rantapoika :D

    Veera: Hih kiitos dear<3 Ei vitsi haluun nähä sen jakson, et ois muistuttanu!!! Mekin ollaan syöty hyvin, uskot varmaan sen ;D

    Me and My: Hehe, eikös :D Niimpä täällä on ihanaa<3 tylsää vaa ku huomenna sataa :((

    VastaaPoista
  6. voii miten hassu toi teidän matkaan lyöttäytynyt koira! :D ihana. käy kyllä sääliks nuita kodittomia reppanoita :/ kivoja kuvia!

    VastaaPoista