perjantai 30. maaliskuuta 2012

Nou hätä!

Varmasti lähes kaikki kasiluokkalaiset tietävät jokavuotisen Nou hätä! -kilpailun. 
''Nou Hätä! on yläluokkien pelastustaitokampanja erityisesti 8. luokkalaisille. Siihen kuuluu muutama tunti turvallisuusopetusta, minkä jälkeen luokka voi osallistua Nou Hätä! -kilpailuun.'' 
Elikkäs meidän luokalta piti tehdä yksi joukkue. En kuulunut siihen, mutta yksi joukkueen jäsenistä loukkasi jalkansa, eikä päässyt osallistumaan. Minut pyydettiin mukaan, enkä aluksi olisi edes halunnut mennä. Nooh, onneksi sitten kuitenkin suostuin, kilpailu oli nimittäin tosi hauska! :D
Ja mikä hauskinta! Me voitimme! Jiippii ;D oltiin ihan innoissaan Roosan ja Senjan kanssa. Enpä olisi aluksi uskonut :D Yritimme tietysti parhaamme tehdessämme kilpailun teoriaosaa, eli sellaista peruskoetta. Sitten kävimme syömässä, ja alkoivat käytännön tehtävät. 
Joukkue kerrallaan kiersimme sellaisen radan, jossa oli erilaisia pisteitä. Joissain oli ensiaputehtäviä, ja joissain paloturvallisuustehtäviä. Roosa oli meidän joukkueen käytännöntaitaja, minä puhuin suunapäänä, ja Senja oli se järjen ääni. Näistä ominaisuuksista koostui hyvä tiimi, ja uskon että siksi tehtävät onnistuivatkin niin hyvin. :)
Kaikki osallistujat saivat osallistumisdiplomin. 1. 2. 3. joukkueet saivat ''jotain hyvää'' ja Glope Hope -merkkiset, turvavöistä tehdyt heijastimet. Nämä Glope Hopen tuotteet ovat muuten tosi mainioita. Ne ovat suomalaisia, käsintehtyjä, ja niissä käytetään suurimmaksi osaksi kierrätysmateriaaleja ja näin tuetaan kestävää kehitystä. Käys kurkistamassa täältäSaimme myös Fazerin tumma suklaa -levyt :P
Päivä oli tosi hauska ja opettavainen, vaikka aluksi epäilin toisin. Jos saat ensi vuonna mahdollisuuden osallistua luokkalaistesi kanssa Nou hätä -kilpailuun, suosittelen ehdottomasti menemään rohkeasti, vaikka ei olisi mitään aiempaa tietoa tai kokemusta aiheesta! :)

7 kommenttia:

  1. Voi nouhätä! Ihanaa minkä muistovyöryn tää postauksesi sai, itse olin kilpailemassa omana kasiluokan vuonna siellä loppukilpailussa Kuopiossa, ihan mahtava kokemus, onnea jos pääsette sinne asti, nauti! :--)

    VastaaPoista
  2. Missä teillä on se aluekilpailu tai siis se mikä on ennen sitä Kuopioon menoa? (: Minunki joukkue voitti.

    VastaaPoista
  3. vohvelikettu: Oho, tepäs pääsitte pitkälle! :) Olisi ihan unelma päästä siihen valtakunnaliseen kisaan! Kiitos :)
    Jennii: Meidän aluekilpailu on Kuorevedellä :)

    VastaaPoista
  4. Olin myös kavereideni kanssa kilpailemassa Nou Hätä -loppukilpailussa joskus muistaakseni vuonna 2002 tai 2003! :D Loppukilpailu oli Helsingissä Upinniemen varuskunnassa ja oli tosi hauskaa päästä treenaamaan ensiaputaitoja ja sammutusjuttuja ennen kilpailua.

    Ei kyllä silloin saatu noin hienoja palkintoja edes karsintavoitosta XD

    http://enninkengissa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. Onko teillä ollut jo se aluekilpailu? :)

    VastaaPoista
  6. Noniin, Nou hätä! Yritän nyt muistaa jotain asioita, vaikka siitä on jo ihan hirvittävän kauan aikaa. Uskon, että siellä on varmaan vähän modernimmat pelit ja vehkeet käytössä, mutta mistäs sen tietää... Voihan mun vinkeistä olla vielä hyötyä!

    Mulla on aika pahasti unohtunut, että mitä kaikkea siihen päivään sisältyi, mutta ainakin muistan, että siihen kuului joku paperinen teoriaosuus, jossa kysyttiin peruskysymyksiä liittyen kaikkiin aiheisiin.

    Yksi mieleen jäänyt tehtävä oli se, miten päädyimme yhteen luokkahuoneeseen, jossa lattialla makasi nukke ja meille kerrottiin, että huoneessa on tulipalo. Mielikuvituksen avulla kuviteltiin tilanne ja miten edetä siinä. Siellä tärkeintä oli kai jakaa hommat ja tehtä tärkeimmät eka, eli joku nuken luo, joku sammuttamaan paloa yms. Esim. sellainen pikku juttu meiltä jäi huomaamatta, että huoneessa oli ikkuna auki! Emme lopulta sulkeneet sitä, koska luulimme ihan oikeasti, että se oli vain siksi, että luokassa oli kuuma! Mutta sekin siis olisi pitänyt ottaa huomioon, koska palautteessa siitä meille mainittiin. Joten kannattaa olla TODELLA tarkka tehdessä tehtäviä.

    Ja kannattaa tehdä kaikki mahdollinen ja ylimääräinenkin, koska en usko, että vieläkään olisi mitään jätetty vahingossa teille kilpailijoille mietittäväksi.

    Jos lattialla on epämääräisiä tavaroita, niin eikun tutkimaan. Ne varmasti ovat siellä tarkoituksella!

    Juttelen kaverini kanssa, jos hän muistaisi jotain asioita lisää, jotta ehkä mieleenikin tulisi samalla jotain uutta ja palaan asiaan sitten! :)

    VastaaPoista
  7. Moi taas :D Valitettavasti mun kaveritkaan eivät oikeen enää muistaneet mitään kilpailusta kuin juuri tuon yhden tulipalotehtävän. Ilmeisesti meiltä unohtui tuolloin myös katsoa sen nuken suuhun siinä tulipalotilanteessa! Siitäkin saimme silloin palautetta. Eli se tehtävä on vähän sellainen, missä pitää antaa kaikkensa.

    Teoriaosuus oli muistaakseni kuitenkin meille aika kinkkinen, joten sitä varmaan kannattaa myös treenata. En kyllä valitettavasti muista sen kummemmin kysymyksiä. :(

    Toivottavasti tästä oli jotain apua ja paljon onnea kilpailuun! :)

    VastaaPoista