sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Lämpöiset talvikengät

Moikkaa! :) Nyt sitä sitten ollaan taas kotona! Olimme nyt viikonlopun siis Etelä-Suomessa, Isabellan luona. Tänään paluumatkalla kävimme Ikeassa. Ostimme huoneeseeni 2 ihanaa peiliä ja joitain kynttilöitä ym ym.
Lauantaina kävimme Bellan kanssa Helsingissä, josta sitten ostin nämä ihanat UGG:it. Olin miettinyt jo jonkin aikaa näiden ostoa, ja nyt ne on sitten ostettu :D Olisi tietysti tehnyt mieli ostaa Helsingistä jotain muutakin, kuten vaatteita, mutta ei oikein jäänyt ylimääräistä rahaa käytettäväksi.
Kävimme muutamassa kenkäkaupassa, mutta joistain ei löytynyt kyseisiä kenkiä lainkaan, ja joissain ei ollut juuri tätä mallia, jonka olisin halunnut. Päädyimme sitten Aleksi 13 , ja sieltähän ne löytyi! Tosi kiva juttu oli vielä se, että kaikki kengät ja laukut oli -20% ja sitten vielä kanta-asiakaskortilla sai alennusta näistä noin 7€. Alkuperäinen hinta oli siis 225€ mutta nämä lähti 172€ 
Oli muutenkin kiva asioida kaupassa, kun sai niin hyvää ja asiantuntevaa palvelua! Ihan mahtijuttu! :)
Tykkäsin enemmän näistä, joissa on tuo nappi. Oli helpompi saada jalkaan, ja sitten on kiva tuollainen yksityiskohta. Kengät ovat muuten kokoa 39. Kaikissa paikoissa, joissa olen aiemminkin käynyt UGG:eja sovittamassa, ovat myyjät sanoneet, että on ehdottoman tärkeää, etteivät kengät ole yhtään liian pienet. Eli jos varvas on ihan kiinni tossa reunassa, kenkä hajoaa ennen pitkää kärjestä. Oma kokoni olisi tosiaan ehkä ollut 38, mutta en halunnut riskeerata sen suhteen, koska jalkani saattaa kasvaa vielä. UGG:it ovat kuitenkin monivuotiset kengät :)

Tässä vielä lähikuvaa kengistä takaa, ja tuosta nappikohdasta.
 
Olen monesta paikasta lukenut, että UGG:it olisivat liukkaat talvella. Esimerkiksi emuja suositeltiin paljon. Olin nyt kuitenkin ''jääräpäisesti'' päättänyt nämä kyseiset kengät ostaa :D Saatan kuitenkin joskus tosiaan harkita niitä emuja, ja kokeilla ovatko UGG:eja paremmat talvella :)

9 kommenttia:

  1. juu onhan ne vähän liukkaat kyllä. (muistin vasta kun sanoit :D) Mutta ihan tappohyvät kuitenkin!!! ei kertaakaan palellu varpaat viime talvena vaikka tuntikausia olin ulkona välillä! Voihan noihin teettää suutarilla kumipohjat niin ei liu-u. :)

    cloudbusted.blogspot.com

    VastaaPoista
  2. Ihanat noi kengät :o Ja tosi kiva blogi muutenkin (:

    http://justfashion-nothinelse.blogspot.com

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihana postaus Lempiseni, niin kivat kengät :)<3 Tosi ihanat! <3

    VastaaPoista
  4. Hei unohin kommentoida tonne Johannan blogiin, niin kommentoin nyt tähän; niin että on kyllä mahtava toi Johannan blogi, sai nauramaan usemmankin kerran. Kerro terveiset että jatkaa vaan bloggaamista! :) Ja kiva että sait hikdoinkin uggis, hienot on! <3 :)

    VastaaPoista
  5. hehhe ihanat noi kenkulit :d tuli muute mielee tosta että ne on liukkaat se että kaaduin viime vuonna nooran ugeil xdxd se sattu .. :s mut ihanat nuo :D

    VastaaPoista
  6. Maria: Okei ja kiitti vinkistä !:) Kokeilen nyt ainakin tän talven, että miten niillä pysyy pystyssä. Ja uskon kyllä, että on lämpöset! :D
    roosa: Kiitos paljon :)! Meen kattoon sun blogin >>
    Katsu: Kiitos ihana katsuu ;D
    Merenhelmi: Kiitti darling :) <3
    Sini: Haha, se on kyllä hyvä bloginalku :D! Ja juu sanon terkut (: Ja kiitos! <3
    olivia.kolu: Kiitti omppuu!:) Oh no ;D

    VastaaPoista
  7. ää itsekin olen halunnut niin kovasti ihan aitoja uggeja ! epäaidot aina ensimmäisen käytön jälkeen venyvät ja eivät istu lainkaan jalkaa... mullakin on ongelmana vaan toi jalan kasvu, ettei ihan viittis ostaa 200e edestä kengät, jotka kävis vaan yhen talven :/

    VastaaPoista
  8. Saija: Niin joo, kannattaa tosiaan odottaa, että jalka ei enää juurikaan kasva, niin eivät sitten heti jää pieniksi :)

    VastaaPoista